16. joulukuuta 2017

”Metropolialue” on kiertoilmaus monikulttuuriselle painajaiselle

Suomessa toimii yhden metrolinjan metropoli. Eräs lapsi tosin lausahti isälleen Helsingin rautatieasemalla, että onhan niitä kaksi, kun toinen raide vie länteen ja toinen itään.

Olen myös itse matkustanut muutaman kerran länsimetrolla. Metron sanotaan olevan metropolialueen rakentamisen kannalta olennaisen tärkeä.

On kiintoisaa nähdä, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu, kun Helsingin ja Espoon väliset bussilinjat lopetetaan vuodenvaihteessa. Viranomaiset ja HSL odottavat, että ihmiset siirtyvät käyttämään metroa ja sen liityntälinjoja.

Oma oletukseni on toisenlainen. Ihmiset eivät pidä kulkuneuvon vaihtamisesta. Aiemmin Espoon joka kolkasta pääsi aurinkoista Länsiväylää myöten suoraan Helsingin Kamppiin ja takaisin. Jatkossa matkustavaiset joutuvat kiitämään metrolla maan syvyyksissä ja kapuamaan kantamuksineen linja-autopysäkeille odottamaan bussia sateessa.

Ei ole vaikea arvata, miten mukavuudenhaluiset ihmiset reagoivat. Kynnelle kykenevä porvaristo hankkii Haukilahdessa ja Iivisniemessä oleviin pihoihinsa muutaman lisäauton ja kulkee niillä Helsingin keskustaan samaa aurinkoista kannasta kuin ennenkin.

Metrolla kulkee Matinkylän proletariaatti ja ne, jotka asuvat kolmensadan metrin säteellä metroasemasta eivätkä tarvitse liityntälinjoja. Myös taksit ovat huomanneet tilaisuutensa mainostaessaan kyytejään toteamuksella, että länsimetrosta tekee toimivan vasta taksi.


Metropolialue floppaa

Metro on muuttanut ihmisten mentaalikarttaa ja pyöritellyt eurojen kuvat uudestaan paikoilleen asuntojen hintalappuja tutkailevien silmissä. Mutta vaikutukset ovat lopultakin imaginäärisiä ja koskevat vain metroasemien lähiympäristöjä, joilta pysäkille on kävelymatka. Suurin hyöty metroasemista tulee siitä, että saadaan näyttelytilaa taideinstallaatioille.

Mikäli metron käyttäjäennusteet menevät metsään, syntyy näyttöä myös koko metropolialueen idean epäonnistumisesta. Pääkaupunkiseudulle on rakennettu valtavasti raskasta infrastruktuuria, joista kehärata ja Helsinki-Vantaan lentoaseman jatkuvasti käynnissä oleva laajentaminen antavat esimerkkejä.

Kuka näitä eritasoliittymiä, terminaaleja ja muita messuhalleja käyttää, jos ja kun fossiiliset polttoaineet loppuvat tai muuttuvat järjettömän kalliiksi ja hyötysuhteeltaan kannattamattomiksi? Niin voi käydä jo ympäristösyistäkin. Silloin loppuvat city-vihreiden idealistipoliitikkojen Brysselin-matkat lentotomaattikuormien päällä.

Metropolialueen kasvua koskevat ennusteet voivat mennä vikaan myös ihmisten arvostusten muuttumisen vuoksi. Pääkaupunkiseudulle ennustettu väestöryntäys kääntyykin toiseen suuntaan, kun ihmiset huomaavat, että mukavasti täällä asuvat vain merellisten lähiöiden ja keskustan arvokiinteistöjen asukkaat, ja radanvarren pajupuskissa podetaan tukaluutta.

Metropolialueen ainoaksi motiiviksi näyttää jäävän pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahanmuutto. Sen poliittinen eliitti kokee velvoittavan tekemään tiet tasaisiksi heille ”vastuuvalheisiin” vedoten.


”Metropolipolitiikasta” ei ole päätetty kansanvaltaisesti

Metropolialueen huikea väestönlisäys on asetettu Helsingin kaupungin strategiseksi tavoitteeksi, vaikka siitä ei ole missään kansanvaltaisesti päätetty. Vuonna 2012 Helsingin kaupunki julkaisi suunnitelman Elinvoimainen metropolialue Tulevaisuuden tekijä 2025, jonka pohjana pidettiin Jyrki Kataisen hallituksen aloittamaa ”metropolipolitiikkaa”. Sen luonnostelemisessa avusti muiden muassa Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius.

Sivulla 7 olevan otsikon mukaan kaupunki pyrkii poimimaan Helsingin metropoliin ”suurkaupungin mahdollisuudet ilman metropolien huonoja puolia”. Tavoite on kuin haluaisi lisää jälkiruokaa muttei lisää läskiä. Väestön ennustetaan kasvavan 1,6 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä.

Metropolialue kaikkine megalomaanisine rakentamishankkeineen on suuruudenhullu tavoite, josta pääkaupunkiseudun kanta-asukkaat eivät hyödy ollenkaan vaan kärsivät.

Tuloksena on siirtolaisten asutusongelma, maaseudun tyhjentyminen, työpaikkojen kasautuminen, elinkeinoelämän keskittyminen ja koulutusmahdollisuuksien huononeminen opiskelijoiden syrjäytyessä kalliin kaupunkirakenteen asumismahdollisuuksista. Tuloksena on työmatkojen pidentymistä, liikenneruuhkia, kaupunkirakenteen fragmentoitumista luokkayhteiskunnan mukaisesti, siirtolaislähiöiden irtautumista muusta yhteiskunnasta ja niin edelleen.

Nähdäkseni tällaisessa suurkaupunkimaisuudessa ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Meillä on tähän asti ollut ihmisen mittakaavalla tehty pääkaupunki. Metropolialueesta hyödyn korjaavat vain kansainväliset kiinteistökeinottelijat. Pääkaupunkiseudulla menisi paremmin, jos yhteiskunnallisia voimavaroja suunnattaisiin maaseudun pitämiseen elinvoimaisena, jolloin myöskään ruuhka-Suomessa ei tarvitsisi kärsiä kiistelyn ja kilvoittelun vuoksi niin kauheasti.