18. lokakuuta 2017

Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin


Syyslomaviikon uutistyhjiössä media leipoo kansalaisia kuumottavia klikkijuttuja oman henkensä pitimiksi. Niinpä Helsingin Sanomat harjoittaa tekstuaalista häirintää raportoimalla feministien kokoon keittämästä ”Me too” -kampanjasta, jonka tarkoitus on vastustaa ”seksuaalista häirintää”.

Kyseessä on feminististen raivotarten yritys potkia heteromiehiä munille, joten ei ole ihme, että feministis-vihervasemmistolainen Helsingin Sanomat repii aiheesta lööppejä. Toimittaja Päivi Ala-Riskun ylipitkästi otsikoidussa jutussa kerrotaan erään mieshenkilön ”ekasta kerrasta”: nuori mies ”Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää”.

Kun ensikontakti naissukupuoleen tapahtuu feminismin penetroimana nykyaikana noin vavahduttavalla tavalla, otetaan miesten näkökulma huomioon tietenkin vain äärimmäisen valikoidusti ja feministisen suodattimen läpi siivilöitynä. Tosiasiassa tarkoitus on lavastaa naisten harjoittama seksuaalisten aloitteiden torjunta heidän omaksi ”pelokseen”. Koska pelkoa voidaan pitää moraalisesti oikeutettuna tunteena (onhan sen alkuehtona jonkin uhan kokeminen), naisten harjoittama seksin pihtaus käännetään seuraukseksi jostakin kuvitelusta hyökkäyksestä.

Miesten seksuaaliset aloitteet puolestaan asemoidaan moraalisesti kielteiseen positioon, vaikka kyseessä on ihmisen luonnollinen käyttäytymispiirre. Sitten miehiä syyllistetään ja opetetaan ”havainnoimaan paremmin” naisten kokemaksi ”peloksi” kuvattua seksin vastaisuutta, jota lehti omasta puolestaan puolustelee. Olisi kai ihme, jos mies ei tuntisi tällaisessa tilanteessa pelkoa ja epäluuloa hyeenoiksi muuttuneita, koleita ja neuvostokosmonautti Raisa Gulakovaa muistuttavia mallikansalaisia kohtaan.

Miehiä syyllistetään

Pauliina Jokisen kirjoittamassa jutussa taas muuan mekkoeinari tilittää ahdistuneensa miehenä siitä, ettei hän ollut ottanut todesta naisten harjoittamaa seksin torjuntaa. Ylipitkässä ja selittelevässä otsikossa vuodatetaan: ”30-vuotias mies kertoi kokemuksestaan HS:n ahdistelukyselyssä: ’Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt En ottanut todesta hienovaraista vihjettä, etten ollut toivottu’”.

Naisten harjoittamalle miesten pieksemiselle ja tylylle seksin panttaamiselle annetaan siis tulkinta, jonka mukaan miehen tehtävä on joka tapauksessa väistyä ja tuntea syyllisyyttä aloitteellisuudestaan. Näin pyritään antamaan malli sille, miten miehen pitää kokea ja tuntea.

Ei-toivotuksi julistamisen jälkeenkin lehti vaatii mieheltä loputonta ripittäytymistä. Kirjoittaja on kerännyt juttunsa yhteyteen valikoiman tunnustuksia, jotka muistuttavat Kiinan kansantasavallan oikeuskäytännöstä tunnettuja katumusharjoituksia omassa koomisuudessaan. Helsingin Sanomien siteeraama 23-vuotias anonyymi mies muistelee edelleenkin pelosta vavisten:

Nuorena bileissä tulkitsin juttukumppanini kehonkieltä väärin ja laitoin käden reidelle. Olin silloin sosiaalisesti kömpelö, enkä tajunnut tekeväni jotain väärin. Tyttö säikähti ja siirtyi pois. Pyysin anteeksi ja tilanne nolottaa edelleen, vaikka siitä on vuosia ja olen nyt viisaampi ja vanhempi. Opin kantapään kautta ja toivon, että tytölle ei jäänyt traumoja tilanteesta.

Näin siis avautuu naisen sähköiskumaisesta reaktiosta säikähtänyt uusherrasmies omassa ilmeisestikin pysyväksi muuttuneessa traumaattisuudessaan, jonka syynä on naisen kyvyttömyys tuntea empatiaa miehen sinänsä viattoman hellyydenosoituksen johdosta. Juttu ei kerro, kuinka ylivarovaiseksi pelästytetty mies menestyy naisrintamalla nykyisin, mutta arvaan, että ei kovin hyvin.

Naisten yksipuolisesti harjoittama shokkien jakelu on pelästyttänyt miehet ja pojat henkihieveriin niin, että he juoksevat pakoon nähdessään otuksen, joka etäisestikin muistuttaa naista. Feminismin normit sisäistettyään heistä on tullut vihervasemmistolaisella maailmankuvalla manipuloituja hissukkamiehiä, jotka sipsuttelevat varpaisillaan, säikkyvät omia varjojaan ja istuvat pipo silmillään baarien takanurkissa vältellen kerjäämästä edes sääliseksiä, jota he eivät edes periaatteessa voi saada valtiatarten elkein esiintyviltä frigideiltä pissisnaisilta, sillä ”elämä on julmaa”.

Akateemista vihapuhetta miehiä vastaan

Sukupuolten tutkimuksen yliopistolehtoriksi palkattu Hanna Ojala puolestaan kehtaa toivoa oman syyllistämisliturgiansa päätteeksi, ettei kukaan mies ”uhriutuisi sen takia, että naisia ahdistellaan”.

Tosiasiassa naiset itse yrittävät kerätä uhriutumispääomaa jatkuvalla syyllistämisellään ja itsesäälissä sekä omahyväisyydessä piehtaroinnillaan, joilla he ahdistelevat miehiä. Asiaa ei korjaa se, että feministinen tendenssitutkija käyttää asiantuntija-asemaansa naisten harjoittaman henkisen väkivallan oikeuttamiseen pyrkien sokeroimaan sanansa hunajaisella vuodatuksella, jonka mukaan tässä ajatellaan myös miesten asemaa. Miehiin kohdistettava läksytys on pelkkää hienovaraisuuden kaapuun verhottua vihapuhetta miessukupuolta kohtaan.

Tässä miehiä vastaan suunnatussa argumentaatiossa ei osoiteta vähäisintäkään myötätuntoa miesten ”ei-toivottuna pitämistä” kohtaan, vaan kulkusten polkeminen jatkuu miehiin suunnattuna nalkutuksena, joka Helsingin Sanomien toimituksessa nauttii itsestään selvää oikeutusta naisten ylemmyydentunnon merkiksi. Naisten asettamat kanssakäymisen ehdot esitetään premisseinä, joita miesten pitäisi oppia noudattamaan. Tällä tavoin heitetään märkä rätti kaikkien niiden miesten silmille, jotka erehtyvät epäilemään, että kanssakäymisen ehdoista eivät voisikaan päättää naiset yksin.

Nainen puolestaan esitetään mehiläiskuningattarena ja miehet heitä palvomaan pakotettuina kuhnureina, joiden tulisi kyynelehtiä ja itkusta kiittäen katua kaikkea aloitteellisuuttaan sekä kuohia itsensä vailla sukupuolta ja seksuaalisia intohimoja oleviksi olennoiksi. Helsingin Sanomat vyöryttää tätä miesvihamielistä agendaansa etsimällä ”seksuaalisen häirinnän” esimerkkitapauksia myös politiikan ja teatterin maailmasta. Se on helppoa, sillä politiikassa seksuaalisuuteen liittyvää moralismia käytetään lyömäaseena, ja teattereissa esitetään vaikuttavimmat poskisuudelmat, tosin eri merkityksissä kuin lasitalon kahvihuoneissa halutaan ymmärtää.

Helsingin Sanomien käyttämän ja Tampereen yliopistossa toimivan tendenssitutkija Hanna Ojalan mukaan miehet eivät saisi ilmaista seksuaalista kiinnostustaan arkipäivän vuorovaikutuksessa millään tavalla. Kadulta esimerkkitapaukseksi repäisty miessukupuolen edustaja Aleksis Salusjärvi potee edelleen moraalipaniikkia, jopa niin, että hän hidastelee kassajonossa pitääkseen naisiin etäisyttä ja välttääkseen ”ahdistelemasta naisia”.

Mikäli asia todellakin on niin, eivät taida miesparalla olla kaikki murot kupissa. Tilannetta on helppo tulkita siten, että miesten ylivarovaisuus ei kerrokaan mistään kunnioituksesta vaan miesten tuntemasta pelosta ja inhosta naisten harjoittamaa kiukuttelua ja henkistä läimäyttelyä kohtaan, juuri siitä, jonka uhriksi kukaan mies ei toivoisi edes pahimman vihollisensa joutuvan.

Feministi Hanna Ojalan ajatusmaailmasta puolestaan kertoo voivottelu, että ”rodullistetut ihmiset kokevat tällaista joka päivä”.

Olisiko niin, että Helsingin Sanomien ja punavihreän tendenssitutkimuksen normatiivissa niin sanottuja ruskeita tyttöjä ei saisi ahdistella, vaikka mielenkiintoa heitä kohtaan ei tunnu löytyvän juuri lainkaan mutta suomalaista blondibimboa saavat mustat miehet polkea kuin tulpatonta mopoa? ”Rodullistaminen” on vihervasemmiston käsikassara, jota punavihreä liike käyttää ei-euripidisen väestön puolustelemiseen ja valkoisen väestön syyllistämiseen.

Feministit terrorisoivat pojat jo lapsina

Helsingin Sanomat myös jakaa miehet hyviin ja pahoihin ja käyttää ”eivät kaikki miehet” -argumenttia löytääkseen kannatusta ”hyviksi” arvottamiensa miesten riveistä. Narsisteille tyypilliseen tapaan lehti koettaa halkoa vihollisensa kahteen ryhmään kylvääkseen miesten keskuuteen eripuraa ja saadakseen osan heistä puolelleen. Jaossa toivottuun ja ei-toivottuun käyttäytymiseen ei ole kuitenkaan asian ratkaisu vaan ongelmien ydin. Myös feministien tekemä jako ”väkivaltaisiin miehiin” ja ”ihaniin naisiin” on harhainen.

Syyllisyydentunne koetetaan juurruttaa miehiin jo heidän ollessan lapsia. Lapset puolestaan ovat suojattomia tälle mielipiteiden muokkaukselle. Helsingin Sanomien haastattelema lastenpsykiatri Jari Sinkkonen antaa Päivi Ala-Riskun kirjoittamassa toisessa jutussa ohjeita siitä, miten kasvatetaan poikia, jotka ”eivät ahdistele”. Päälaellaan seisovassa argumentaatiossa on keltaisella värillä korostettu lause, jonka mukaan ”Sinkkosen mielestä seksuaalisen ahdistelun ytimessä on pojan tai miehen ajatus omasta riittämättömyydestään”. Näkökanta on taaskin päin seiniä.

Mitäpä muuta mies voisi kokea kuin ”riittämättömyyden tunnetta”, kun ämmien oma seksuaalielämä, vastaantulon taito ja halukkuus sekä kyky tunteiden osoittamiseen ovat kiihottavia kuin kaivon kansi? Epäpätevimmänkin psykiatrin pitäisi ymmärtää, millä tavoin feministien defensiivyys on paljastavaa. Se kertoo naisten torjutuista intohimoista.

Miesten seksuaalisuus puolestaan patologisoidaan lapsuudesta alkaen. Psykiatri Jari Sinkkosen kasvatusvinkit ovat niin banaaleja (”ota syliin”, ”juttele”), että onnistunut kasvatus ei voi olla kiinni vain niistä tai niiden puuttumisesta.

Olen useassa aiemmassa yhteydessä käyttänyt villatakkinuttuisista profeministimiehistä sanaa ”mekkoeinari”. Toimittaja Anna Tommolan kirjoittaman jutun kautta tämän käsitteen merkitys tulee nyt avatuksi ja havainnollistetuksi. Kirjoituksen mukaan ”Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti.

Itsellisten naisten nikseillä kasvatetaan persoonallisuushäiriöisiä poikia, joiden seksuaalisuus tuhotaan ja nujerretaan jo lapsuudessa. Niin tuotetaan miehiä, jotka eivät varmasti harjoita ”seksuaalista häirintää”, sillä telaketufeministen panssarivaunun alle jääneinä he ovat itse pysyvästi traumatisoituneita ja seksuaalisesti häiriintyneitä.

Pihtauksen luullaan luovan naisille lisäarvoa

Ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia, jonka mukaisesti naiset pyrkivät tuottamaan itselleen seksuaalista lisäarvoa, haluttavuutta ja sosiaalista pääomaa sosiaalisen vaihdon markkinolta tutulla tavalla: vaikeuttamalla omaa saatavuuttaan keinotekoisesti.

Selitänkin naisten valitusta heidän omalla kokemuksellaan ei-haluttuina olemisesta. Pihtaamalla pihtarinaiset koettavat luoda itselleen seksuaalista lisäarvoa ja uskotella olevansa haluttuja, vaikka eivät olekaan. Vain rumat naiset väittävät olevansa ahdistelun kohteina, niin kuin kauniit eivät puolestaan ole koskaan feministejä.

Haluttujen naisten kohdalla ahdistelun kokemuksia ei juuri esiinny, vaikka se olisi odotusten mukaista. Tämä puolestaan kertoo, että ongelmattomille ja komplekseista vapaille osapuolille flaksi käy, ja pihtaus on pois vain pihtareilta itseltään.

Toimittajat puolestaan syyllistyvät pahaan virhepäätelmään ajatellessaan, että miehet jahtaavat naisia oman valtansa osoitukseksi ja merkiksi. Tosiasiassa heteromiehet eivät naisia tavoitellessaan osoita eivätkä käytä valtaa, vaan naiset. Heteromiehet pitävät naisia tavoiteltavina, koska naiset käyttävät naisten ja miesten välisissä suhteissa ratkaisuvaltaa.

Naisia tavoitellaan samasta syystä kuin paparazzit jahtaavat filmitähtiä ja muita julkkiksia: koska heillä on vaikeaan saatavuuteen perustuvaa valtaa. Pihtaamalla naiset siis pyrkivät luomaan itselleen valtaa, ja miesten kiinnostus heitä kohtaan ei kerro vallasta vaan puutteesta, jota säätelemällä naiset pidättävät vallan itselleen naisten ja miesten välisissä suhteissa.

Vastalauseita

On muistettava, että ihmiskunta on hengissä sen merkiksi, että ihmiset tällä planeetalla harjoittavat seksuaalista häirintää. Koska väestönkasvu painottuu kehitysmaihin ja syntyvyys länsimaissa laskee, tämä kertoo miesvihamielisen viestin menneen perille vain Lännessä. Sen sijaan Afrikassa ja Kaukoidässä väestöräjähdyksen paineaalto kasvaa, mutta tästä varsinaisesta ongelmasta poliittinen vihervasemmisto on länsimaiden tuhoa toivoessaan hipihiljaa.

Myös emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoittaa seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta kolumnissaan. Hän sanoo näin: ”[...] käsite nollatoleranssi eli täydellinen suvaitsemattomuus on sinänsä täysin totalitaarinen. Kun se yhdistetään asiaan, jonka määrittely on täysin mielivaltaista ja jopa asianomistajasta riippuvaista, ollaan normaalin länsimaisen perinteisen oikeuskäytännön ulkopuolella. Vaatia nollatoleranssia häirinnälle, jonka määrittelee kokonaan asianomistaja, tarkoittaa yksinkertaisesti avointa valtakirjaa mielivallalle.

Kun seksuaalisen kanssakäymisen ehdottaminenkin on leimattu rikolliseksi, Vihavainen myös kysyy, ”onko siis seksuaalinen kanssakäyminen aloitettava lupaa pyytämättä vai onko sekin rikollista?” Vihavaisen mielestä ahdistelu ja häiritseminen on sekoitettu toisiinsa, ja omasta mielestäni syynä siihen on, että kummankaan olemusta ei ole millään tavalla määritelty eikä ymmärretty.

Seksuaalinen kiinnostus on lavastettu häirinnäksi ja seksuaalisen kanssakäymisen ehdottaminen ahdisteluksi. Olisi mielenkiintoista tietää, päästäänkö heterosuhteissa asiaan koskaan.

Vihavainen kyllä on oikeassa käsityksessään, että seksuaalinen lähestyminen on mahdotonta, jos toinen osapuoli pidättää itselleen mahdollisuuden kieltäytyä tai suostua kanssakäymiseen täysin omavaltaisesti. Ongelma ei ole kuitenkaan ensisijaisesti normatiivinen vaan viestinnällinen ja vuorovaikutuksessa tapahtuvaan tulkitsemiseen liittyvä.

Tämä tuli näkyville MV-lehden nostettua esille Sauli Niinistön taannoisen kannanoton, jolla hän vastusti avioliitossa tapahtuvan raiskauksen määrittelemistä virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi (tavoite, jota vasemmiston mimosat ja vihreät naisrauhankyyhkyset ajoivat).

Loogisesti ajatellen ’avioliitossa tapahtuva raiskaus’ on ristiriitainen käsitekyhäelmä ja ilmiö, sillä avioliitto merkitsee suostumusta seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sen merkiksi avioeroa hakevilta kysyttiin katolisessa kirkossa ”toteutuiko avioliitto”, kun haluttiin epäsuorasti tiedustella, oliko avioliitossa seksiä vai ei.

Näin ollen avioliitossa ei voida harjoittaa tahdon vastaista seksiä, koska suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen on annettu jo rengastuksen yhteydessä. Niinistön mielestä osapuolilla pitäisi olla mahdollisuus myös katua seksuaalisen kanssakäymisen epäonnistumista, joten rikosoikeudellinen lähestymistapa muistuttaa herkkydeltään giljotiinin terää.

Vuorovaikutusteorioista väitelleenä katson, että ”seksuaalista häirintää”, ”ahdistelua”, ”raiskauksia” ja muuta kanssakäymistä koskevat ongelmat johtuvat naisten kyvyttömyydestä ymmärtää, että kaikki vuorovaikutus on tulkintojen varaista ja tapahtuu saatavilla olevan informaation varassa. Kun nainen ja mies ymmärtävät toisiaan usein väärin kehollisen merkityskonstituutionsa erilaisuuden vuoksi, syntyy tietenkin myös paljon väärinkäsityksiä. Se ei kuitenkaan oikeuta toista osapuolta absolutisoimaan itseään ”oikean” ja ”hyvän” määrittelijäksi tavalla, joka on naisväelle tyypillinen.

On mahdotonta ajatella, että maailmassa olisi mitään kohtaamista tai kanssakäymistä, ellei siihen liittyisi osapuolten välistä suostuttelua, kokeilua, suostumista ja yrityksen ja erehtymisen kautta tapahtuvaa oppimista. Seksi on ihmiselämän osa-alue, joka tasavertaistaa ihmiset ja tarjoaa mahdollisuuden integraatioon, mutta feministit ovat tehneet siitä kiristämisen, pihtauksen ja syyllistämisen välineen.

”Ahdistelusta” ja ”häirinnästä” valittajien pitäisi ymmärtää, että seksuaalisuudessa liikutaan joka tapauksessa epämääräisellä ja diffuusilla alueella ja että seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyy pyrkimystä ylittää sovinnaisuuden rajat. Heidän tulisi oppia lukemaan toisten ihmisten eleitä ja ilmaisemaan itseään muutoinkin kuin hätämerkeillä. Mikäli joku ihminen ei tätä käsitä, sellaisella yksilöllä ei pitäisi olla seuranhaun sektoreille kerta kaikkiaan mitään asiaa.

Me emme pelkää

On häikäilemätön rikos koko miessukupuolta kohtaan harjoittaa sukupuolen perusteella rodullistettua epätasa-arvon tykitystä ja manipuloida miehiä ja poikia tuntemaan omat seksuaaliset yllykkeensä viallisiksi siinäkin tapauksessa, että ne olisivat heteroseksuaalisia.

Minä ainakin homomiehenä rohkaisen heteroseksuaalisia miehiä ja poikia tuntemaan ylpeyttä seksuaalisuudestaan ja käyttäytymään aloitteellisesti kaikissa tilanteissa ja julkissa tiloissa. Olenhan aina heikkojen puolella, ja heterodiskursiivisen kiistelyn ulkopuolisena (en siis osapuolena) olen myös näköalapaikalla sanoakseni asiasta jotakin objektiivista.

Toisaalta toivon, että myös naisten keskuudesta löytyisi psyykkisesti terveitä yksilöitä, joilla on itsetunto kunnossa ja jotka eivät mene feministien lietsomiin vihakampanjoihin mukaan. Muuten asia ei taida tulla kuntoon, ennen kuin jokaisella naisella on päällään kaapu.

Silmiin pistävää Helsingin Sanomien kirjoittelussa onkin voimakkaan islamistinen sävy, jonka mukaisesti naisista piirretään kaksijakoisesti sekä palvonnan että alistamisen kohteita ja miehiltä vaaditaan intohimojen laittamista muslimiyhteisöstä tunnettuun kaksinaismoralistiseen kuriin.

Islamisaatiota edistäen ja muslimiyhteisön normeja jäljitellen naisissa ihannoidaan kykyä kieltäytyä seksistä ja miehissä taitoa pidättäytyä aloitteista. Vaatimalla respektiota miehiltä ja samanaikaisella miesten syyllistämisellä tosiasiassa tuhotaan naisten ja miesten kanssakäymisen edellytykset.

Tämä ihmisten arkipäivään ulottuva asenteiden muokkaus ja pyrkimys manipuloida yksilöistä entistä sopivampia monikulttuurisuuden ideologiaan on Helsingin Sanomien lietsoman piilevän ja epäsuoran ja siksi hyvin vaikuttavan vihapuheen muoto.

”Me too” -kampanjassa ja sen sairaalloisessa seksuaalisuuden invalidisoimisessa ihmisen luontaiset viettipyrkimykset vääristetään ”pelon” ajatusmaailmassa ja ilmapiirissä tapahtuviksi. Siten asiat, jotka edustavat perimmältään kaunista ja hyvää, käännetään kuin kaleidoskoopissa päälaelleen. Seksuaalisuutta vaarallistavan hankkeen päätarkoitus olikin vain herättää keskustelua ja häiritä ihmisen vapaata seksuaalista käyttäytymistä kylvämällä eripuraa, ahdistusta, epäluuloja ja sähköpaimenia nettiin.

Aloitteen tekijän rooli lankeaa heterosuhteissa useimmiten miehelle jo pelkästään fysiologisista syistä, ja se vaatii paljon enemmän kuin myötäilijän tai mukautujan asema. Niinpä feminististen vinkuirmelien ei pitäisi kitistä vaan kiittää siitä, mikäli miehiä heillekin jossain vielä on.

---

Lopuksi yleispätevä ohje, miten naisen kanssa kannattaa menetellä: Naisen kanssa ei pidä keskustella muutoin kuin työasiassa tai pakottavassa hätätilanteessa. Naisen kanssa samaan huoneeseen saa mennä vain kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa, jotta ei voisi joutua syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä tai ahdistelusta. Helsingin Sanomien tilauksen voi puolestaan perua tästä.


Kirjoituksia naisten tyranniasta yhteiskunnassa

”Tukekaa tyttöjä” on selvästi sukupuolirasistinen
 Plan nain(en): järjestö epätasa-arvon asialla