12. elokuuta 2017

BMW on uusi Allah


BMW tunnetaan pillukatiskana, jonka etu- tai takapenkille nuoret miehet toivovat seuraa viimeisen jaon päätteeksi kello puoli neljä diskojen edustoilla. Itse en BMW:llä ajaisi, sillä tyylillisesti tilanne olisi samanlainen kuin laittaisi saksanpaimenkoiralle nahkavaljaat ja menisi keekoilemaan valtakunnan merkittävimmälle itsetehostuksen ja keikaroinnin foorumille, Kaivopuistoon.

BMW näyttää olevan nyt myös uusi Allah. Viime keskiviikkona muslimiterroristi ajoi tahallaan ranskalaissotilaiden päälle Pariisissa BMW-autolla, jolloin vihervasemmistolainen valhemedia pyrki kiinnittämään huomion siihen, että ajoneuvo oli BMW.

Koska bemukuskit yhdistetään pikemminkin kotimaiseen porvaristoon kuin muslimimaahanmuuttajiin, voitiin automerkkiin fokusoimalla peittää taitavasti se, että tekijä oli muslimi. Oikeammin olisi pitänyt otsikoida: ”Muslimiterroristi ajoi raa’asti useiden ihmisten päälle Pariisissa.”

Helsingin Sanomat selvitti selvää asiaa kirjoittamalla varovaisesti kysyen, byrokratiaan ripustautuen ja sitaattia sekä lauseenvastiketta hyödyntäen: ”Syyttäjä tiedotti viraston selvittävän, ’liittyvätkö tapon yritykset terroriyhteyksiin’”.

Lisäksi lehti käänsi huomion kontrolliyhteiskunnan kiristymiseen koettamalla lavastaa Euroopan maat syyllisiksi epäviihtyisyyden ja turvattomuuden lisääntymiseen: ”Ranskan suurissa kaupungeissa onkin tavallista nähdä rynnäkkökiväärein aseistautuneiden sotilaiden ryhmiä katukuvassa esimerkiksi rautatieasemien ja suosittujen turistikohteiden luona.

Näin lehti loi mielikuvaa, että uhkana onkin länsimainen yhteiskuntajärjestys eikä muslimien harjoittama väkivalta. Tällä tavoin lehti selitteli lukijoilleen itse tuottamaansa ja puolustelemaansa monikulttuurista pahaa.

Lakonisella raportoinnillaan lehti tulee tietenkin myös normalisoineeksi sairasta käytöstä. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja muu punavihreyden sokeuttama valtamedia siis legitimoivat terrorismin muuttumista arkipäiväiseksi.

Se, ettei kukaan uutistruktuurien rituaaleihin vihkiytynyt sosiologi tai viestinnän tutkija tule dekonstruoineeksi tätä valtamedian levittämää ideologista journalismia, on täysin ymmärrettävää, sillä yliopistolaitos on saman puolueellisuuden mädättämä kuin valtamedian toimitukset.

BMW-kuskien toimintamalli näyttää levinneen myös Suomeen. Torstaina muuan BMW-kuski ajoi väkijoukkoa kohti jalkakäytävällä Helsingin Kalliossa tavalla, jota tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Asiasta ensimmäiseksi raportoinut MTV3 tilitti, että tapaus liittyi noin kymmenen henkilön tappeluun, jonka päätteeksi yksi nousi autoonsa ja lähti ajamaan jalkakäytävää pitkin:

STT:n haastatteleman silminnäkijän mukaan kuski vaikutti jo aiemmin siltä, että hän yrittäisi ajaa jonkun päälle”, mainostelevisio kertoi ja jatkoi: ”Autoilija ajoi Pengerkadulla edestakaisin, törmäillen parkissa oleviin autoihin. Näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt ajaa jonkun päälle jo silloin.

Silminnäkijä kertoi STT:lle, että ennen yliajoyritystä kuski olisi noussut autosta ja heittänyt pitserian edessä olevia ihmisiä viinipullolla. Sen jälkeen joku pitserian edessä seisseistä oli ottanut kepin ja käynyt hajottamassa autosta kuljettajan puoleisen sivulasin. – Sen jälkeen kuljettaja hermostui ja ajoi jalkakäytävälle. Katsoin aluksi, että pitserian edessä ollut ihminen olisi jäänyt auton alle, mutta onneksi oven vieressä oli ilmeisesti syvennys”, silminnäkijä siunaili.

Olipa jutussa myös puolihuomaamaton ja pelkällä olankohautuksella sivuutettu seikka, jolla ikään kuin vahvistettiin tämän katuväkivallan olevan uusi normaali: ”Joku huuti, että lopettakaa, mutta ei niitä kukaan saanut rauhoitettua. Tappelijoita oli noin kymmenen, kaikki taisivat olla ulkomaalaisia.

Taisivat olla. Nehän olivat vain ”niitä”. Sopivasti ulkoistamalla tapaus voitiin selittää pois todellisuudesta ja taivutella ihmisiä ajattelemaan, että kyseessä on vain terrorisirkuksen yksi näytös, jota pitää ymmärtää suvaitsevuuden nimissä. Tosiasiassa kyseessä on vakavan ja suuren ongelman yksi ilmentymä eikä irrallinen yksittäistapaus.

Ehkä koko asia olisi jätetty valtamediassa kertomatta, ellei netissä olisi lähtenyt leviämään yksityishenkilön kuvaama video, joka ei jättänyt epäilystä myöskään nujakoitsijoiden alkuperästä.

Helsingin Sanomat ja Yleisradio uutisoivat tapauksen kertomatta lainkaan tekijöiden ulkomaalaisuudesta tai ulkomaalaistaustaisuudesta, vaikka juuri se on asian arvioimisen kannalta aivan olennainen seikka. Kaikeksi onneksi BMV-lehti paljasti autoilijan olevan Halmat Othman Al-Jaf, ”jonka nimen alkuperä on yleinen Lähi-idässä tietyllä alueella”.

Asian voi sanoa niin, että muslimimaahanmuuttajat ovat tuoneet pakolaiskeskuksista tutut keskinäiset riitansa meidän kaduillemme ja jatkavat pyhää sotaansa täällä. Tämä puolestaan antaa kielteisen näytön islamista, maahanmuuttajien vastaanottamisesta ja monikulttuurisuudesta yleensä.

Median koodaamassa salakielessä ”BMW” näyttää olevan uusi Allah, ja muslimi onkin nyt ”BMW-kuski”. Kuvaus sopii kuin nakki silmään, sillä varsin laadukkailla autoillahan nuo iPhone-miehet kaduillamme kruisailevat. Myöskään Pengerkadun niittokone ei ollut mikään Mikan faijan perintökalleus vaan upouusi ja huippukallis X6-maastomalli, jonka haltija (ei kuitenkaan omistaja) kuljettaja oli.

Kultakorut kimaltelevat ja blingivanteet välkkyvät. Vielä puuttuisi, että ”BMW-kuskeille” perustettaisiin marmoripalatseja, jossa he voisivat kumartaa ”BMW:lle”.