16. joulukuuta 2016

Yle-kiistan syvin olemus


Yleisradio on sellutehdas, jonka lemu leviää lähettimiensä läksyttämänä kauas kumpujen yöhön. Suurteolliset patruuna-ajat Yle tuo mieleen siksikin, että sillä on oikeistolainen johto ja proletaariset toimittajat.

Kun Ylen ajankohtaistiimin esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski lähtivät talosta ovet paukkuen ja hallintoneuvosto asettui tukemaan kepulaisen Yle-pomon Atte Jääskeläisen linjaa, suuri yleisö joutui seuraamaan huonoa teatteria, jossa oli kyse perinteisestä oikeistovasemmisto-kiistasta.

Yleisradion vihervasemmistolainen toimittajakunta haluaisi tehdä valtakunnan hallitusta ja sen pääministeriä nälvivää ohjelmaa, mikä ei ole mieleen Ylen oikeistolaiselle johdolle.

Parlamentaarisesti hallitun Ylen hallintoneuvostossakin mielipiteet jakautuivat oikeistovasemmisto-jakoa noudattaen. Helsingin Sanomat kertoi eilen, että hallintoneuvoston perussuomalainen puheenjohtaja Kimmo Kivelä ja demarijäsenet Maarit Feldt-Ranta ja Ilkka Kantola päätyivät täysin eri linjoille siitä, millaista journalistisen kuristusotteen ja kontrollin pitäisi olla. Myös ruotsalaista porvaristoa edustava Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson asettui Jääskeläisen puolelle ja katsoi kaiken olevan kunnossa.

Helsingin Sanomien näennäisen perusteellinen selvitys kuitenkin salasi Yleisradiota hiertävän peruspulman. Yleisradion ongelma ei ole kissanhännänvedossa maan hallituksen ja opposition välillä. Ongelmien ydin on, että Yleisradiossa ei voida tehdä ohjelmaa, jossa kyseenalaistettaisiin monikulttuurisuuden ideologia, maahanmuutto, islamin leviäminen ja monet muut Euroopan unionin hedelmät. Pelätään seurauksia.

Jos Yleisradiossa halutaan saavuttaa yksimielisyys hallintoneuvoston, johtajiston ja toimittajakunnan kesken, onkin lausuttava sana ”monikulttuurisuus”.

Sopu, rauha, harmonia ja yksimielisyys löytyvät tällöin heti, sillä monikulttuurisuusagendan (nykyisin: ”kulttuurien moninaisuuden”) levittäminen on tendenssi, jonka sekä kokoomus, kepu, ruotsalaiset että poliittinen vihervasemmisto ja krisut voivat hyväksyä toiminnan ylimmäksi päämääräksi (tai alimmaksi yhteiseksi nimittäjäksi). Sitä ei kyseenalaisteta eikä epäillä.

Yleisön kannalta ongelma on tämän politiikan tarkoitushakuisessa rummuttamisessa eikä jossakin ”hallituksen arvosteluun” liittyvässä työmaakiistassa, jossa näperrellään vain oikeudesta arvostella pääministeriä! Kaikki tietävät, että Ylen kenkä puristaa ohjelmiston vihervasemmistolaisesta puolueellisuudesta. Poliittinen oikeisto yrittää tehdä jotakin korjatakseen tilannetta, mutta vasemmistolainen toimittajakunta vetoaa ”sananvapauteen” jatkaakseen kansalaisten opettamista monikulttuurisuuden agendalla, jonka tuloksena ohjelmisto on mehukasta kuin faaraon kivekset.

Kuluneella viikolla Yleisradion TV1 tähdensi pakolaisten vastaanottamisen välttämättömyyttä lähettämällä kolmiosaisen ohjelmasarjan nimeltä ”Exodus – Matkamme Eurooppaan”, joka kertoi miljoonan viime vuonna Eurooppaan saapuneen pakolaisen retkestä juuri sillä henkilökohtaisesti koskettavalla tavalla, jonka toivotaan vetoavan kansalaisiin ja poliitikkoihin. Ohjelmassa keskityttiin seuraamaan 75 kehitysmaalaisen omakohtaista vaellusta Afrikasta ja Lähi-idästä paremman elintason perässä Euroopan unioniin.

Ohjelman propagandistinen olemus paljastuu, kun huomataan, miten jälleen sekoitettiin mikrotaso ja makrotaso keskenään. Olen juuri päässyt perustelemasta, miksi valtiollisia makrotason päätöksiä ei pitäisi tehdä mikrotason henkilökohtaisten vaikutelmien pohjalta eikä tuntemusten perusteella. Keskittyminen kyynelehtimään pakolaisten henkilökohtaisen kurjuuden vuoksi peittää sen valtavan poliittisen ahdistuksen, tuskan ja kurjuuden, jonka hallitsematon maahanmuuttovyöry tuottaa Euroopan makrotason rakenteille, taloudelle ja elämälle yleensä. Sananvapauden, tieteen vapauden ja älyllisen journalismin nimissä pitäisi tuoda esiin nimenomaan tämä.

Vetoaminen pakolaisten omaan näkemykseen elinolojensa ongelmallisuudesta on aivan samanlaista kuin viittaaminen siihen, että rikkaat sanovat kärsivänsä köyhyydestä vain siksi, että he tuntevat itsensä köyhiksi. Tosiasiassa EU:n ulkomaalaispolitiikkaa, väestöpolitiikkaa ja rajavalvontaa tulisi johtaa riippumatta tällaisesta sosiaalipornoa edustavasta propagandasta, jota Yle esittää valtakunnanverkossa puristaakseen kansalaisilta sympatiapisaroita ja tehdäkseen meidät vastaanottavaisemmiksi pakkomaahanmuutolle ja pakolla kansainvälistämiselle eli internatsismille.

Yle vaikenee maahanmuuton ongelmista täysin tai keskusteluttaa muutamia luottolausuntoautomaattejaan ajankohtaisohjelmissa, joissa esitetyt kannanotot on varmistettu jo etukäteen tuomalla studioon kaikenlaisten kaarina hazardien, husu husseinien, ali jahangrien, charly salonius-pasternakien tai anu koivusten tapaisia vakiotoitottajia. Toimittajien ja tieteilijöiden työelämässä kokema mielipidevankeus on sitä, että älyllistä journalismia ja tiedettä ei saa eikä voi tehdä missään.