30. heinäkuuta 2016

Keskustelua säädetään maahanmuuttonapista


Niin sanottu ”yhteiskunnallinen keskustelu” kiehuu ja kuohuaa, sillä Euroopassa on murhattu tämän kesän aikana kymmeniä ihmisiä muslimiterroristien tekemissä iskuissa eikä edes rasisminvastaisia rakkausmielenosoituksia ehditä pitää. Terrorismi ja pakolaisten maahanmuutto-ongelma ovat luoneet länsimaihin hirveän luottamusongelman. Ne ovat jakaneet kansakunnat pahemmin kahtia kuin mikään sitten sosialismin vuosien. Ilmiö ei ole pelkästään suomalainen vaan toistuu jokaisessa Euroopan maassa ja Pohjois-Amerikassa.

Luottamusongelma ei revi yhteiskuntaamme kahtia ensisijassa taloudellisesti vaan aatteellisesti. Aina, kun perussuomalaiset nuoret sanovat jotakin, mikä on totta, tai kun MV-lehti paljastaa jotakin, mikä ei varmasti ole totta, sekä vasemmistolainen että oikeistolainen porvaristo kiirehtivät pöyristymään ja vaatimaan rikostutkintaa.

Ammatikseen pahastujat ovat tehneet loukkaantumisesta kansanhuvin, jolla he koettavat kiusata kanssaan eri mieltä olevia. Tämä voi kertoa mielensä pahoittajien omastakin toiveesta sanoa maailman asioista jotain paikkaansa pitävää, mutta häveliäisyys ja heidän omat poliittiset sitoumuksensa rajoittavat järjen käyttöä.

Älymystön rooli on langennut viime vuosina PS-nuorten ja Teuvo Hakkaraisen tapaisille totuuden torville. Tämä ei välttämättä johdu heidän omasta erinomaisuudestaan vaan poliittisen yliherkkyyden ja sovinnaisuusvaatimusten aiheuttamasta lamaannuksesta.

Poliittisen korrektiuden kahleissa oleva tiede ja media eivät ole hävinneet taisteluaan kansallisen edun puolustajille siksi, että tieteenharjoittajat ja toimittajat olisivat muita olennaisesti tyhmempiä. He ovat hävinneet siksi, että he vaativat käymään keskustelua diskurssissa, jota varjostaa rangaistusten uhka.

Filosofisesti katsoen totuutta ei voida kuitenkaan tavoitella eikä saavuttaa, jos keskustelua rajoitetaan valtamedian tai oikeuslaitoksen peräämillä juridisilla tuomioilla. Tällöin osapuolet eivät edes tavoittele totuutta vaan salaavat tai vääristelevät sitä omaksi edukseen. Yhteiskunnallinen totuus on mahdollinen vain vapaiden assosiaatioiden metodilla.

Älymystöksi itsensä julistanut menneen maailman poliittinen eliitti on ymmärrettävästi kauhuissaan vaikutusvaltansa menettämisestä. Esimerkiksi Mikael Jungner truuttasi pari päivää sitten, kuinka pahoja Brexit ja Trump ovat maailmalle. Hänenkään intellektuaalisuutensa ei yltänyt näkemään niitä sosiodynaamisia vaikutustekijöitä, jotka ovat saaneet aikaan Britannian eron EU:sta ja kiinteistömogulin todennäköisen päätymisen Yhdysvaltojen presidentiksi.

Olisiko tähän asti harjoitetussa politiikassa ollut jotakin vikaa? Jungnerin viittaamat ”kollektiivinen tyhmyys”, ”tyhmän enemmistön tonttuilu” ja ”rasismi” (kuinka kovaa kieltä tämä onkaan) eivät ole äänestäjien vikoja vaan seurauksia siitä, että valtaa pitäneet poliittiset liiderit ovat ihan omin toimin saattaneet Euroopan ja Yhdysvallat velkaorjuuteen ja maahanmuuttokaaokseen. Vastuu on vallassa olleen sukupolven.

Toisen esimerkin keskustelun ylikiehumisesta tarjosi Iltalehteen kirjoittava Tommi Parkkonen, joka solvasi perussuomalaisia ”serkkujensa kanssa sikiäviksi analfabeeteiksi imbesilleiksi” viime viikkoisessa twiittauksessaan. Häntä säesti samaan lehteen kirjoittava Jyrki Vesikansa, joka leimasi ”vihervasemmistolaisten suvakkien” arvostelijat ”väärinymmärretyiksi neroiksi” (oikein ymmärretty nero onkin käsittääkseni paradoksi tai ontologinen harvinaisuus).

En ota kantaa näiden omasta mielestään viisaiden kiistelyyn sinänsä, sillä olen esittänyt sisältökantani jo tässä kirjoituksessani, mutta ilmeisesti perussuomalaisten näkökannat kestävät enemmän kritiikkiä kuin vihervasemmistolaisten, sillä niitä saa seurauksetta haukkua. Koetankin nyt jatkaa nousuani riitelyn yläpuolelle: tulkitsemaan sitä tieteellisesti.

Yhteiskunnallisen keskustelun raivokkuus tuo minulle mieleen Stanfordin kuuluisat vankilakokeet, jotka Philip Zimbardo suoritti yliopistonsa tiloissa. Opiskelijoista kerättiin tuolloin parinkymmenen henkilön koeryhmä, joka jaettiin vankien ja vartijoiden rooleihin, ja osapuolia pyydettiin pysymään asemissaan säntillisesti kahden viikon ajan.

Muutamassa päivässä symboliset pikkukiistat muuttuivat valtaviksi auktoriteettiriidoiksi, joissa uhattuna olivat osapuolten kunnia, itsetunto, ihmisarvo ja monet suuret asiat. Kuuden päivän kuluttua koe oli pakko keskeyttää, sillä entiset intellektuelliopiskelijat ja maailmanhalaajat hakkasivat toistensa päätä lattiaan ja olivat toistensa tukassa ja kurkussa kiinni (aiheesta on valmistunut myös elokuvia).

Kokeen on katsottu paljastavan jotain olennaista ihmisluonnosta.

Myös maahanmuuttoilmiön seurauksena syntynyttä jakautumista voidaan pitää Stanfordin vankilakokeessa ilmi tulleena ongelmana. Ihmiset ovat jakautuneet omien ihmisoikeuksiensa puolustajiin sekä sananvapauden vartijoihin ja sen kahlitsijoihin. Ja kieli kovenee.

Samanaikaisesti ympäristössä räjähtelee, mutta toistaiseksi ei niinkään kantaväestöjen toimesta. Ilmiö on kuitenkin yleismaailmallinen ja mahdollisesti ”yleisinhimillinen”.

Miksi sitten ilmeisen älykkäät ja keskiluokkaiset ihmiset antautuvat sen kaltaiseen käytökseen? Kyse voi olla survival-strategisesta reviirikäyttäytymisestä, joka perustuu ihmisen naturalistiseen olemukseen. Sosiobiologinen selitystekijä onkin tässä yhteydessä erittäin uskottava.

Ihmisen luonnonvaraisen perusolemuksen kiistäminen on ehkä se seikka, joka tuottaa vaikutelman valheellisuudesta. Ihmisyhteisön selektiivisyys ja sen mukainen ”rasistisuus” sisältyvät ihmisyyden olemukseen, ja niiden pois jynssääminen voi olla tuhoisaa totuuden kannalta.

En väsy viittaamasta myöskään Harvard-professori Robert Putnamin vuonna 2000 julkaisemaan teokseen amerikkalaisen yhteiskunnan romahtamisesta ja sosiaalisen pääoman rapistumisesta. Hänen mukaansa monikulttuurisuus on vähentänyt yhteiskunnallista luottamusta yhdysvaltalaisissa suurkaupungeissa, joissa kantaväestöihin kuuluvat enemmistötkään eivät enää luota toisiinsa.

Ilmiö toistuu melko samanlaisena Suomessa, jossa historiallista taustaa monikulttuurisuudelle ei ole senkään vertaa kuin Yhdysvalloissa. Kiistely leimahtaa heti.

Tutkimuksissa on myös laajalti todettu, että valtion noudattama maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa erittäin vahvasti siihen, miten kansalaiset asennoituvat poliittisiin vallankäyttäjiin ja taloudelliseen eliittiin, aivan niin kuin tutkija Riikka Purra sanoi Suomen Perusta -ajatuspajalle tekemässään tutkimuksessa.

Filosofisesti katsoen tämä ei ole mikään ihme, sillä vaikutusyhteys on kehämäinen. Edellisen valossa onkin kai selvää, että kansalaisten enemmistö suuttuu, jos maahanmuuttoa janoava poliittinen ja taloudellinen eliitti ajavat omia etujaan periaatteella ”hei, me tienataan tällä”, ja polkevat samalla kantaväestöjen työpoliittisia, sosiaalipoliittisia, kielipoliittisia ja turvallisuuspoliittisia intressejä. Keitä neropatteja on silloin kiittäminen ”rasismin kasvusta”?

Niinpä toivoisin, että myös akateemiseksi älymystöksi julistautuneet ymmärtäisivät jotakin sosiodynamiikasta eivätkä kiirehtisi pelkästään tuomitsemaan ongelmia, sillä normatiivinen eetos on se kaikkein ohuin.

Yhteiskunnallisen keskustelun kojetaulussa on luonnollisesti monta erilaista säätönappulaa, aivan niin kuin 1970-luvun skandaalinkäryisten Salora-stereoiden käyttöpaneeleissa. Aina ei tiedä, mitä nappia painaisi. On kuitenkin kohtalokasta, mikäli valtamedia, poliittiset vallankäyttäjät, oikeuslaitos ja taantumuksellinen älymystö menevät sillä tavalla sekaisin, että ne pyrkivät ratkaisemaan kokemiaan ongelmia painamalla switch off -nappia, aivan niin kuin vallan vahtikoirana toimivan MV-lehden kanssa uhataan nyt tehdä.

Tällöin sammuu helposti virta myös valtamedian omasta masiinasta. En tarkoita, ettei kyseisessä julkaisussa olisi arvostelun sijaa (niinhän kaikessa on), mutta hyödyt informaatiotyhjiön täyttäjänä painavat kuitenkin enemmän kuin ne vähäiset moitteet, jotka lehteen voidaan kohdistaa.

”Tekijänoikeuksiin” vetoamalla yritettiin aikoinaan jarruttaa jopa seksuaalivähemmistöliikkeen vapautumista, kun eräät papit ja psykiatrit koettivat estää omien virheidensä siteeraamisen ja julkisen jäljentämisen copyright-säädöksiin tukeutuen. Mikäli tekijänoikeudet kiinnostavat, valtamedian kannattaisi pohtia tarkemmin, mitä se oikeastaan tekee. On myös syytä muistaa, että kaikki mediat toimivat yleisöjensä ehdoilla, ja niiden välittämä aines on toisten ihmisten tuottamaa: ihan joka ikinen todellisuudesta peräisin oleva uutinen.

En ota kantaa siihen, mitä kukin omasta puolestaan sanoo, mutta pidän tärkeänä, että kaikki voisivat tuoda esille sen, mitä he asioista ajattelevat. Ei kukaan voi eikä kenenkään pidä päättää toisten puolesta siitä, mitä toiset voivat asioista ajatella ja niistä sanoa. Sanomisen idea on itsemääräämisoikeuden varainen, ja keskustelun vapaus on itseisarvo.

Yhteiskunnallista keskustelua säädetään nykyään maahanmuuttonapista. Tieteellisesti analysoituna tilanne on seuraava. Jos halutaan keskustelun ja toiminnan edelleenkin radikalisoituvan, on syytä lisätä etenkin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoa. Jos taas halutaan keskustelun rauhoittuvan, on syytä säätää maahanmuuttajien virtaa pienemmälle ja kääntää se toiseen suuntaan. Nämä ovat poliittisen toiminnan yhteiskunnalliset ehdot.

Entä ongelmien ydin? Sosiaalipsykologisesti katsoen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden laaja vastaanottaminen ei loppujen lopuksi lisää sen enempää vastaanottajamaiden turvallisuutta kuin tulijoiden omaakaan turvallisuuden tunnetta. Suuret joukot voivat löytää turvallisuuden tunteen nimenomaan omasta yhteisöstään ja sen sisäisestä yhteenkuuluvuudesta sekä identiteetistä eivätkä suinkaan vieraiden yhteiskuntien sylistä. Tämä politiikka on epäonnistunutta, ja paljon parempi olisi ohjata pakolaisuutta lähtömaiden sisäisille turvallisille alueille, joilla vallitsee kansakunnalle soveltuva oma kulttuuri.

26. heinäkuuta 2016

Terrorisirkus on hyökkäys länsimaalaisten kansanryhmää vastaan


Mistä tietää, että maahantunkeutujien hyökkäys on ollut todellakin hyökkäys länsimaita vastaan? Siitä, että jos länsimaat eivät hyväksy laittomasti maahan tunkeutuneiden turvapaikkahakemuksia, Lähi-idästä länsimaihin rynnäköineet partavauvat ryhtyvät aseelliseen taisteluun ja räjäyttävät itsensä sekä suuren määrän muita ihmisiä kappaleiksi kaduilla ja kujilla, ostoskeskuksissa ja ravintoloissa, turuilla ja toreilla.

Saksan eilinen terrori-isku oli jo kolmas ”yksittäistapaus” tässä kuussa. Median kaunopuheiset selitykset muslimiterroristien mielisairauksista ja muista kärsimyksistä kumosin jo edellisessä kirjoituksessani.

Annan täyden tukeni Sebastian Tynkkysen ja perussuomalaisten nuorten vaatimukselle, jonka mukaan Lähi-idästä ja Afrikasta maahan tunkeutuneet kehitysmaalaiset haittamaahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja eritoten muslimit pitäisi palauttaa takaisin lähtömaihinsa: välittömästi ja ilman kallista lentolippua.

Kannatan myös perussuomalaisten nuorten vetoomusta, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja uskonrauhan rikkominen poistettaisiin rikoslaista. Pahimmillaan nämä ideologiset lainkohdat estävät kansanryhmien perustellun arvostelemisen ja kaiken uskontoihin kohdistuvan kritiikin. Ne estävät myös maanpuolustuksen. Filosofisesti katsoen ”uskonrauhaa” pitääkin rikkoa, ja kunnolla, sillä uskonnot ovat hurjia vallankäyttäjiä, joiden kahleista vapautuminen voi olla uskontojen uhreille itselleen hyväksi.

Ei ole ihme, että perussuomalaisten aloitteita haukkuvat muun muassa kokoomusnuoret, kun johtoportaansa näyttää olevan maahanmuuttajataustaisen hallussa. Moitteita on kuultu muun muassa siitä, ettei muslimiterroristien tekoja pitäisi kostaa toisille muslimeille ja että ”ei pitäisi yleistää”. Mutta huomataanko, että muslimit nimenomaan itse kostavat vääriksi kokemiaan asioita kaikille länsimaalaisille ihmisille? Hehän tässä tekevät todellisen yleistysten yleistyksen.

Miksi sitten terroriteot pitäisi maksaa kuin potut pottuina koko hyökkääjäporukalle? Siksi, että terrori-iskuista hyötyjät ovat heidän hengenheimolaisiaan. Aina, kun muslimiterroristi iskee jossakin Euroopan kolkassa, heidän kaverinsa kävelevät omahyväinen ilme naamallaan meidän kaduillamme, kirkkain silmin ja sädekehä päänsä päällä loistaen sekä ajatuskuplassaan seuraava lause: ”Hä hä hää, ettepä uskalla karkottaa meitä, koska muuten joku veljistämme pakottaa teidät maksamaan verellään!”

Niinpä länsimaalaiset nynnypoliitikot Angela Merkelistä Petteri Orpoon ovat pitäneet ovia avoimina tälle pyhää sotaa käyvälle terroristijengille (mistä viimeksi mainittu palkittiin sotilasansiomitalilla). Heidän kaltaisensa poliitikot ovat syyllisiä aina, kun veri valuu länsimaissa terroritekojen vuoksi.

Nämä tyhmyripoliitikot ovat tuottaneet tilanteen, jossa kotimaidemme kansalaiset joutuvat itkemään ja suremaan ihmishenkien menetyksiä, terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tuhoamista ja elintason kertakaikkista rappeutumista omissa maissamme. Ex-sisäministeri Orvon sotilasansiomitali pitäisi lunastaa Matti Nykäsen mäkihyppymitalien tavoin valtiolle ja upottaa ilman juhlallisuuksia Suomenlahteen.

Tämän kaiken keskellä suvaitsevaiston kärsivällisyys venyy kuin kuminauha. Ulkopoliittisten harrastelijoiden sormiharjoituksissa terroriteot nähdään tyypillisesti ”hintana länsimaiden tekemistä pakkopalautuksista”, vaikka todellisuudessa terrori-iskut ovat hinta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvattamisesta ja muslimilaumojen virtaamisesta länsimaihin. Tämähän se on se juurisyy ja ydinongelma.

Länsimaiden hyväuskoiset hölmöt ovat ilmeisesti aivan liian heikkoälyisiä ymmärtämään edes sitä yksinkertaista vaikutusyhteyttä, joka sisältyy siihen, että pyrkimys liennytellä muslimien raivoa rajoja avaamalla tosiasiassa kasvattaa muslimien määrää ja tuo sitä kautta länsimaihin entistä enemmän potentiaalisia terroristeja.

Eikö sitten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palauttaminen ole vastoin YK:n pakolaissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, kitisevät kukkahattuämmät. Olkoon niin, mikäli ihmisoikeuksien saattaminen takaisin voimaan länsimaissa sitä vaatii. Myös länsimaisiin ihmisiin kohdistuva kansanmurha on vastoin kaikkia ihmisoikeuksia, etiikkaa ja moraalia.

Typerimpienkin tunaripoliitikkojen pitäisi ymmärtää, että terrori-iskut ovat kiristyksen väline koko maahan tunkeutuneelle siirtolaisporukalle, joka terrorin uhkaa tehosteenaan käyttäen pitää länsimaita kuristusotteessaan sekä pakottaa meidät elättämään heitä verovaroillamme. Islam on syöpä, joka mädättää koko länsimaisen kulttuurimme, hyvinvointimme, oikeusjärjestyksemme ja väestörakenteemme, ja terrorin tuloksista nauttii koko maahan tunkeutuva jengi.

18. heinäkuuta 2016

Oliko Nizzan terroristi hullu?


Sosiaalisessa ja muussa valheellisessa mediassa on esitetty useita arvailuja siitä, oliko Nizzan terroristi, tunisialaistaustainen muslimi Mohamed Lahouaiej-Bouhlel, mielisairas tai kansanomaisemmin sanottuna hullu.
Näin käy aina, kun terroristi on muslimi: vikaa etsitään kaikesta muusta, paitsi taustalla vaikuttavasta uskonnosta. Kysymykseen on helppo vastata arkiajattelun näkökulmasta, että totta kai tekijä oli vakavasti sairas, sillä eihän kukaan järjissään oleva ihminen käytä kuorma-autoa niittokoneena ja aja sitä aseellisesti tulittaen väkijoukkoon.

Mielenterveystutkimuksessa on jouduttu kuitenkin pohtimaan terveyden ja sairauden eroa tarkemmin. Ihminen, jota yhdessä ympäristössä pidetään hulluna, onkin toisessa ympäristössä kunnioitettu ja arvostettu kansalainen. Ja ihmistä, jota tietyn yhteisön piirissä pidetään korkeassa arvossa, paljastuukin toiseen yhteisöön siirrettynä täysin epärationaaliseksi tai jopa hulluksi. Mielenterveyden määritteleminen on suhteellista ja riippuu järkevyyskäsityksistä, jotka ovat sidoksissa maailmankuviin.

Entä miten on Nizzan terroristin tapauksessa? Se, mikä on meidän mielestämme sairasta, julmaa ja rikollista käyttäytymistä, voi hänen oman ääri-islamistisen taustansa näkökulmasta olla tervettä, arvostettua ja suositeltavaa toimintaa, josta radikalisoitunut papisto ja uskontokunnan oma moraalikoodi jakelevat palkintoja.

Uskontonsa näkökulmasta muslimiterroristin toiminnassa ei ole välttämättä mitään moittimista, eikä hän ollut varmaankaan omasta mielestään hullu. Enintään hänen uskontonsa on, mutta siihen nähden hän toteuttaa vain määräyksiä. Hulluksi paljastuu tätä kautta uskonto sinänsä.

Onko sitten meidän länsimainen kulttuurimme sen järkevämpi, terveempi tai viisaampi? Ainakin se toimii erilaisen logiikan varassa. Länsimaista järkevyyttä on varjostanut ydintuhon uhka, ja ehkä juuri siinä näkyy järkevyyden suhteellisuus. Mutta nuo pommit eivät ala itsestään paukkua, eivätkä varmasti kenenkään yksittäisen ihmisen tai ryhmän päätöksellä. Tässäkin asiakysymyksessä suurin riski on, että jokin äärimuslimien ryhmittymä saa käsiinsä ydinpommin...

Hullun tietää hulluksi siitä, ettei hän tunnista olevansa hullu. Tähän voivat vaikuttaa monet seikat, jotka pimentävät ihmisen pään, kuten köyhyys, kurjuus ja epätoivo. Nizzan terroristi ei ollut kuitenkaan rasismin uhri vaan hyvin toimeentuleva, ja hän näyttää olleen rahoissaan.

On myös kysyttävä, miksi länsimaalaiset köyhät, kurjat ja mielisairaat eivät ylläpidä terroritekojen systemaattista sarjaa. Miksi noin 98,9 prosenttia tänä vuonna tapahtuneista terrori-iskuista on muslimien tekosia?

Nizzan terrori-iskun motiiveja ei selitä edes tekijän rikollinen historia. Rikoshistoriaahan on useilla länsimaisilla ei-muslimeillakin, mutta silti länsimaiden rikollisliigat eivät harjoita systemaattista terroria, jota voitaisiin sanoa jihadiksi, eli pyhäksi sodaksi.

Vastaus löytyy uskonnosta. Terrorismin oikeutus tulee islamista. Vertailukohtaa asialle voidaan hakea 1970-luvulta, jolloin Eurooppaa kauhistuttivat Punaisen armeijakunnan ja Baaderin sekä Meinhofin kaltaiset terroristit. Myös heidän taustamotivaationsa oli ideologinen.

Aivan samoin on laita islamilaisessa terrorismissa. Terrorismin ilmiötä ja aaltoa ei synny ilman aatteellisia tekijöitä. Islam on poliittinen ideologia, joka antaa ratkaisevan motiivin, näennäisoikeutuksen ja toimintamallin terroritekoihin ryhtymiseksi. Ilman islamia ei olisi islamilaista terroritekojen jatkumoa vaan ainoastaan sinänsä harvinaisia yksittäisten hullujen vihanpurkauksia.

Lopuksi voidaan kysyä, miksi terroristit moukaroivat nimenomaan Ranskaa. Tähän on kaksi pääasiallista syytä.

Ensinnäkin (1), Ranskassa on suuri muslimivähemmistö siirtomaa-ajalta, jolloin Ranska hallitsi muun muassa Algeriaa. Vaikka Ranskan valtio nauttiikin luottamusta monissa Afrikan maissa ja on avokätisesti pyrkinyt auttamaan kehitysmaita, monet muslimit kokevat avustussuhteen negatiivisena riippuvuutena ja haluavat rikkoa välinsä ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Myös valhemedian Suomessa haastattelema näennäisasiantuntija Hussein al-Taee pyrkii selittelemään asiaa muslimien kannalta parhain päin pitämällä terrori-iskuja seurauksena siitä, että länsimaat koettavat pommittaa Lähi-itää demokratiaksi. (Martti Ahtisaaren perustamassa CMI:ssä toimivaa al-Taeeta on pidettävä epäluotettavana ja epätieteellisenä lähteenä, sillä hän ei ole puolueeton vaan taustansa vuoksi intressiryhmän jäsen.)

Toiseksi (2), Ranskasta on tietoisesti ja tarkoituksellisesti tehty ”monikulttuurista” (eli islamisoitua) yhteiskuntaa, jossa toisen ja myöhempien sukupolvien muslimit ovat radikalisoituneet. Ääri-islamin lisääntyminen ei ole kuitenkaan ollut ranskalaisen kantaväestön syytä vaan on johtunut suurimmalta osaltaan siitä, että islamin käytännöt eivät ole sopineet nykyaikaiseen länsimaiseen elämänmenoon. Niinpä Ranskassa asuvista muslimeista noin 35 prosenttia on sitä mieltä, että itsemurhapommitus on silloin tällöin oikein.

Pariisissa, jossa ghettoblaster soi Pompidou-keskuksessa ja tuhat autoa kärähtää toistuvasti jokaisena uudenvuodenyönä, ei ole enää vuosiin voitu tehdä mitään islamistisen barbarian ja muslimiterrorismin ennalta ehkäisemiseksi tai lopettamiseksi. Muslimeja on niin paljon, ettei potentiaalisia terroristeja voida mitenkään profiloida eikä saada kiinni. Tuloksena on eräänlainen ”Jerusalem”, jossa konepistoolimiesten pitää vartioida elokuvateatterien ovilla, mikäli niissä nyt sensuurin vuoksi voi mitään enää esittääkään.

Mitä enemmän maassa on muslimeja, sitä todennäköisemmin ja sitä enemmän on myös muslimiterroristeja. Jos Suomessa halutaan ennalta eliminoida terrorismia, on syytä estää muslimiväestön kasvu lopettamalla Lähi-idästä virtaava maahanmuutto ja palauttamalla epäperäiset ja laittomat tulijat mahdollisimman nopeasti takaisin kotikonnuilleen.

Ainoa poliittisesti toimiva ratkaisu on muslimien määrän, vaikutusvallan ja edustuksen rajoittaminen valtionpoliittisella makrososiologisella toimintatasolla. Tämän ei kuitenkaan pidä eikä tarvitse merkitä muslimien syrjintää henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen liittyvällä mikrososiologisella tasolla.

17. heinäkuuta 2016

Turkin sulttaani kumousuhan kohteena


Recep Tayyip Erdoğan on hallinnut Turkkia AKP-puolueensa vaalivoitosta 2002 asti. Toissapäiväisen vallankaappausyrityksen tapaiset keikaukset eivät ole Turkin tapaisessa islamilaisessa maassa tosin harvinaisia. Edelliset sattuivat vuosina 1980 ja 1997.

Myös tämänviikkoisilla tapahtumilla on islamiin liittyvä tausta. Erdoğan oli nuoruudessaan islamisti, mutta nykyään häntä sanotaan konservatiiviksi. Oikeudenmukaisin ilmaus olisi ”sunnalainen konservatiivi”, sillä hän on toisaalta kannattanut EU-jäsenyyttä ja vastustanut Natosta eroamista, mutta toisaalta hän vastustaa sukupuolten tasa-arvoa ja on halunnut rajoittaa aborttia sekä vaatinut, että jokaisen naisen pitäisi synnyttää vähintään kolme lasta.

Alun perin Erdoğan vaikutti kansallisessa pelastuspuolueessa ”Milli Selämet Partisi”, joka kiellettiin vuoden 1980 sotilasvallankaappauksessa. Vuodesta 1983 hän toimi ”Refat Partisi” -hyvinvointipuolueessa, joka puolestaan kiellettiin 1997 perustuslainvastaisena sen uhattua Turkin maallista luonnetta. Nykyisen ”Adalet ve Kalima Partisi” (suom. ”Oikeus ja kehitys”) -puolueen Erdoğan perusti edellisen raunioille 2001. Seuraavan vuoden vaalivoiton jälkeen hänestä tuli Turkin pääministeri ja sittemmin vuonna 2014 presidentti.

Erdoğanin ristiriitainen olemus ja asema juontavat juurensa hänen henkilöhistoriastaan. Hän toimi alun perin yhteistyössä imaami Fetullah Gülenin kanssa, joka asuu nykyisin Yhdysvalloissa. Yhteistyön menetelmänä oli värvätä koulutuksen ja propagandan kautta islamisteja Turkin oikeuslaitokseen, poliisiin ja hallintoon. (Metodi oli siis samanlainen, jolla vasemmistolaiset Demla ja Toimittajaliitto puolestaan valloittivat Suomen julkishallinnon virat ja tiedotusvälineiden toimitukset, toisin sanoen soluttautuminen.)

Erdoğan ja Gülen saivatkin kellokkailleen huomattavan edustuksen merkittäviin virkoihin, mikä teki hallitsemisesta helpompaa. Poliittista valtaa saatuaan Erdoğanin oli kuitenkin peräännyttävä islamistisista tavoitteistaan ulkopoliittisen realismin vuoksi. Niinpä hänen välinsä Güleniin katkesivat, ja islamistit muuttuivat hänen kannaltaan terroristeiksi. Nykyisin Erdoğan väittää Gülenin olevan vallankaappaushankkeen takana.

Suomen Julkisen sanan neuvosto, valtakunnansyyttäjän virasto ja vähemmistövaltuutetun toimisto voisivat itkeä saavillisen saunavettä Turkin sananvapaustilanteen vuoksi, sillä Turkissa on viime vuosina nostettu syytteitä ja langetettu tuomioita sananvapauden käyttämisestä ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta enemmän kuin länsimaissa yhteensä. Esimerkiksi Orhan Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon nimenomaisena reaktiona siihen, että hänet oli vedetty edellisenä vuonna Turkissa oikeuteen lausunnosta, jonka hän oli antanut Armenian kansamurhasta ja Kaakkois-Turkin kurdikysymyksestä. Pamuk tuomittiin tuolloin sakkoon ”turkkilaisuuden halventamisesta”.

Erdoğan hyödyntää turkkilaisten enemmistön kannatusta ja edustaa islamilaista nationalismia. Häntä voi siis sanoa ”populistiksi” sikäli, että hän tasapainoilee kansan mielipiteen, uskonnollisten tunteiden ja jihadistisen islamismin välillä. Erdoğanin populismi pyrkii olemaan myös demokraattista, sillä hän esiintyy ääri-islamismin ja terrorismin vastustajana. Demokratian edistäminen on nyt niin kovaa, että sakot tai seitsemän vuotta vankeutta voivat rapsahtaa siitäkin, jos erehtyy nimittämään tiettyjä kilpailevia puolueita vallankumouksellisiksi eikä ainoan sallitun tulkinnan mukaan terroristisiksi!

Vuonna 1923 perustettu Turkin tasavalta oli ehtinyt luoda vahvan sekularistisen perinteen, johon nähden viime vuosien tapahtumat merkitsevät huomattavaa taantumista. Erdoğanin näennäinen tuki demokratialle näkyy siinä, että hän on yhtynyt Syyrian kansannousun mielipiteisiin ja vaatinut arabikevään kokemuksiin viitaten Syyrian presidentin Bašar al-Assadin eroa. Lisäksi hän arvosteli ankarasti Egyptin vuoden 2013 sotilasvallankaappausta, joka syrjäytti hänen tukemansa Muslimiveljeskunnan. Nämä kansanvaltaisilta kuulostavat julistukset voidaan kuitenkin kuitata pelkiksi yrityksiksi miellyttää länsimaita ja haalia kannatusta.

Joka tapauksessa yhdestä olen tämänviikkoisen näytöksen perustella varma. Turkin tie Euroopan unioniin on pysyvästi poikki. Ei jatkoon. Maa on selvästikin epäkypsä demokratioiden joukkoon. Turkki ei ole oikeusvaltio, sillä Erdoğanin valtakaudella islamilaisia perinteitä on palautettu voimaan. Maan 79-miljoonainen kansa on lisäksi aivan liian kuohahteleva tullakseen unionin toiseksi suurimmaksi jäseneksi. Suuret poliittiset virheet tuottavat nyt Erdoğanin kaltaisia suuria johtajia, jollaisia nousee kuin sieniä sateen jälkeen.

Erdoğan on syyllistynyt Euroopan unionin kiristämiseen uhkaamalla avata rajansa ulospäin ja kääntää maahansa tulvineet pakolaisvirrat EU:n suuntaan, mikäli sen vaatimuksiin ei suostuta. Jopa pakolaispolitiikassaan lepsua linjaa vetäneet Angela Merkel, Nicolas Sarkozy ja François Hollande ovat asettuneet vastustamaan Turkin EU-jäsenyyttä. Tämä osoittaa, kuinka löyhälatvaista laajentumiskomissaarina toimineen Olli Rehnin ajama Turkin liittäminen Euroopan unioniin aikoinaan oli.

16. heinäkuuta 2016

Tupakkaterrorismi lopetettava


Uusi tupakkalaki hyväksyttiin viime kuussa, ja se astuu voimaan elokuun puolivälissä. Oikeustieteen emeritusprofessori Erkki Aurejärvi kirjoitti blogissaan lasten oikeudesta savuttomaan elämään.

Hän onkin aivan oikeassa näkemyksessään, että tupakoitsijat eivät voisi vedota yksityiselämän suojaan savustaakseen muita ihmisiä julkisissa tiloissa ja asuinrakennuksissa. Tupakoitsijan oikeus polttaa on luettavissa pelkäksi mukavuustekijäksi, kun taas tupakointi loukkaa sivullisten oikeutta paljon tärkeämpään arvoon, eli terveyteen. Luonnollisesti tupakointi loukkaa myös muiden ihmisten yksityisyyttä ja omaisuudensuojaa sekä kaventaa tupakoimattomien asukkaiden oikeuksia taloyhtiöissä. Se heikentää yleistä viihtyvyyttä ja lisää tulipalojen vaaraa.

Virolaista kansanvalistusta
Filosofisesti katsoen tupakointi on työväenluokan ja sosiaalisesti heikompiosaisen tai -tasoisen väestönosan välinpitämättömyyden ilmaus. Se on yhteiskunnallinen mielenosoitus, jolla he yrittävät hallita julkista tilaa. Välineenään tupakoitsijat käyttävät sivullisten kiusaamista, jota he perustelevat omahyväisellä nautinnon tavoittelullaan. Protestoimisen kokemista tärkeäksi osoittaa se, että tosiasiassa he maksattavat ilkeilynsä myös omalla terveydellään.

Tupakointi korreloi sosiaalisen aseman kanssa ja liittyy syrjäytyneisyyteen. On vaikea sanoa, kumpi on kumman syy ja seuraus, mutta huolestuttavaa on, että Rööki-Roopen roolia opettelevat nykyisin nuoret naiset. Hermostuttaako heitä?

Jo Platon lähti yhteiskuntafilosofiassaan siitä, että kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta edistää omia (etenkään näennäisiä) etujaan aiheuttamalla haittaa muille ihmisille.

Siksi myöskään tupakkalain säätämisessä ei olisi pitänyt antaa mitään painoa sellaisille puolusteluille, joilla tupakoitsijan oikeus savuttaa nähdään vertailukelpoisena yleisten oikeuksien (kuten oikeus terveyteen ja puhtaaseen elinympäristöön) kanssa. Kyse ei ole siis vain ”lasten oikeuksista”, kuten professori varovaisesti näkee, vaan kaikkien ihmisten oikeuksista.

Suurimpia ongelmia tuottaa parveketupakointi. Korkein oikeus legitimoi yksityisillä parvekkeilla tupakoimisen (Dnr  2007/13), mutta tämä koskee vain yksityisiä – ei taloyhtiöiden yleisiä – parvekkeita.

Tällöinkin KKO totesi ratkaisunsa perusteluissa (momentti 8), että  ”[t]ietyissä olosuhteissa, esimerkiksi poikkeuksellisen runsaan tupakoinnin ollessa kysymyksessä, parveketupakointi voi kuitenkin muodostua muiden osakkaiden asumisviihtyisyyttä olennaisesti heikentäväksi ja mahdollisesti myös terveyttä uhkaavaksi tekijäksi, joka tosiasiallisesti kaventaa tupakansavusta kärsivien osakkaiden hallintaoikeutta. Naapuruussuhteissa ja nykyisin ympäristöoikeudessa kehittyneiden periaatteiden mukaan kukaan ei ole velvollinen sietämään asuinympäristössään kohtuutonta ympäristöhaittaa, olipa kysymys tupakansavusta, melusta tai muista päästöistä.”

Yleisissä tiloissa tupakointi on kiellettyä, ja esimerkiksi mattojen tuuletusparvekkeet ovat yleisiä tiloja. Vaikka kyseessä onkin ulkotila, tupakointi on niissä lain mukaan kiellettyä.

Laintulkinnassa on määrätty edelleenkin jopa tietty etäisyys, jossa tupakkapaikan pitää sijaita rakennuksen seinästä. Kuitenkin kieltoa rikotaan taloyhtiöissä tavan takaa. Röyhkeimmät asukkaat ravaavat yötä päivää tupakoimassa yleisillä parvekkeilla, joista savu leviää avoimien ikkunoiden tai tuuletuskanavien kautta muiden asukkaiden koteihin. Tai polttavat sitten sisällä.

Eduskunta on asettanut tavoitteekseen savuttoman Suomen vuoteen 2040 mennessä. Aikataulu on liian hidas, ja sitä olisi nopeutettava jo kansanterveydellisistä ja taloudellisistakin syistä. Luulisi, että muutamien julkkisten (kuten Riki Sorsan) syöpäkuolemat ohjaisivat ihmisiä pohtimaan tupakoinnin kannattavuutta. Tupakan aiheuttamat haitat eivät rajoitu vain syöpiin, vaan merkittävimpiä muita haittoja ovat sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet ja seksuaalisen potenssin heikentymiset.

Tupakoinnista ei ole myöskään mitään hyötyä kenellekään, paitsi tupakkateollisuudelle. Nikotiini aiheuttaa voimakkaamman riippuvuuden kuin heroiini vaikka ei olekaan välittömästi yhtä vaarallista. Tupakointia harrastaa sosioekonomisesti heikkotasoisempi porukka, jonka ei pitäisi antaa terrorisoida muiden ihmisten elämää. Nähdäkseni tupakkatuotteiden hallussapito, myynti ja välitys pitäisi kokonaan kriminalisoida, eli käytännössä kieltää. Näin voitaisiin estää välinpitämättömiä äitejä savustamasta sikiöitään ja lapsiaan.

Työterveyslaitoksen tutkija Kari Reijola laski vuonna 2004, että tupakkataukojen vuoksi yksi työntekijä lusmuilee vuoden aikana 17 työpäivää eli määrän, joka vastaa noin yhtä kesälomaa. Samalla tupakoitsija tuottaa työnantajalleen keskimäärin 2890 euron tappiot, joten tupakoinnilla on symbolisen mielenosoituksen lisäksi myös taloudellista ja eriarvoistavaa merkitystä. Vanhan tupakkalain aikana maassamme kuoli noin 250 ihmistä vuodessa altistuessaan tupakansavulle työpaikoilla, mutta vieläkään ongelmaa ei ole saatu kitkettyä ihmisten koteina toimivista asuinrakennuksista!

Taloyhtiöiden yleisissä tiloissa tupakoimisen kieltävät tupakkalaki ja järjestyssäännöt, mutta yhtiöistä voitaisiin tehdä myös kokonaan savuttomia yhtiöjärjestykseen otettavalla määräyksellä. Yhtiöjärjestykset rinnastetaan yksityisiin sopimuksiin, joten niillä voidaan asettaa tupakkalakia tiukempia ehtoja tupakoinnille. Esimerkiksi Espoon kaupungin uusista taloyhtiöistä on tehty kokonaan savuttomia yhtiöjärjestysten kautta.

Parempi olisi kuitenkin antaa asiasta lain tasoinen säädös. Tässä mielessä nyt voimaan astuva uusi tupakkalaki on jälkijättöinen ja laahaa yhteiskunnallisen kehityksen perässä.

15. heinäkuuta 2016

Kuinka väärässä olen ollut?

 
Kun kuukausi sitten antauduin kirjoittamaan islaminuskon ja terroristisen väkivallan yhteyksistä, Uusi Suomi sensuroi kirjoitukseni ja poisti kirjoitusoikeuteni Puheenvuoro-palstalta. Olin silloin arvioinut Orlandossa tapahtuneen terrori-iskun vaikutuksia ja yhteyksiä muun muassa seksuaalivähemmistöjä koskevaan vihaan. Tuo isku osui tavallaan myös minuun. Kirjoitukseni löytyy edelleen tästä. Sen sijaan Uuden Suomen ylläpito arvosteli minua ”valheellisen tai perättömän tiedon” levittämisestä näin: 

Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa.

Otteet tekstistä: ”Ei ole erikseen myöskään ’uskontoa’ ja ’terroristien värväystä’.” ”Koska islamin olemus on joukkosuggestio, on vaikea erottaa uskonnon harjoittamista kansankiihotuksesta.” ”Itse en tiedä islamin lisäksi mitään muuta suurta uskontoa, joka edistäisi tavoitteitaan terrorin keinoin.” 

Keskusteluohjeen (https://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje) kohdat: ”Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.” ”Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä asiattomia viestejä.”

On yhteiskunnallinen tosiasia, että muslimit ovat jatkuvasti syyllistyneet hirvittäviin terroritekoihin viattomia ihmisiä vastaan, viimeksi myöhään eilen illalla Nizzassa, kun terroristi ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon. Kausaaliyhteyksistä ja ilmiön systemaattisuudesta voi lukea kansainvälisistä julkaisuista esimerkiksi tästä ja tästä. Tilastodataa terroritekojen sidoksista islamiin tässä.

On mielenkiintoista, kuinka kauan Suomen niin sanottu valtamedia aikoo jatkaa ongelman poisselittelemistä. Niiden kirjoittajien näkemykset, joissa kiistetään uskonnon ja väkivallan yhteydet, nostetaan esille, vaikka ideologiset selitystekijät sivuuttava suhtautumistapa on filosofisesti kaikkein mitättömin ja vähäarvoisin. Jopa Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin pyrkii suhtautumaan Nizzassa tehtyyn terroritekoon tunnepohjaisen tyynesti, vaikka isku liippasi läheltä myös paikan päällä oleskellutta kustantajaa itseään.

Mielestäni tässä on jotain todella kummallista. Huvittavaa ja kohtalonomaista on se, että kun Uusi Suomi äskettäin palautti kirjoitusoikeuteni, ensimmäisenä minua tervehtii uutinen, jonka mukaan muslimit ovat jälleen tehneet terrori-iskun – aihe, jonka kritisoimisen vuoksi lehti vei minulta kynän kädestä moneksi viikoksi.

Koska en saa enää Uudessa Suomessa tuoda julki sitä tietoa, joka minulla asioista on filosofina ja valtiotieteilijänä, lukijani joutuvat päättelemään näkemykseni ”rivien väleistä” ja ikään kuin ”aavistellen arvaamaan” ajatukseni. Ja koska varsinaisesta ongelmasta ei saa myöskään puhua, kirjoitan sitten vain mahdollisimman varovaisesti ja kautta rantain median suhtautumisesta siihen.

Ennusteeni itse ilmiön jatkumisesta on (ja on ollut jo useita vuosia) se, että ongelma jatkuu. Sitä niittää, mitä kylvää.

[Lisäys 16.7.2016: Myös tämä kirjoitus poistettiin Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalta muutaman tunnin kuluttua julkaisemisesta, tällä kerralla syytä ilmoittamatta. Ikäväkseni on todettava, että Uuden Suomen harjoittama sensuuri luo valheellisen kuvan maassamme vallitsevasta mielipideympäristöstä.]

[Lisäys 22.7.2016: Tällä päivämäärällä Uuden Suomen ylläpito lähetti minulle seuraavan selityksen: ”Keskusteluohjeessamme lukee muun muassa: Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin, älä jankkaa, älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä asiattomia viestejä. Kirjoitus on poistettu.”

Totean, että kirjoituksessani ei ollut mitään laitonta, epäasiallista eikä sukupuoleen, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyvää asiatonta. Sen sijaan Uuden Suomen toimitus itse jankuttaa, sensuroi ja esittää omaan asemaani liittyvää jatkuvaa painostusta, joka loukkaa sekä kirjoittajan että lukijoiden sananvapautta, on asiatonta ja useasti kohdistuu sensuroitujen ihmisten omaan syntyperään, kieleen, uskontoon tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen.

Olen päätellyt, että Uuden Suomen foorumille ei voi kerta kaikkiaan enää kirjoittaa mitään älyllistä eikä perusteltua. Siksi neuvon jokaista lukijaani seuraamaan ensisijaisesti tätä blogiani ja lopettamaan Uuden Suomen lukemisen kokonaan.]

2. heinäkuuta 2016

Sateenkaarilippu on punavihreä


Osallistuin päivällä Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n järjestämään gay pride -kulkueeseen, joka lähti liikkeelle Senaatintorilta ja eteni Pohjoisesplanadia sekä Mannerheimintietä pitkin Kansalaistorille. Ilma oli ihana ja kesäinen. Aurinko loi säteitään tuulessa havisevien lehmusten takaa, ja onnellisuus kukoisti kaikkialla. Oli mukavaa nähdä ja tavata vapautuneen oloisia ihmisiä.


Kansalaistorilla alkoi valitettavasti muutamien järjestöaktivistien harjoittama poliittinen junttaus. Puhujalavalla kävi useitakin esiintyjiä. Lorujen esittäminen alkoi edetä arveluttavaan suuntaan erityisesti silloin, kun eräs venäläisen naiskosmonautti Raisa Irina Gulakovan näköinen lesbotar kävi mäikkäämässä mikrofoniin, että ”suvaitsevuus ei voi olla valikoivaa” ja että ”seksuaalivähemmistöjen hyväksyminen ja maahanmuuton kannattaminen ovat sama asia sekä vaativat toinen toisiaan”.

On kysyttävä, kuinka epälooginen saa olla. Kyseessä olivat hirveät ajatusvirheet. Nuo asennesolmut kertoivat kammottavista mielipideklustereista, joilla yritettiin edistää – mitäpäs muuta kuin – maahanmuuttoa.

Totuus asiassa on, että kaikki suvaitsevuus on valikoivaa – sekä suvaitsevuuden käsitteen aprioristen ominaisuuksien vuoksi että itse ilmiön olemuksen vuoksi. Jo suvaitsevuuden valitseminen omaksi asenteeksi on valinta, ja valinnanvaraista on myös päättäminen siitä, ketä tai mitä suvaitsee. Valikointia vaatii suvaitsevuuden oma idea.

Olisiko syytä suvaita yhtä hyvin huumeiden käyttöä, murhia, raiskauksia, sananvapauden kuohintaa ja muita rikoksia sekä kauheuksia vain siksi, että ”suvaitsevuus ei voi olla valikoivaa”? Valikoiminen ja siihen liittyvä hyvän ja huonon erottaminen muodostavat koko etiikan ja moraalijärjestelmän perustan. Suvaitsevuus itse asiassa vaatii valitsemista. Vastuun perusta on kykymme ja velvollisuutemme valita.

Kantilainen eettinen universalismi tarkoittaa vain moraalin kategorista eli muodollista velvoittavuutta. Se ei tarkoita, että valintojen kohteina olevat asiat olisivat samanarvoisia tai että ne pitäisi asettaa samalle viivalle.

En tosin kannusta ketään myöskään suvaitsevuuteen sinänsä, sillä se on vain sietämistä eli vastentahtoista hyväksymistä nyrkki taskussa. Se sisältää siis valheellisuutta. Parempi olisi hyväksyminen.

Loogisesti ajatellen vaihtoehtoja on kolme: (1) suvaitseminen, (2) rekognitionismi (eli asian oikeutuksen tunnustaminen) ja (3) hyväksyminen.

Homoseksuaalien suvaitseminen, rekognitio ja hyväksyminen eivät edellytä samojen asenteiden ulottamista maahanmuuttoon, sillä kyse on aivan eri asioista. Homot kuuluvat kantaväestöön ja siksi yleisten oikeuksien piiriin. Sen sijaan maahanmuutossa on kyse väestöpoliittisesta mullistuksesta, jolla ei ole oikeutusta varsinkaan, kun se tapahtuu laittomasti ja kantaväestöjen suostumuksen vastaisesti.

Rakastumista rajojen yli käytetään usein verukkeena rajattomuusihanteiden ulottamiseksi valtionpolitiikkaan. Tietämättömille tiedoksi, että mikrotasolla (eli henkilökohtaisen kohtaamisen tasolla) saavutetuista onnellisistakaan tuloksista ei voida johdella makrotasolle (eli valtionpolitiikkaan) sellaista yleistystä, joka vaatisi avaamaan rajat maahanmuutolle.

Tällainen ajatusvirhe on helppo tehdä, mutta seuraukset ovat dramaattiset. Kaikki virheet, jotka tehdään makrotasolla valtionpolitiikassa, vaikuttavat suoraan ja välittömästi ihmisten henkilökohtaiseen elämään mikrotasolla. Sitä paitsi näyttö maahanmuuton onnistumisesta mikrotasolla puuttuu. Silloin kun näyttöä on saatu, se on usein ollut kielteistä.

Kuitenkin Setan feministiset aktivistit ovat käyttäneet aikaa, vaivaa, energiaa ja järjestön rahoja maahanmuuttajien etujen edistämiseen. He ovat kiljuneet parempia asuntoja maahanmuuttajille, vaikka niitä ei ole tarjolla edes suomalaisille seksipakolaisille, jotka hakeutuvat Suomen maaseudulta Helsinkiin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oma etu vaatisi maahanmuuton rajoittamista. Setan pitäisi olla suomalaisen jäsenkuntansa etujärjestö eikä mikään monikansallinen ihmisoikeusorganisaatio, jonka tehtävänä on haalia huolekseen kaiken maailman onnenonkijoita. Meidän suomalaisten tehtävä on pyörittää Suomea eikä koko maailmaa.

Olen sanonut kompensoivaksi suvaitsemiseksi sellaista politikointia, jossa homot suostuvat sitoutumaan maahanmuuton edistämisen hintana siitä, että vasemmistopuolueet ja vihreät näyttelevät ajavansa homojen asioita. Tämä on kuitenkin huonoa kauppaa, sillä homoja vedetään tällöin kuin pulkkaa pitkin pihoja, samastetaan vieraisiin kansanryhmiin ja vaaditaan luopumaan järjen ja suomalaisten ihmisten edun mukaisesta ajattelusta.

Kannatan toki kansojen ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa, joista tällä viikolla Helsingissä järjestetyt EuroGamesit antoivat loistavan esimerkin. Ihmisluonnon peruslaki kuitenkin on, että väestöt, maat ja kansakunnat suojelevat reviirejään, ja niillä on myös itsesuojeluun liittyvä oikeus siihen. Liikaväestön myötä se rasismi vasta lentoon lähtee. Olen aiemmin kirjoittanut Setan kommunistisuudesta muun muassa tässä.

Setan järjestöjyrät ovat puhuneet jyrkin sanoin kristinuskosta ja kristityistä, jotka ovat vastustelleet muutamia Setan tavoitteita poliittisin keinoin. Mutta kun muslimiterroristi räjäytti Yhdysvalloissa homoravintolan, järjestö julisti, että ”rakkaus voittaa”! Olisiko niin, että islam pelottaa oikeasti mutta kristinusko ei? Tämänpäiväiset palopuheet antoivat esimerkin täysin epärealistisesta politikoinnista, jossa ei ole järjen eikä vastuun häivää, ja ne tulivat suoraan punavihreästä kuplasta.

Tämän kuplan pinnalla väreilee epäilemättä myös sateenkaaren värejä, mutta ikävä sanoa: sateenkaarilippu ei ole aidosti monivärinen vaan täysin punavihreä. Kupla ei onneksi kuitenkaan räjähdä. Se vain poksahtaa.