31. joulukuuta 2015

Sähköjänisten vuosi


Vuosi lähestyy loppuaan, ja on salaliittoteorioiden aika. Mediakielessä sähköjänikseksi sanotaan uutisjuttua, joka laitetaan kiitämään kilparataa, jotta koirat juoksisivat sen perässä. Kun huomio kiinnittyy jänikseen, voi muualla tapahtua mitä tahansa.

On vakavasti epäiltävä, että Euroopan pakolaiskriisi on median ja poliittisen hallinnon yhdessä luoma sähköjänis. Euroopan pakolaiskriisiksi sanottu ongelma on itse asiassa Afrikan ja Lähi-idän nyt jo ikuisuuden vanha väestö-, uskonto- ja kansainvälispoliittinen kriisi, joka oli kehittymässä vuosia ennen paineen purkautumista Eurooppaan.

Viime ajoilta ovat peräisin spekulaatiot, joissa muutamat EU-tahot laskelmoivat, että Suomeen sopisi pinta-alan puolesta yli 60 miljoonaa siirtolaista. He varmaan laskivat oikein, sillä yksikään sosiaalipolitiikan professori ei protestoinut vastaan.

Kysymättä jätettiin myös, kuinka se kriisi sillä tavalla Eurooppaan purkautui? Kaikki alkoi siitä, kun Italian armeijan hyvin lahjomattomaksi ja sankarilliseksi tiedetty rannikkovartiosto alkoi onkia Välimerta ylittäviä siirtolaisia pelastusaluksiinsa. Kreikan ja Etelä-Euroopan vesillä tapahtuva kalastelu kiihdytti pakolaisuutta lähtömaissa, ja houkuttimena toimi eurooppalainen sosiaaliturva, joka oli havaittu maanpäälliseksi Paratiisiksi ja jonka vuoksi kannatti vaarantaa henkensä.

Entä minkä vuoksi tätä loppumattomaksi havaittua pelastusoperaatiota alettiin toteuttaa vasta nyt, vaikka pakolaisleirit olivat kyteneet Pohjois-Afrikassa jo niin sanotusta arabikeväästä asti? Tai miksi pakolaistulvaa ei pysäytetty alkuunsa käännyttämällä tulijat EU:n ulkorajalta samanlaisella periksi antamattomuudella, jolla jokainen maahan pyrkijä ratsataan ja läpivalaistaan Dubain tai Saudi-Arabian raja-asemilla?

Vastaukset kysymyksiin ovat samoja kuin kysymykseen, miten sähköjänikset toimivat.

On hyvin todennäköistä, että Euroopan unionin komissio halusi pakolaiskriisin kärjistyvän, jotta sen aiheuttamalla kohulla voitaisiin peittää Euroopan valtioiden talouskriisi. Kun media ja poliitikot kiinnittäisivät kansalaisten huomion heidän elämäänsä välittömästi uhkaaviin maahanmuutto-ongelmiin, voitaisiin kääntää katseet pois siitä ikävästä tosiasiasta, että Euroopan valtiot ovat kroonisessa rahoituskriisissä ja Kreikan kansantalous romahtamassa.

Koska erityisesti saksalaisten veronmaksajien halu rahoittaa, tukea ja ylläpitää muiden maiden ongelmia oli painunut pakkasen puolelle, heidän kuningattarensa Angela Merkel päätti helpottaa rahaunionin koossa pitoa antamalla kansalaisille muuta ajateltavaa ja avaamalla maahanmuuton tulvaportit. Näin käännettiin huomio pois Euroopan valtioiden talousongelmista ja pelattiin velalla valtioita hallitsevien pankkien pussiin. Sähköjänis siis.

Tuosta pitäen on maahanmuuttajia vaeltanut pohjoista kohti maalla, merellä ja raiteilla myös Venäjällä. Mikään pakko näin ei olisi ollut tietenkään menetellä, vaan häikäilemättömien ihmissalakuljettajien veneet olisi voitu upottaa satamiinsa (niin kuin Australian vesillä tehtiinkin), ja tällä tavoin estää myös Välimeren hukkumiskuolemat.

Venäjä liittyy asiaan sikäli, että vaikka Putinin hallitsemassa maassa ei tykätäkään muualta tulevista, palvelee Euroopan pakolaiskriisi myös Venäjän asiaa. Kääntyihän median huomio pakolaiskriisin vuoksi pois Ukrainan sodasta ja Krimin miehityksestä, joista media ei ole raportoinut pitkään aikaan mitään, ikään kuin nämä ongelmat olisivat lakanneet olemasta.

Kuka enää muistaakaan vuoden 2014 tapahtumia, jolloin Venäjän pienet vihreät miehet valloittivat Krimin niemimaan ja avustivat Ukrainan kapinallisia aseellisesti? Kuka jaksaa pitää mielessään Yhdistyneiden Kansakuntien päätöstä, jolla YK (Venäjä ja Pohjois-Korea pois lukien) julisti Krimin valtauksen yksiselitteisesti laittomaksi?

Ukrainasta levisi pakolaisia erityisesti Ruotsiin, mutta nykyisin tätäkään huomaa tuskin kukaan. Venäjän rajansiirto jäi huolestuttavalla tavalla voimaan, ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi.

Myös Ukrainan kriisissä esiintyi sähköjänis: Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla olleen Malaysia Airlinesin jumbojetin pudotus. Varmaa on, että pudotuksessa käytettiin venäläistä ohjusta, ja todennäköistä se, että koneen pudottivat Ukrainan Venäjä-mieliset kapinalliset joko omin toimin tai venäläisten avustamina. Mahdollista on toki sekin, että koneen pudotutti asevoimillaan Kiovan hallitus pitäen sitä venäläisenä kuljetus- tai vakoilukoneena. Koristavathan Maleysia Airlinesin koneiden kylkiä ja peräsintä näkyvästi Venäjän lipun värit, joten sitä voisi erehdyksessä luulla myös venäläiseksi. Näin paljon erehtymisen varaa ei tosin luulisi olevan surkeimmallakaan Topperilla.

Yhtä kaikki, informaatiosodassa pudotus toimi sähköjäniksenä, koska sitä voitiin käyttää välineenä mediassa ja propagandassa molemmin puolin. Sen kautta voitiin vaatia vähemmän väkivaltaisia otteita ja syyttää toinen toistaan.

Sähköjänis palveli molempien osapuolten etua. Ukrainalle todistusaineiston pääosa antoi oikeuden syyttää Venäjää. Venäjälle päinvastaisilla mahdollisuuksilla spekuloiminen tarjosi puolestaan tilaisuuden irtautua sodasta humaaneihin ja siviilien suojeluun liittyvin perustein. Venäjä kun oli jo saavuttanut sotilaalliset tavoitteensa Krimillä, ja asian hautaaminen loputtomaan onnettomuus- ja terrorismitutkintaan tarkoittaisi vain sotatoimien siirtämistä selvittelyvaiheeseen, jonka kuluessa miehitys Krimillä voitaisiin vakiinnuttaa ja kartat painaa uusiksi.

Sen verran Venäjällä harjoitetaan aitoa vainoharhaisuutta, että siellä pidetään nyt Euroopan ilmatilaa vaarallisena alueena, jonka läpi Aeroflotin koneet eivät uskalla lentää. Kuten Flightradarista 23.12.2015 tallentamastani kuvasta näkyy, erityistä huomiota kiinnittää Venäjän kansallista lentoyhtiötä edustavan ja Teneriffalta Moskovaan matkalla olleen koneen reitti, joka kulkee Atlantin valtameren, Irlannin, Skotlannin, Pohjanmeren, Norjan, Etelä-Ruotsin ja Viron kautta.

Ilmeisesti Venäjällä on jokin omintakeinen syy olla huolissaan Euroopan turvallisuuden vuoksi, ja syyn tietää vain Venäjä itse. Ukrainan ilmatilassa on luonnollisesti hiljaista.

18. joulukuuta 2015

Mistä suomalaisten huono herraonni johtuu?

Suomalaisilla on huono herraonni, sillä vuodesta toiseen kansa äänestää valtaan poliitikot, jotka tulevat tehneiksi kansan kokonaisedun vastaisia päätöksiä. Kyse voi tosin olla muustakin kuin onnesta. Ensinnäkin niukkuuden aikoina joudutaan tekemään epämieluisia päätöksiä. Mutta myös vallan omassa olemuksessa on jotakin sellaista, mikä kääntää poliittiset edustajat isäntiään eli kansalaisia vastaan, ja rengeistä tulee herroja.

Poliittiset edustajat tekevät silloin tällöin tahallaan kansan tahdon vastaisia päätöksiä vain osoittaakseen erimielisyyttä ja rakentaakseen siten vallankäyttäjän identiteettiä sekä vaikutelmaa suuresta valtapotentiaalistaan. Ajatus on: Näettekös, mitä kaikkea voimme, ja vieläpä kansan tahdosta piittaamatta!

Samalla logiikalla toimivat myös viestimet ja niin sanottu älymystö. Vielä 1960-luvulla oli muodikasta osoittaa erimielisyyttä pelkällä kapinoinnilla, ja melkein aina tuli olleeksi oikeassa, sillä poliittinen arvouniversumi oli sota-ajan ahdistusten halvaannuttama. Mutta tätä nykyä tuo intelligenssin performoiminen pelkällä demonstroimisella ei oikein tahdo onnistua.

Tämä vaihde on kuitenkin jäänyt päälle monille entisille edistyksellisille eli nykyisin vallassa oleville konservatiiveille, joita ovat perinteisten patakalkkisten lisäksi muiden muassa eräät vasemmistopuolueiden edustajat sekä suuri osa niistä näennäisliberaaleista toimittajista, jotka osoittavat hyvyyttään ja suvaitsevuuttaan haukkumalla kaikki kansallista etua edistämään pyrkivät EU-kriitikot natseiksi. He jatkavat entisellä raiteella, koska ovat ilmeisesti tottuneet pitämään asennettaan muodikkaana ja intellektuaalisena. Tämän jongleerauksen varjopuoli on siinä, että yhteiskunnalliset tosiasiat jätetään huomiotta.


Idealismin vaarallisuus

On varmaankin mukavaa tehdä vinkeitä juttuja, jotka ovat kuin Pahkasiasta. Jos esimerkiksi tietyt maahanmuuttajatahot tekevät väestöön suhteutettuna huomattavasti enemmän rikoksia kuin kantaväestö, kuten tämä tutkimus osoittaa (s. 31), on ehkä älykästä epäillä, onko kyseessä pelkkä lavastus, tahallinen asettuminen houkutuslinnuksi, kulttuurierojen välinen ymmärtämättömyys tai jokin muu suomalaisista itsestään johtuva syy. Kyseenalaistaminen voi osoittaa myös kehittynyttä tieteellistä asennetta, mutta – hyvät kyyhkyläiset – kutitanpa teitä höyhenellä tämän kaiken poisselittelyn keskellä ja kysyn, eivätkö substanssit (eli asiat itse) merkitse mitään.

Kaikkea ei voi vääristellä, irvistellä eikä vinoilla vinksalleen. Näin on varsinkin silloin, kun eteen tulee kysymys, kuka kaiken maksaa, kuka kärsii, kuka hyötyy ja miten ihmisten käy siinä arkisessa ja rupisessa sosiaalitukien todellisuudessa, jossa funny money loppuu. Esimerkiksi maahanmuuttajien sijoittumisella yhteiskuntaan voidaan kieltämättä hifistellä ja testata mielikuvituksen purukumimaista joustavuutta. Mutta tosiasiat esimerkiksi irakilaisten ja somalien työllistymisestä eivät puolla kehitysmaalaisten vastaanottamista, joka onkin muodostunut suurimmalta osaltaan haittamaahanmuutoksi sekä tulo- että erityisesti lähtömaiden omalta kannalta. Tulevaisuutta ei voida rakentaa myöskään spekulatiivisten suvaitsevuusoletusten ja -toiveiden varaan, sillä näytöt suvaitsevuuden lisääntymisestä Euroopassa ovat jääneet puuttumaan, ja lisääntynyt on pikemminkin ääriajattelu.

Älyllisyyden osoittaminen pelkällä optimismilla ja positiivisella ajattelulla on kaiken kaikkiaankin osoittautunut ontoksi. Filosofian historiassa älymystön jäsenet ovat yleensä olleet synkkämielisiä kulttuuripessimistejä, jotka eivät ole uskoneet ihmisten hyvyyteen. Pessimistinen realismi ulottuu Schopenhauerista ja Nietzschestä G. H. von Wrightiin. Usko ihmisten hyvyyteen on osoitettu suorastaan vaaralliseksi Frankfurtin koulukunnan filosofien valistuskritiikeissä, joissa varoitettiin uskomasta liikaa ihmisten hyvään tahtoon. Ihmisten oman hyvyyden, suopeuden ja suvaitsevuuden yliarvioiminen on vaarallista, kun sen takana ei olekaan todellista hyväksymistä vaan pelkästään sietämistä vastoin todellisia asenteita. Ihmisten ja kansanryhmien välinen ymmärtäminen on kaunista, mutta jos siitä tulee pelkkä sietokykyä testaava ja koetteleva pakote tai normi, voi sivistyksen hauras pintakuori osoittautua ohueksi, ja idealismin varaan vannottu beethovenilainen harmonia havisee nopeasti pois.


Älymystön latistuminen ja pelolla johtamisen ongelma

Suomalaisten huonolla herraonnella voi olla kompleksiset syyt, joita voidaan selittää funktionalistisesti. Jos poliittista valtaa ja arvostusta ei ole, sitä voidaan yrittää rakentaa samalla tavalla kuin media luo nyt mielipidejohtajuuttaan: vain olemalla kansan kanssa eri mieltä ja aiheuttamalla hässäkkää. Tunnetaanhan myös tieteellisistä aikakauslehdistä periaate, että väittämällä jotain täysin posketonta saa sitaatti-indeksin nousuun, ja tieteellinen maine kasvaa, vaikka sisältö olisi perustelematonta.

Suomen ministerit ovat melko huonosti pätevöitynyttä väkeä, eikä tämä ei koske vain nykyisiä vaan kaikkia. Osalla ei ole akateemista asiantuntemusta, osalta puuttuu johtamiskokemusta, suurimmalta osalta puuttuu kirjallinen tuotanto ja näytöt poliittisen linjan vetämisestä. Osalta puuttuvat kaikki.

Kun valta alkaa horjua, se kiristää otettaan. Suomen poliittiset johtajat ovat ymmärtäneet tämän niin, että jos näyttöjä poliittisesta johtajuudesta ei voida esittää, voi kansalaisia kiusaamalla, komentelemalla ja käskyttämällä luoda harhakuvan vaikutusvallasta. Mikä onkaan varmempi todiste vallankäytöstä kuin tehdä toisin kuin kansan suuri enemmistö toivoo? Valta on tässä valossa illuusio, jonka oikeutuksen ja menestyksen poliitikot ja tuomioistuimet pyrkivät todistamaan yksinkertaisesti: voittamalla! Purnaamalla mutta alistumalla (tekojen sijasta) kansa puolestaan tuottaa ja pysyttää omaa alamaisuuttaan. Sen käyttövoima on pelko ja seuraus defensiivinen selustojen varmistelu sekä poteroihin kaivautuminen, jotka esiintyvät muun muassa sanankäytön kuohintana ja työelämän mielipidevankeutena.

Tekemällä kansalaismielipiteiden vastaisia tekoja tuotetaan illuusio poliittisesta vallasta ja vallassa pysymisestä. Tämä toteuttaa kahta ajatuskulkua. Ensinnäkin (1) periaatteena on perinteinen vihatkoon, kunhan pelkäävät, siis toivomus, että katalien hallintotekojen pelko generoisi kunnioitusta vallanpitäjiä kohtaan. Ajatuksen voi lausua myös niin, että jos vallanpitäjistä tuntuu siltä, että he eivät ole vallassa lainkaan – siis arvostus puuttuu – he voivat yrittää aiheuttaa maallemme sellaisia ongelmia ja vahinkoja, joiden selvittely johtaa kaaokseen ja oman vallan vahvistumiseen. Tähän nojaa myös näkemys, että sodat yhdistävät kansakuntia. Suomen kansa onkin nyt harvinaisen yhtenäinen, tosin hallitusvaltaa vastaan.

Kyseinen politikointi on leikkimistä tulella. Se onnistuu vain, jos käydään sotaa ulkoista vihollista vastaan ja sota on voitokas. Toinen (2) mahdollisuus ja samalla toinen premissi, jolle kansankiusaajien logiikka perustuu, on perinteinen hajota ja hallitse-taktiikka. Kun kansalaisten omat rivit ovat hajalla, ei ole väliä, vaikka vihollinen marssisi pääovesta sisään. Juuri näinkin on Suomessa käymässä. Eipä taida hallitusta enää kannattaa muu kuin Euroopan unionin komissio ja vierasperäinen väestö, joten on hallitusvallan oma etu, että se saa uusia äänestäjiä.

Vallan funktionalistinen tukeminen sen itsensä herättämän pelon varaan on kuitenkin kupla. Kun se sanoo poks, on ministereistä (latinan sanasta minister = palvelija) jäljellä patakintaan tapaisia sorminukkeja. Substansseja, joihin vallan voisi oikeasti perustaa, on kolme: tieto, pääoma ja aseet. Kahta ensimmäistä puuttuu nyt koko Euroopasta, joten pelkään pahoin, että jäljelle jää vain kolmas.

8. joulukuuta 2015

Miten Seta vaikeuttaa suomalaisten homojen asemaa?


Alun perin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (mutta etupäässä homojen ja lesbojen) etujärjestöksi perustettu Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry on viime vuosina profiloitunut lähinnä yleiseksi ihmisoikeusjärjestöksi, jolla ei ole enää juuri mitään tekemistä sen jäsenkunnan suuren enemmistön kanssa. Tämä näkyy kannanotossa, jonka Seta julkaisi marraskuun lopulla ja jossa ollaan huolissaan turvapaikanhakijoista.

QX-lehden mukaan Setan edustajakokous vaatii, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille taataan turvallinen oleskelu Suomessa sekä asiallinen ja kunnioittava viranomaiskäsittely. Lisäksi Seta on esittänyt ukaasin, että turvapaikanhakijat tulee sijoittaa heidän halutessaan suurempiin kaupunkeihin tai pääkaupunkiseudulle, joissa heillä on mahdollisuus laajempaan vertaistukeen ja palveluihin”! Yhdistys väittää, että tällä on keskeinen merkitys heidän kotoutumisessaan.

Minä olen huolissani niiden suomalaisten homojen ja lesbojen asemasta, joiden pakolaisuus ”suurempiin kaupunkeihin” estyy, koska ulkomailta tulvivat maahanmuuttajat valloittavat suomalaisten ihmisten asuinsijat juuri noissa suurimmissa kaupungeissa, jotka näyttävät olevan kaikkien ihmisten unelmien kohteina.

Parasta tietenkin olisi, ettei kenenkään suomalaisen tarvitsi lähteä seksipakolaiseksi tai sisäiseksi siirtolaiseksi Suomessa. Mutta ilmeistä on, että Setan aktivistit, joista suurin osa on tätä nykyä naisia ja transgenderistejä, ovat jälleen kerran toimineet suomalaisten seksuaalivähemmistöjen edun vastaisesti. 

Vaikka pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukossa on varmasti myös muutamia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, pelkän seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen ei pidä muodostaa tulijoiden asemaa arvioitaessa sellaista seikkaa, joka voitaisiin asettaa tärkeysjärjestyksessä Setan suomalaisen jäsenkunnan etujen edelle.

Näin kuitenkin käy, kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittamista Suomeen oikeutetaan seksipakolaisuudella ja samalla vaikeutetaan suomalaisten ihmisten asemaa omassa maassamme. Muualta tuleville annettavat edut ovat pois suomalaisilta ihmisiltä: meidän verovaroistamme, järjestön saamista yhteiskunnan tuista ja kunnallisesta sekä valtiollisesta sosiaaliturvastamme.

Minulle ainakin ensisijainen ja ainoa virallinen lippu on Suomen valtiolippu, ja sateenkaarilippu on vain toissijainen järjestölippu.

On väärin, että Seta priorisoi ulkomaalaisten sijoittamista pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin, sillä se entisestään vaikeuttaa varsinkin nuorten suomalaisten homoseksuaalien ja lesbojen hakeutumista maaseudulta vapaamielisemmiksi koettuihin kaupunkeihin.

Seksuaalivähemmistöläisyydellä politikoimisen ei pitäisi mennä kansallisen edun edistämisen edelle. Setan pitäisi ajaa suomalaisten homojen ja lesbojen ja ylipäänsä jäsenkuntansa selvän enemmistön asiaa. Mikäli Seta pyrkii tukemaan ulkomaalaisten sijoittumista parhaille paikoille rannikoiden tuntumaan, Seta tulee vaikeuttaneeksi oman jäsenkuntansa oloja Suomessa.

Tämä punavihreän agendan mukainen politikointi osoittaa, että Seta pyrkii olemaan vain vihervasemmistolainen järjestö, jossa loogisesti ajattelevat miehet eivät voi eivätkä saa enää toimia. 

Esimerkiksi Helsingin seudun Setan hallituksen seitsemästä jäsenestä kuusi on nyt naisia ja vain yksi mies, ja hänkin on maahanmuuttajataustainen! Ainoastaan kaksi varajäsentä ovat suomalaisia miehiä. Tämä on ikävä fakta ja antaa huonon kuvan Setasta myös sukupuolten tasa-arvoa edustamaan ilmoittautuneena järjestönä.

Myös valtakunnallisen Setan pääsihteeriksi valittiin äskettäin nainen, joka on aiemmin toiminut neuvonantajana Strasbourgissa Euroopan neuvoston seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin yksikössä”. Tällä tavalla järjestö kytketään internatsismin ideologiaan eli kansainvälisyyteen pakottamiseen ja EU-kritiikittömyyteen.

Setan pääsihteerin tehtävässä aiemmin toiminut nainen puolestaan palkittiin nimityksellä ylitarkastajaksi tunnetusti puolueelliseen valtiolliseen yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon. Tasa-arvolla ratsastaminen näyttää tuottavan virkoja etupäässä naisille ja feministeille, aivan niin kuin hallintotieteiden tohtori Pasi Holm osoitti kriittisessä tasa-arvoväitöskirjassaan.

Setan agenda täyttyy nykyään pelkästä transasiasta ja äitiyslaista. Translakia lobattaessa ei lainkaan kysytä, millä tavoin tiettyjen ihmisten halu vaihtaa (tai kuten he itse sanovat korjata) sukupuoltaan voi johtua itsetunto-ongelmista, toisin sanoen siitä, että ihminen ei hyväksy omaa biologista sukupuoltaan ja siksi kokee sen olevan ristiriidassa mielikuvallisen sukupuolensa kanssa. Sukupuolen korjauksista on saatu huonoja kokemuksia, ja monet ovat katuneet päätöksiään aikuisiksi vartuttuaan ja itsetunnon parannuttua.

Äitiyslakia ajettaessa taas ei pohdita, mitä biologisten jälkeläisyyssuhteiden katkaiseminen merkitsee lapsen isäsuhteen kannalta. Nähdäkseni lapsella pitää olla oikeus kumpaakin sukupuolta olevaan vanhempaansa sekä homo- että heterosuhteissa. Siksi vastustin jo adoptiolakia ja hedelmöityshoitolakia, joiden myötä naisparien ja niin sanottujen itsellisten naisten mahdollisuutta riistää lapset biologisilta isiltään tehtiin helpommaksi.

Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan vuonna 2001, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana, ja vankeuteen ajautuvan naisen merkittävin käyttäytymistä selittävä tekijä oli lapsuudesta puuttuva isä. Tutkimuksessa seurattiin 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta. On tietenkin kyseenalaista, miten hyvin rikollisuuteen ajautuminen sopii elämän kurjuuden tai hyvinvoinnin mittariksi, mutta yhden kriteerin se joka tapauksessa tarjoaa.

Setasta on valitettavasti tullut tai tehty pelkkä ämmävirasto, jossa ei ajatella yhtään mitään. Intellektuaalinen argumentaatio yritetään tukahduttaa järjestöretoriikalla, joka on pelkästään hallintodiskursiivista ja koostuu pykäläkoreografiasta.

Vaatijoita, marisijoita ja penääjiä Setassa riittää nyt myös pakolaisten etujen edistämiseksi, joten ei ole mikään ihme, että suomalaiset homomiehet ovat jättämässä järjestön kuin uppoavan laivan.
 

6. joulukuuta 2015

Politiikan mätä moraali

Suomi ei ole ilmastoltaan yhtä mukava maa kuin Italia. Ei paista aurinko, ei kasva pinjoja eikä sypressejä, eikä valmisteta myöskään Alfa Romeoita. Mutta yhdessä suhteessa Suomi alkaa muistuttaa Italiaa: politiikan moraalin osalta.

Italiassa on vaikea saada asioitaan hoidetuksi ilman mafiaa tai ilman signorea, joka auttaa. Suomessa korruptio ei ole taloudellista vaan sosiaalista. Suomessa ei livautella setelitukkoja vaan vaihdetaan sosiaalista pääomaa, jonka tuloksena ihmiset on verkostoitu. Laskut on maksettu ja maksut saatu virkanimityksinä, joiden tuloksena poliittiset edustajat tekevät kytköstensä mukaisia päätöksiä.

Suomi on optimaalisen kokoinen yksikkö hyvä veli”-verkoston hallintamuodolle. Täällä kaikki tuntevat kaikki. Siksi myös kilpailevan puolueen kansanedustaja on usein naapuripuolueen edustajan parempi kaveri kuin hänen oma äänestäjänsä kentällä. He tietävät hallitsevansa Suomea.

Näyttönä tästä on vaikkapa viimeviikkoinen uutinen, että Sdp ei lähde mukaan vihreiden ja Vasemmistoliiton Stubb-välikysymykseen, vaikka puolueen oppositioasema suorastaan vaatisi sitä. Omassa maltillisuudessaan puolue ymmärtää ministeriä, joka ei vain erehtynyt tai salannut jotakin vaan tieten tahtoen valehteli vääristelemällä hallintarekisterien kannatussuhteet.


Kaikki konnat Linnassa

”Kaikki konnat linnaan” on tieteenfilosofian klassinen esimerkki huonosti laaditusta laista. Siinä ei ole määritelty, kuka on konna, mikä on rikos, mistä ihmisiä syytetään tai rangaistaan ja kuinka rangaistus pitää toteuttaa.

Nyt itsenäisyyspäivänä, kun kaikki konnat ovat taas Linnassa, on hyvä palauttaa mieleen politiikan mätä moraali. En tosin vaadi ankarampia rangaistuksia mistään; riittäisi kun poliitikot joutuisivat markkinataloudelliseen kuluttajavastuuseen reaaliajassa. ”Ankarampien rangaistusten” perääminen on niiden yksinkertaisten huvi, jotka eivät ajattele normiruuvin kiristämisen sivuseurauksia, kuten päätöksenteon katoamista syvemmälle kulisseihin, salailun lisääntymistä, poliittisiin tehtäviin hakeutumisen vähenemistä ja rangaistusten tehottomuutta väärinkäytösten ennakolta vaikuttavana estomuotona.

Niinpä poliittisen vastuun ei pidä olla rikoslaillista eikä ylipäänsä juridista vaan moraalista. Onhan toki poliitikkokin yksityishenkilö, joka ottaa suuren riskin ryhtyessään hoitamaan itseään isompia asioita.

Toivottavaa kuitenkin olisi, että poliittiseen vastuuseen joutuisi nykyistä helpommin myös Suomessa. ”Hyvä veli”-verkosto armahtaa, pois selittää, ymmärtää ja jopa palkitsee rötökset liian helposti. Poliitikon rikosrekisteri voi olla pitkä kuin elokuvan lopputekstit, mutta paikka hallituksen ministeriksi aukeaa helposti.


Muistoja Pohjolasta

Paavo Lipposen hallituksen jälkeen lähes kaikki pääministerit ovat joutuneet eroamaan tai ainakin eron partaalle jonkin väärinkäytöksen vuoksi.

Anneli Jäätteenmäki joutui jättämään eroanomuksen ennen kuin hallitustyöskentely oli ehtinyt edes alkaa. Häntä ei tosin tuomittu mistään. Käsitykseksi jäi, että Anneli-parka oli vain polttanut hihansa pyytämällä salassa pidettäviä asiakirjoja nähtäväkseen ja perehtyäkseen ulkopolitiikkaan etuajassa. Niinpä muuan presidentinkanslian virkamies lähetti hänelle niitä runsain mitoin eduskuntafaksiin. Hämärän peittoon jäi, keneltä määräys urkkijaksi lavastamiseen tuli vai tuliko keneltäkään, mutta kyseinen virkamies siitä ainoastaan tuomittiin. Suomen kansa palkitsi Annelin lähettämällä hänet europarlamentaarikoksi Brysseliin.

Matti Vanhanen puolestaan muistetaan vaalirahaskandaalista. Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tarkoitus oli perustaa Suomeen järjestelmällinen korruptioautomaatti, aivan kuten professori Esko Riepula ja tutkija Petri Koikkalainen kuvaavat teoksessaan Näin valta ostetaan. Tämä yhdessä lautakasajupakan kanssa aiheuttivat sen, että Matti Vanhanen luopui pääministerin ja kansanedustajan tehtävistään näennäisen vapaaehtoisesti mutta käytännössä poliittisen paineen takia. Ero hoidettiin elegantisti puheenjohtajavaihdoksen kautta keskustan puoluekokouksessa. Hänen seuraajastaan Mari Kiviniemestä tuli sattumapääministerinä tunnetun Vanhasen sijainen, joka ei ehtinyt rötöstellä lyhyen toimikautensa aikana. Vanhanen siirtyi Anne Bernerin johtaman Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi, ja Berner palkittiin ministerinviralla nykyhallituksessa.

Jyrki Katainen osti filosofiaa Pekka Himaselta 700 000 eurolla ilman, että hanketta olisi kilpailutettu. Tämä kultainen kädenpuristus oli syy oikeuskanslerin nuhteluun, epäluottamusäänestykseen eduskunnassa ja epäsuosioon ajautumiseen. Niinpä Katainen ilmoitti (Vanhasen tapaan) luopuvansa pääministerin tehtävästä ja puolueensa puheenjohtajuudesta. Hän kapusi samaan pelastusveneeseen kuin Anneli Jäätteenmäki ja suuntasi Brysseliin. Euroopan unionin komission puheenjohtaja Barroso ”ymmärsi” Kataisen tilanteen ja siirsi talouskomissaarin tehtävät EU-parlamenttiin valitulta Olli Rehniltä Kataiselle.

Suomen pääministereitä vaihdetaan nykyisin pääministeripuolueiden puoluekokouksissa, joten Kataisen seuraajaksi tuli kokoomuksen juppisiiven Alexander Stubb. Stubb pyöritti diskurssia levyn loppuvaimennukseen asti. Hän sämpläsi itsensä valheen urakierteille vasta nykyhallituksessa, jonka asema ei puoli vuotta istuttuaan näytä erityisen vahvalta. Stubb on jäänyt kiinni eduskunnalle valehtelemisesta, ja myös pääministeri Juha Sipilä petti ensi töikseen kansalle antamansa koulutuslupaukset. Perussuomalaisilla puolestaan on muurahaisia sukissa, sillä Suomi on saanut jotakin aivan muuta kuin tilasi.

Onko Paavo Lipposen jälkeen ollut yhtään rehellistä pääministeriä? Hän vei Suomen eurovaluutan jäseneksi pelkkänä ilmoitusasiana, vaikka edeltäjänsä Esko Aho oli luvannut, että asiasta ei päätetä Suomen liittyessä Euroopan unioniin vaan kysymyksestä järjestetään erillinen äänestys. Lipposen mestariteko oli, että hän ikään kuin petti Ahon lupauksen hänen puolestaan. Lisäksi Jäätteenmäen tietourkinnan tarkoitus oli paljastaa, että Lipponen kaupitteli Yhdysvaltoihin kranaatinheittimiä, jotka ovat vientikiellossa sotaa käyviin maihin.

Entä Harri Holkeri? Tällä kohden muistini alkaa jo horjua, joten minä juon nyt kahvia. Ei mulla muuta. Sori siitä.

5. joulukuuta 2015

Onko kansannousu ainoa mahdollisuus?

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä haluan osoittaa kunnioitusta 102 vuoden iässä pois nukkuneen sotaveteraani Hannes Hynösen muistolle. Samalla, kun tunnen kanssahäpeää monien suomalaisten rinnalla siitä, mihin tilaan tämä maa on ajettu, olen kiitollinen sen johdosta, ettei edesmenneen tarvinnut jäädä pitemmäksi ajaksi katselemaan, kun maatamme tuhotaan Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvien haittojen pyörteissä.

Sotaveteraanit estivät suurin uhrauksin ja oman henkensä tai terveytensä hinnalla valloittajaa hajottamasta maamme väestörakennetta ja kulttuuria. Yksi heistä oli sotakärsimystensä vuoksi jo vuonna 1970 tämän maailman jättämään joutunut isoisäni, joka taisteli muun muassa Syvärillä joukkueen johtajana. Nyt vallassa oleva hallitus on EU-sitoumuksiin vedoten mitätöimässä ulkopolitiikkamme keskeisen tuloksen, eli sen, ettei maassamme ole syviä etnisiä tai erilaisista intresseistä ja arvomaailmoista johtuvia ristiriitoja.


Elämää Suomen demokraattisessa tasavallassa

Kolmeen pointtiin kiteytettynä Suomen ongelmina ovat haittamaahanmuutto, velkasuohon ajautuminen ja hallituksen yritykset pelastaa maamme talous tavalla, jonka tuloksena kansanryhmät ovat ajautumassa toistensa tukkaan ja kurkkuun kiinni.

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisella aiheutetaan maallemme suurempia ongelmia kuin ratkaistaan lähtömaissa. Lähtömaiden ongelmina ovat uskonnollisperäisiin erimielisyyksiin pohjautuva ja perustaltaan irrationaalinen väkivallan kierre, islamiin nojaava poliittinen totalitarismi ja parhaiden voimien pakeneminen kehitysmaista. Jokainen Eurooppaan saapuva muslimi tulee myös edistäneeksi terroristijärjestö ISIS:in päämäärää, joka on islamin levittäminen.

Suomalaisille ihmisille pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on merkinnyt epäoikeudenmukaisuutta, sillä maamme kamppailee massatyöttömyyden kurimuksessa, ja valtion velka on ylittänyt 100 miljardin rajan. Sinun lapsesi tulevat kiromaan nyt vallassa olevan poliitikkosukupolven, joka katsoi sivusta tai antoi kaiken tapahtua, toisin sanoen aiheutti toimillaan sen, että paratiisimme tuhottiin taloudellisesti.

Mikään oikeudenmukaisuusteoria ei legitimoi eikä psykologinen motivaatioteoria tue sellaista politiikkaa, jossa kansalta erilaisin leikkauksin säästetyt lantit annetaan toisella kädellä vierasperäisten hyväksi. Myöskään mikään etiikka ei velvoita auttamaan ketään omaksi velaksi.

Vielä vuoden takaisessa kirjoituksessani pidin mahdollisena taittaa valtion velkaantuminen, jos kansa saataisiin säästötalkoiden taakse. Näin olisi voinut käydä, mikäli kansalaiset olisivat voineet nähdä säästämisen myönteiset tulokset. Nyt ihmiset uhkaavat lopettaa jo verojenkin maksun, sillä vaivalla säästetyt varat uhrataan maahanmuuttokuluihin, EU-jäsenmaksuun, Kreikan tukipaketteihin ja teollisuusmaita kaltoin kohteleviin ilmastonsuojelumaksuihin, vaikka enää vain 14 prosenttia päästöistä tulee EU:sta ja yli puolet liikakansoittuneista kehitysmaista, jotka ovat itse syypäitä ekokatastrofia aiheuttavaan väestöräjähdykseensä. Koska muiden piittaamattomuutta maksatetaan meillä, on motivaatio yhteiseksi hyväksi toimimiseen kansalaisilta kaikonnut.

Maahanmuutto on saanut aikaan ennennäkemättömän eripuran paitsi kantaväestön ja vierasperäisten välille erityisesti kantaväestön sisälle, ja näytöt monikulttuurisen yhteiskunnan toimivuudesta on saatu.

Tämän kaiken tapahtuessa pääministeri Juha Sipilä sosialisoi yhteiskuntasopimuksen käsitteen Jean-Jacques Rousseaulta ja siirsi sen työmarkkinapoliittiseen diskurssiin ilmeisen tietämättömänä, mihin käsitteellä yleensä viitataan. Yhteiskuntasopimuksella tarkoitetaan oikeusfilosofista perustelua, jonka mukaisesti alun perin luonnontilassa eläneet ihmiset muodostivat valtion välttääkseen mielivallan ja anarkian. Perustelu liittyy siis kansallisvaltioiden syntyyn ei työehdoista neuvottelemiseen, jotka valistusfilosofisesti ajatellen kuuluvatkin työmarkkinajärjestöjen vapaan sopimisoikeuden piiriin.

Yhteiskuntasopimuksen käsite oli retorinen veruke, jolla hallitus yritti rajoittaa työmarkkinaosapuolten vapaata sopimusoikeutta. Se puolestaan on yksi vapaan demokratian kulmakivi. Taloudellisessa hätätilanteessa voidaan yrittää kaikkea, mutta tavoiteltu viiden prosentin kilpailukykyloikka olisi saavutettu myös rahapoliittisin keinoin, jos meillä olisi oma valuutta emmekä olisi mukana euroalueessa.

Sen sijaan hallituksen nyt tarjoamat pakkolait, joilla sosiaalisia oikeuksia leikataan entisestään, toimivat piiskoina porkkanoiden sijaan vahvistaen vain sen, että asiat menevät jatkossa entistä pahemmin juntturalle. Myös pakkolain käsite on huono, sillä se antaa olettaa, ikään kuin kaikki lait eivät olisi pakottavia. Sisäiset devalvaatiot eivät korvaa valuutan ulkoisen arvon devalvaatioita, sillä firmat eivät välttämättä siirrä palkkauskulujen alenemista vientihintoihin vaan pidättävät hyödyt liikevoittoihinsa. Kansalaisten tilipussin keveneminen puolestaan johtaa kotimaisen peruskulutuksen vähenemiseen, kotimaisen tuotannon heikkenemiseen ja elintason down shiftaukseen. Sen sijaan perustoimeentuloon panostetut varat tutkitusti päätyisivät kotimaiseen kulutukseen, ja devalvaation tuloksena myös ulkomaisten tuotteiden kallistuminen auttaisi kotimaista tuotantoa luoden työpaikkoja Suomeen.

Olen toki sitä mieltä, että säästää pitää. Siksi hallituksen olisi pitänyt säästää maahanmuuttokuluissa eikä järjen käytössä. Mikäli EU:n jäsenyys velvoittaa pitämään rajoja auki Schengenin sopimuksen mukaisesti ja kun jäsenyytemme eurossa on halvaannuttanut taloudellisen toimintakykymme, Suomen kannattaa pyrkiä eroon sekä EU:sta että euroalueesta.


Tämä tie vie Par(at)iisiin

Suomen kansan yli on nyt kävelty pahemmin kuin pitkään aikaan, vaikka ilmapiiri onkin kiristynyt jo Matti Vanhasen hallitusten ajoista lähtien. Kansalaisilla ei näytä olevan muuta mahdollisuutta oikeuksiensa, asemansa ja verovarojensa puolustamiseen kuin kansannousu tai suora kapina hallitusvaltaa vastaan. Vastalauseiden kohteena tulee olla myös se osa oppositiosta, joka on huutanut maahamme muualta tulevia kansoja vielä hallitustakin peräänantamattomammalla raivolla.

Ne suomalaiset, jotka kokoontuvat itsenäisyyspäivänä soihtukulkueisiin ja muihin kansalaistapahtumiin tavoitteenaan maamme rajojen sulkeminen laittomilta maahanmuuttajilta, ovat oikealla asialla. Väärintekijöitä ovat kokoomuksen ja keskustan ministerien lisäksi muiden muassa Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Esimerkiksi SPR on rahastanut valtiota oman pakolaisbisneksensä pyörittämiseen, ja mukikeräyksiin antamasi rovot ovat huvenneet pääsihteerien parin sadan tonnin vuosipalkkoihin.

Toivon, että ne kansalaiset, joille on lähetetty kutsu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, boikotoisivat tilaisuutta ja osallistuisivat sen sijaan julkisiin ja laillisiin kansalaistapahtumiin itsenäisyytemme puolustamiseksi.

Kieltäytyminen kurjistamispolitiikan mannekiinina esiintymisestä kuumassa ja hapettomassa salissa ei liene suurikaan ponnistus. Se antaisi selvän mutta symbolisesti merkitsevän signaalin tavasta, jolla kansalaiset ovat jo aiemmin sanoutuneet laajalla rintamalla irti hallituksen toteuttamasta politiikasta. Tehokasta olisi, jos Linnan juhlista kieltäytyjät keräisivät boikottiin osallistujista nimilistan ja julkaisisivat sen Internetissä vapaasti täydennettäväksi. Syy kannattaa kuitenkin mainita, vaikka tekosyynkin takana esiintyminen on hienovaraisen tehokasta.

4. joulukuuta 2015

Seuraava hallitus muodostettava dosenteista


Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat huomanneet, että aito rakkaus on sitä, kun vihaa yhdessä toisen ihmisen kanssa samoja asioita. Nyt he ovat löytäneet yhteisen vihollisen tieteestä ja akateemisesta sivistyneistöstä.

Jo viime keväänä Stubb pullautti, että poliittisten päätösten tekemiseen ei tarvita päivystäviä dosentteja. Juha Sipilä puolestaan puhui äskettäin halventavaan sävyyn kaiken maailman dosenteista.

En epäile, etteikö akateeminen maailma kritiikkiä kestäisi. Mutta hallituksen oma asema muodostaa nyt sellaisen lasitalon, että eipä kannattaisi sieltä päin viskoa kiviä muun yhteiskunnan suuntaan.

Dosentit näyttävät olevan se ryhmä yliopistoissa, joka on perinyt hajamielisen professorin paikan. Ennen vanhaan tiedeyhteisön pelle oli hajamielinen professori, joka tekeytyi muistamattomaksi saadakseen huomiota etenkin nuoremmilta kauniimman sukupuolen edustajilta. Mikäli julkista sanaa on uskominen, nykyisin tuota tehtävää näyttävät hoitavan päivystävät dosentit ja kohudosentit.

Nimittely on harhaanjohtavaa, sillä dosentuuri on itse asiassa akateemisen maailman tärkein huomionosoitus. Tosin se ei enää muuta olekaan kuin pelkkä huomionosoitus, siis arvo. Dosentuurin voi saavuttaa kuitenkin vain tieteellisillä ansioilla, kun taas arvonimiprofessoriksi voi päätyä myös muiden ansioiden kautta. Tohtoriuden puolestaan voi saavuttaa tutkinnon suorittamisen lisäksi myös tullessaan vihityksi kunniatohtoriksi.

Hallitusten harjoittama tiedepolitiikka on itse saanut aikaan tilanteen, jossa virkaa vailla olevat dosentit näyttävät epäuskottavilta julkisessa sanassa. Huono taloudellinen asema on aiheuttanut sen, että ansioituneet ihmiset joutuvat olemaan heittopusseina, mikä sitten kompromettoi heidän sanottavaansa. En ole itsekään innostunut hakemaan dosentuuria, vaikka sitä on silloin tällöin väläytelty, sillä minusta tuntuu, ettei se toisi lisäarvoa tutkimuksiini ja tuotantooni. Mutta näin vältyn pilkalta. Julkinen sana on syyttä suotta mustamaalannut dosentti-nimikkeen statuksen.

Islamistisissa maissa hallitukset pannaan kokoon piispoista. Suomessa hallitus kootaan aluepoliittisin perustein ja sukupuolten tasa-arvoa priorisoivin kiintiöin keistä tahansa. Entä, jos seuraava hallitus pantaisiin kokoon dosenteista? Tuskin tulisi huonompi, sillä mitäpä pahaa on siinä, että poliittiset päätökset perustuisivat harhaluulojen ja oletusten sijasta tietoon, ymmärrykseen, asiantuntemukseen ja arvostelukykyyn. Minun mielestäni Suomen nykyhallituksen onnistunein ministeri on nimenomaan dosentti.

3. joulukuuta 2015

Miten Suomen kansaa hillotaan?

Monet kansalaiset ovat ihmetelleet, miksi hallitus on pitänyt Tornion rajanylityspaikkaa auki pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vyörylle, vaikka se on ollut Suomen valtiollisten etujen vastaista. Massatyöttömyydestä kärsivässä Suomessa ei tarvita sen enempää määrällistä työvoimareserviä kuin koulutettua mutta suomen kieltä ja kulttuuria hallitsematonta ihmisjoukkoakaan.

Suurten ikäluokkien eläköitymisestä johtuvat vääristymät väestödiagrammeissa hoitaa aika, eikä muualta tulevia tarvita paikkaamaan nuorempien ikäluokkien pienenemistä. Kehitysmaista tulleet pakolaiset ovat työllistyneet heikosti, ja he ovat itse olleet sosiaalisektorin rasitteena. Vaikka he jatkossa osittain työllistyisivät esimerkiksi hoiva-aloille, he olisivat holhouksen tarpeessa sitä ennen ja suurten ikäluokkien kaaduttua hautaan. Sitä paitsi tähän asti me suomalaiset olemme joutuneet elättämään suuren osan muualta tulijoista, joten maahanmuuton puolustelu työvoimapulalla on naurettava kupla.

Monista alan näennäistutkimuksista onkin unohdettu se, että eläköidyttyään ihmiset eivät kuluta yhtä paljon kuin ollessaan työelämässä. Siksi tuotannossa ei tarvita entiseen tapaan työvoimaa. Myös eläkkeiden pieneneminen on syönyt ostovoimaa. Maahanmuuttajatyövoimaa ei siis tarvita tästäkään syystä.

On myös muistettava, että tulevaisuutta koskevista asioista ei voi ylipäänsä olla tietoa vaan ennusteita ja oletuksia. Niinpä jokainen sellainen taho, joka puolustelee etnistä rakennetta, kulttuuria ja väestösuhteita mullistamaan pyrkivää massamaahanmuuttoa työvoiman tai lisäväestön tarpeella, tekee vahvoja todistamattomia oletuksia ja ottaa järjettömän suuren riskin ilman varmaa tietoa.

Koska maahanmuuttoa suosivat tahot vaativat suuria muutoksia tähän asti voimassa olleeseen periaatteeseen, jonka mukaan oleskelulupia ei myönnetä kuin rajatulle ja määrätylle joukolle hakijoita vuosittain, pitäisi maahanmuuton suosijoiden itsensä todistaa aukottomasti, että heidän monikulttuurinen utopiansa todellakin toimii suomalaisten kannalta toivotulla tavalla. Koska humanitaarisen maahanmuuton nettohyödyistä puuttuu näyttö, ei tällaista maahanmuuttoa pidä edistää.


Miksi hallitus pitää länsirajaa auki?

Jos toiminnassa on havaittavissa ristiriitaisuutta, se saattaa selittyä jollakin seikalla, joka ei ole arvioitsijoiden tiedossa. Ulkopolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa salassa pidettyjä asioita on useita.

Se, että hallitus ei ole sulkenut Ruotsin-rajaa Schengenin sopimuksen mahdollistamalla tavalla vaan on pitänyt länsirajaa orjallisesti auki, johtuu todennäköisesti Venäjän-rajan takana olevista kymmenistä tuhansista, joidenkin arvioiden mukaan jopa sadasta tuhannesta, afgaani- ja syyrialaispakolaisesta, jotka odottavat pääsyä Euroopan unioniin. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, koska he eivät ole kirjautuneet turvapaikanhakijoiksi Venäjällä, ja jos he olisivat kirjautuneet, heidän hakemuksensa olisi jo käsitelty.

Niinpä Suomen hallitus on pitänyt kiinni taakanjaon kurjasta periaatteesta voidakseen vaatia muita Schengen-maita jakamaan kanssaan sitä taakkaa, joka Suomeen voi heilahtaa, mikäli Venäjä avaa rajan omalta puoleltaan, ja maahan alkaa virrata passinsa unohtaneita iPhone-miehiä myös idästä. Tämä on kuitenkin tyhmää politiikkaa, sillä tiedossa ei ole yhtään Schengen-maata, joka vaihtaisi lahjoja Suomen kanssa ottamalla vastaan Suomeen Venäjältä suuntautuvaa maahanmuuttoa.

Toisaalta myöskään YK:n pakolaissopimus ei velvoita ottamaan vastaan muita kuin poliittisia turvapaikanhakijoita, ja heidänkin hakemuksensa käsittelystä valtiot päättävät suvereenisti itse. Avoin valtakirja maasta toiseen seikkailemiseen se ei ole, ei myöskään Schengenin asiakirja.

Mikäli kuitenkin Schengenin sopimusta tulkittaisiin niin, että se velvoittaa ottamaan käsiteltäväksi kaikki itärajan yli tulijat sillä perusteella, että Suomi on ”ensimmäinen turvallisena pidetty maa”, tämä vain osoittaisi, kuinka mätä koko sopimus on sopimus, jota mikään muukaan maa ei enää noudata.

Kirjoitin teoksessani Kansallisfilosofinen manifesti vuonna 2011, että ”EU-maat ovat jo nyt sitoutuneet niin moneen kansainväliseen sopimukseen, ettei niiden kielteisistä tuloksista ole ehditty nähdä puoliakaan” (s. 153). Tätä mieltä olen ollut Suomen koko EU-jäsenyyden ajan ja olen johdonmukaisesti edelleen.

Nyt nämä EU-dispositiot ovat aktualisoitumassa ja realisoitumassa, ja myös Venäjän-raja on alkanut vuotaa. Mikäli Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden kirouksesta ei muutoin päästä eroon, pitää Suomen ottaa ritolat koko EU:sta.


Maahanmuutto sulatti pois yhteiskunnallisen luottamuksen

Suomalaiset ovat harvinaisen yksimielisesti vastustaneet maahanmuuttoa ja siihen liittyvää monikulttuurisuuden ideologiaa. Kansa on tätä nykyä yhtenäisempi kuin pitkään aikaan. Samalla kansan valtaenemmistö on joutunut napit vastakkain maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta suosivan hallitusvallan, vasemmisto-opposition, maahanmuuttobisneksellä rikastuvan pienen vähemmistön ja idealistisessa narsismissaan piehtaroivan tiedotusdemagogian kanssa.

Kun hallitus on leikannut suomalaisten ihmisten toimeentuloa, se on toisella kädellään antanut vaivoin säästetyt varat maahanmuuttajien hyväksi. Tällaiselta politiikalta on kadonnut legitimiteetti, eikä kansalaisia voida motivoida enää säästötalkoisiin saati yritteliäisyyteen. Matto on vedetty alta.

Etenkin kokoomuksen ja keskustan ministerit ovat unohtaneet, mikä valtion tehtävä on jos ovat sitä koskaan tienneetkään. Valtio on etujärjestö, jonka tehtävänä on huolehtia ensisijaisesti suomalaisten ihmisten eduista. Ulkopolitiikan tehtävä on pitää Suomi muualla syntyneiden konfliktien ja niiden kielteisten seurausvaikutusten ulottumattomissa. Lisäksi ulkopolitiikan pitää taata viime sodissa saavutettu tulos, toisin sanoen se, ettei maassamme ole väestöllistä yhtenäisyyttä horjuttavia etnisiä ryhmittymiä, jotka tuottavat konflikteja ja heikentävät yhteiskunnallista tehokkuutta sekä sosiaalista luottamuspääomaa.

Japanissa maahanmuuton torjuminen toimii hyvin. Tiheästi asutussa saarivaltiossa väestö vanhenee ja vähenee toivotulla tavalla, ja maa aikoo oikoa väestödiagrammeihin syntyvät lommot ottamatta vastaan pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Myös oleskelulupaa tai kansalaisuutta Japanista on vaikea saada edes työperäisen maahanmuuton verukkeella. Kun väki vähenee, pidot paranevat. Maassa ei olla myöskään huolissaan geeniaineksen yksipuolistumisesta, johon suomalaisetkin maahanmuuton suosijat usein vetoavat, sillä Japani sijoittuu Pisa-tutkimusten kärkeen, ja elinajanodote on maailman korkeimpia täysin ilman maahanmuuttoa.

Kokoomuksen ja keskustan ministerit ovat johtaneet maatamme kohti väestöpoliittista katastrofia. Muutamissa pienissä kunnissa väestölliset voimasuhteet ovat kellahtaneet nurin, kun suurin osa kunnissa asuvista nuorista on nyt Lähi-idän hiekka-aavikoilta tai Afrikasta tulleita siirtolaisia, joilla ei ole kielitaitoa, kulttuurimme tuntemusta eikä yhteiskunnassa selviytymisen edellytyksiä ilman jatkuvaa holhousta ja tukiopetusta. Tämä kaikki tapahtuu joko velkapiikkiin lankeavilla laskuilla tai verovaroista kannettavin uhrauksin.


Destination: Bagdag

Poliittista vasemmistoa edustavat hoiva-alojen ay-järjestöt ovat iloinneet työpaikoista, joita sosiaaliviranomaisille on tarjoutunut siirtolaisuuden myötä. Niissä on joko suljettu silmät tai kieltäydytty ymmärtämästä sitä tosiasiaa, että hoiva-aloille syntyvät työpaikat eivät tuota vaihtokelpoisia arvoja, joilla myös julkista taloutta voidaan ylläpitää. Sen sijaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden hyysääminen kuluttaa juuri niitä resursseja, jotka tarvittaisiin suomalaisten ihmisten toimeentuloon.

Mikään moraali ei velvoita auttamaan ketään omaksi velaksi. Se on pölhö-Kustaan politiikkaa, josta on tehtävä loppu. Raiskaukset ja muut vakavat rikokset puolestaan vaatisivat majoituksen tarjoamista tavarakontissa, joka suljetaan ja päälle liimataan lappu: ”Destination: Bagdad”.

Kansalaisten lähes yksimielisistä protesteista huolimatta hallituksen enemmistö ei näytä ottaneen mielipiteitämme kuuleviin korviinsa. Maahanmuutto jatkuu, ja palautuspäätöksiä tekemään valitaan ja etsitään lehti-ilmoituksilla henkilöitä, joiden asenne maahanmuuttoa kohtaan on räikeästi suosiva ja täysin kritiikitön, aivan kuten suurella osalla Maahanmuuttovirastossa ja sisäasiainministeriössä toimivilla yleensäkin.

Jos joku on vallitsevan linjan kanssa eri mieltä ja tekee ”Eila Kännöt”, sanotaan irti tehtävistään. Poliiseja kehotetaan irtisanomisten uhalla vaikenemaan maahanmuuttajien kanssa kohdattujen ongelmien tuskallisuudesta ja tehtävien karkaamisesta käsistä. Maahanmuuton pysäyttämiseksi, tulijoiden käännyttämiseksi rajoilta tai palauttamiseksi vastaanottokeskuksista joko ei tehdä mitään tai ei ainakaan tehdä sitä kaikkea, mitä voitaisiin, vaikka sekä YK:n pakolaissopimus että Schengenin sopimus mahdollistaisivat ja vaatisivatkin pikakäännytyksiä valtaosassa tapauksista.

Nämä kansainväliset sopimukset laadittiin ajatuksena, että turvallisena pidetyistä maista ei palautettaisi sellaisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat joutuneet omassa maassaan poliittisen vainon kohteeksi. Tämä merkitsee, että pelkkä sotatila ja väkivaltaisuudet eivät riitä turvapaikan myöntämiseksi. Kuriositeettina mainittakoon, että itse en ole nähnyt yhtään haavoittunutta turvapaikanhakijaa sen enempää lehtikuvissa, uutisraporteissa kuin Helsingin kauppakeskuksissakaan, joiden tekopalmujen alla heitä parveilee useita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sosiaalipornosta tykkäävien pitäisi lähteä etsimään joitakin kuvanrepaleita lavasteeksi vain minua varten. Toivon myös, ettei haavoittuneita ala tulla vastaanottokeskusten kahakoissa.


Haittamaahanmuuton oikeutuksesta pitäisi järjestää kansanäänestys

Schengenin sopimuksen ideana oli, että alueen jäsenvaltioiden kansalaiset voisivat liikkua jäsenmaissa vapaasti, jos alueen ulkoraja pitää. Heti kun alueen ulkoraja alkoi vuotaa, Schengenin sopimuksen olisi pitänyt astua pois voimasta, valtioiden lakata sitä noudattamasta tai ottaa sisärajavalvonta sopimuksen alakohdan mukaisesti käyttöön.

Ollessaan toteuttamatta näitä tehtäviä Suomen hallitus ja erityisesti sisäasiainministeri ovat syyllistyneet maanpetokselliseen toimintaan laiminlyödessään suomalaisten ihmisten ja Suomen valtion edun puolustamisen. Tästä on koitunut varainhoitoyhtiö Frontin laskelman (Kolmannesvuosikatsaus, syksy 2015, s. 20) mukaan Suomelle noin 1,5 miljardin euron välittömät kustannukset, joihin verrattuina suomalaisilta leikattavat terveyspalvelut, yliopistoista lopetettavat työpaikat ja sosiaaliturvan heikennykset luovat vain pieniä säästöjä. Maahanmuutosta välillisesti kertyviä kokonaiskustannuksia tuskin tietää kukaan. Irakilaisten ja somalien huonon työllistyvyyden ja korkeiden kotouttamiskustannusten vuoksi ne eivät voi jäädä pieniksi.

Kun maahan tänä vuonna saapuneet noin 30 000 miehittäjää yhdistävät perheensä, voi maassamme olla ensi vuonna 100 000 uutta tulijaa. Ja samanaikaisesti virta Ruotsista ja laajenevasti myös Venäjältä jatkuu.

Jos joku kaipaa minulta tähän tarkkoja numeroita, voin vastata, että tarkkoja numeroita ei tiedä kukaan. Sen sijaan meidät on asetettu hallitsemattoman kokeen kohteeksi, jossa kauppa on tehty ensin, ja vasta sitten pohditaan hintaa.

Joka tapauksessa sen tiedän, että maahanmuuttajien tarkan lukumäärän ja koituvien kustannusten esittäminen kuuluu todistustaakan periaatteiden mukaan sille, joka aiheuttaa meille tämän ongelman, eli maan hallitukselle ja viranomaisille sekä maahanmuuton suosijoille ei meille, jotka esitämme arvostelua, epäilemme ja kyseenalaistamme.

Raja pitäisi siis laittaa kiinni, kunnes laskun loppusumma saadaan lasketuksi. Sitten kun maahanmuuton hinta on jonakin päivänä mahdollisesti tiedossa, pitäisi asiasta tehdä poliittinen päätös kansan tahtoa noudattaen. Nyt hintaa ei tiedetä, ja Suomen kansaa hillotaan poliittisen prosessin ohi.

Taloudellisia menetyksiä vakavampia ovat ne peruuttamattomat väestöpoliittiset muutokset, joilla järkytetään kieli- ja kulttuuripoliittisia oloja ja kansanryhmien keskinäisiä suhteita. Suomen väestörakennetta on jo nyt muokattu peruuttamattomasti ja kantaväestön omaa tahtoa kysymättä. Nähdäkseni tällaiset muutokset ovat niin huomattavia, että suostumus niihin pitäisi kysyä kansalta, ja asiasta pitäisi päättää perustuslain säätämisjärjestyksessä.