15. joulukuuta 2016

”Nuorten miesten” työttömyydestä


Liika on aina liikaa. ”Liikanen” puolestaan on diminutiivimuoto tuosta sanasta ja merkitsee ’vähän liikaa’. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen näyttää nyt ymmärtävän, että liika on liikaa maahanmuuttopolitiikassakin.

Hän nimittäin toisti tällä viikolla aiemman näkemyksensä, jonka mukaan ”nuorten miesten korkeasta työttömyydestä koituu suuri vahinko Suomelle”. Nyt lehdessä julistettiin suorastaan tyrmistyttävää älykkyyttä osoittaen, että Liikasen mielestä ”nuorten miesten syrjäytyminen on aikapommi”!

Demarivaikuttaja Liikanen näyttää havahtuneen siihen ongelmaan, että maamme on joutunut pakolaistulvan uhriksi, kun tänne on heilahtanut kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia sotilaskarkureita, jotka ovat maassamme työttöminä pahentaen jo ennestään huonoa nuorisotyöttömyyttä. Liikasen ja hänen työväenpuolueensa olisi kannattanut murehtia asiaa etukäteen ja yhtyä vaatimuksiin rajojen sulkemiseksi tulijatulvalta.

Ongelma ei nimittäin ole vain nuorten miesten työttömyys tai töiden puute vaan se, että heitä tunkeutuu tähän maahan ulkopuolelta. Tämä aiheuttaa väestötilastoihin pullistuman ja vääristää sukupuolten edustusta tavalla, joka saattaa katkeroittaa kantaväestöön kuuluvia suomalaismiehiä.

Liikanen ei ole huolissaan nuorten naisten tilanteesta, mikä paljastaa, että ongelma koskee juuri sitä ryhmää, jossa maahanmuuttajien lisäys on ollut merkittävintä: nuoria miehiä. Ongelma on siis ensisijaisesti maahanmuuttopoliittinen eikä työvoimapoliittinen. Liikasen olisi syytä valitella myös naisten asemaa, tai muuten uhkaa hälyttävä epätasa-arvo.

Tytöttömiä tulijat eivät ole olleet. Muualla Euroopassa he ovat räjäytelleet oikeitakin pommeja, Suomessa vain paukautelleet paksuiksi blondibimboja suvakkihuoria, mistä kertovat myös maahanmuuttajaväestölle kiusalliset raiskaustilastot, joissa kehitysmaalaisten ja muslimien edustus on väestön määrään suhteutettuna karua kerrottavaa.

Ihmeellistä, että Erkki Liikanen ei vaivaudu kyynelehtimään ”vanhojen miesten” työttömyydestä, vaikka pätevää suomalaista väkeä on ikäsyrjinnän vuoksi työttömänä pilvin pimein. Koska Erkki Liikanen on laskevan käyrän mies, joka on jäsenkirjavirkamiehenä saanut kaiken puolueensa kädestä, hän ei näe lähelle yhtä hyvin kuin kauas.

Hänen ei enää tarvitsekaan, sillä eläkeikä ja lokoisat päivät odottavat etelän auringossa, jonne voi vetäytyä harjoittamaan rappioturismia samalla kun kotimaamme tuhoutuu väestöpoliittisten muutosten, henkis-aineellisen eroosion ja eurojäsenyyden aiheuttaman taloudellisen riiston vuoksi.