17. lokakuuta 2017

Työttömien pilkasta


Syyslomaviikon kynnyksellä Helsingin Sanomat alkoi jälleen ahdistella ihmisiä asennemuokkaukseen ja mielipiteiden manipulaatioon tähtäävillä kirjoituksillaan. Lehti julkaisi perjantaina 13.10. toimittaja Jose Riikosen kirjoittaman jutun Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus näin ’ideologisesti’ työtön taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet”.

Jutussa lavastettiin yhteiskunnan pettämä työtön ihminen tahallisesti tukien väärinkäyttäjäksi, ja kirjoituksessa myös käytettiin häikäilemättömästi hyväksi haastatellun henkilön kyvyttömyyttä tunnistaa omaa positiotaan työelämän valtasuhteistoissa.

Helsinkiläinen Ossi Nyman arvosteli työelämää pitäen suurinta osaa työstä ”turhana” ja kiitti itseään työttömänä olemisesta siksi, että onnistui tekaisemaan itsestään työttömyysaikana esikoiskirjailijan.

Suurta vahinkoa lehti tuotti jutun henkilölle, kun työviranomaiset joutuivat Nymanin mielipiteiden vuoksi moraalipaniikkiin ja katkaisivat Nymanin työttömyysetuuksien maksatuksen alettuaan epäillä kirjailijaa tukien väärinkäytöstä. Perusteeksi viranomaiset esittivät Nymanin työhaluttomuuden ja epäilyn, ettei hän olisi työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla työmarkkinoiden käytettävissä.

Helsingin Sanomien nostaman vyörytyksen, julkisten pöyristymisten, yleisen raivon ja mielipidemyrskyn keskellä ei lainkaan huomata, missä asian ideologisuus oikeastaan piilee.

Vaikka Ossi Nyman on kenties etevä sanankäyttäjä, hänen käsitteelliset resurssinsa ja teoreettiset välineensä eivät ole riittäneet hänen oman asemansa oikeanlaiseen määrittelemiseen. Hän sanoo itseään ”ideologisesti työttömäksi”, vaikka tosiasiassa työyhteiskunta on kantasanastaan ’työ’ alkaen läpikotaisin ideologinen.

On totta, että yhteiskunnassa tehdään paljon turhaa ja tarpeetonta työtä, jossa ei tuoteta sen enempää henkisiä kuin aineellisiakaan arvoja. Toisaaalta työyhteiskunnan ulkopuolella tuotetaan sekä henkisiä että materiaalisia arvoja, joiden tuotantoa ei vain voida organisoida sen enempää palkkatyöksi kuin yritystoiminnaksikaan. Tällaista työtä on esimerkiksi kirjailijan tai kuvataiteilijan työ, tai kotiäidin tai -isän työ, jota ilman jonkun toisen ihmisen työssäkäyntimahdollisuudet romahtaisivat.

Niinpä yhteiskunnan pitäisi legitimoida kaikenlainen arvotuotanto, jota tapahtuu esimerkiksi opiskelun muodossa eikä evätä toimeentuloa ihmiseltä, joka toimii arvotuotannon piirissä, onpa tuo tuo toiminta sitten määriteltävissä työksi tai ei.

Ongelma on, että toimeentulo on sidottu työttömyysturvalaissa ja toimeentulotukea koskevassa lainsäädännössä työstatukseen. Vain henkilö, joka on työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa, voi saada työttömysetuuksia.

Järjestelmä on tuhoisa, sillä se estää kaiken sellaisen toiminnan, joka ei ole työtä ja tuottaa arvoja mutta joka tällä tavoin käytännössä kielletään. Siksi esitin kirjassani Työttömän kuolema Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan, että koko työttömyysturvajärjestelmä pitäisi korvata perustulojärjestelmällä, joka takaisi perustoimeentulon riippumatta siitä, loikoileeko ihminen työviranomaisten toivomalla tavalla työmarkkinoiden käytettävissä vai tekeekö hän jotakin produkiivista arvotuotannon piirissä.

Näin vapautettaisiin ihmiset toimimaan ja työskentelemään yhteiskunnan ja itsensä hyväksi. Ongelma on, että työtä ja työttömyyttä sekä työttömyysturvaa ja toimeentuloa koskeva lainsäädäntö on työmarkkinajärjestöjen sopima, siis varmasti ideologinen.

Ne ovat pitäneet huolen siitä, että ansioon ja perusturvaan oikettavaksi tekijäksi tunnustetaan vain materaalinen palkkatyö tai yrittäjätoiminta, mutta muu arvotuotanto tuomitaan mahdottomaksi ja siihen lankeamisesta rangaistaan polttamalla ihmiseltä toimeentulon edellytykset.

Arvioitaessa Ossi Nymania ”ideologisesti työttömäksi” tuskin lainkaan ajatellaan, että suurin osa ihmiskunnasta tekee ideologista työtä, ja ideologisista ideologisimpia ovat juuri erilaiset sovinnaisuuden tarkkailijat, yhteiskunnan normien vartijat ja lainsäätäjät.

Ikävää on, että työttömän asemaan joutunut nuori mies ei ymmärrä omaa asemaansa vaan esittää itsensä keinottelijana, mihin lehti moraalikiimassaan tarttuu. Hän ei näköjään tajunnut olevansa työttömyyden uhri ja menettävänsä suuria määriä rahaa sekä palkkoina että eläkkeinä, jotka tietenkin karttuvat koko ajan häntä työkseen ahdisteleville viranomaisille.

Lehden esille nostama tapaus on variksenpelätin, jolla yritetään herättää epäluuloja kaikkia työttömiä kohtaan. Se luo mielikuvaa, että työssä oleva väestö saa nauttia moraalikarismasta, kun taas työttömien olisi syytä peitellä salamyhkäiseksi ja epäreiluksi lavastettua olemassaoloaan.

Tällä leimaamisella Sanoman mediat harjoittavat elämäntapakontrollia ja tekevät ideologista journalismia sekä ajavat yhteiskunnan pettämät työttömät nurinkuriseen positioon, jossa heidät ohjataan tuntemaan häpeää työttömyydestä, vaikka häpeämistä olisi sellaisella yhteiskunnalla, joka pitää yllä massatyöttömyyttä, tuo vierasta halpatyövoimaa ulkomailta ja mahdollistaa työpaikkojen helpon siirtämisen Suomesta ulkomaille.

Myös Ilta-Sanomat jatkoi konsernin päälehden Helsingin Sanomien aloittamaa kirjoittelua ja kansalaisten ahdistelua tässä, tässä, tässä ja tässä.