12. lokakuuta 2012

Ilmaisia vinkkejä kunnallispolitiikkaan


Ollessani muuttamassa nuorena miehenä Helsinkiin anoin myös Helsingin kaupungin liikennelaitoksen kantakorttia. Virkailija sanoi tuolloin, että hakijan pitäisi toimittaa ”helsinkiläisyystodistus”. Tiedustellassani, mikä se on, hapan byrokraatti piti toisesta kaupungista muuttavaa ymmärrettävästi tyhmänä ja selitti, että se on ”todistus helsinkiläisyydestänne!”

Tämä ei ollut ihan se, mitä olin pysähtynyt ihmettelemään. Sen sijaan minua kiinnosti helsinkiläisyyden olemus sinänsä: mitä attribuutti ”olla helsinkiläinen” oikeastaan merkitsee? Miten ”helsinkiläisyys” poikkeaa kaikesta muusta olemisesta, ja onko helsinkiläisyys muutakin kuin juppina elämistä? Onko ihmisellä ylipäänsä oikeus asua Helsingissä? Tätä joudun pohtimaan edelleen.


Asuntopolitiikka on avainasia

Helsingissä asuminen on käymässä mahdottomaksi. Siksi olen painottanut asuntopolitiikan parempaa hoitoa. Kurjistuneet kodit ovat kaiken kurjuuden alku ja juuri. Nähdäkseni ei ole mitään tärkeämpää, kuin rakentaa ihmisille enemmän ja parempia asuntoja Helsinkiin. Julkisten palatsien, kauppakeskusten ja taidelaitosten rakentamista olisi vähennettävä ja suunnattava rakentamisen resurssit kotien tuottamiseen ihmisille.

Asunnot ovat nyt karanneet palkansaajien ulottuvilta. Sekä vuokra-, asumisoikeus- että omistusasumisesta on tullut pysyvän orjuuden muotoja. Berliinistä voi ostaa 30 neliön yksiön 50 tuhannella eurolla, kun samanlainen maksaa Helsingissä 150 tuhatta. Myös vuokrien hintataso on Helsingissä kaksin- tai kolminkertainen, eivätkä erot selity rakentamismääräyksillä vaan vääristyneellä markkinatilanteella.

Markkinaehtoinen asuntopolitiikka on paradoksi. Rakentaminen on markkinaehtoisesti tuottoisaa vain, jos vallitsevat korkea kysyntä ja hintataso, eli asuntopula. Lisärakentaminen vähentää asuntopulaa ja laskee sekä hintoja että rakentamisen tuottoisuutta, joten lisärakentaminen heikentää rakentamisen edellytyksiä. Näin ollen asuntopulaa ei voida poistaa markkinataloudessa, vaan tarvitaan julkisen vallan aktiivista otetta. Kaupungin sekä valtion pitäisikin tuottaa pääkaupunkiseudulle asuntoja pienellä pakolla.

Jo Zacharias Topelius kirjoitti 1868, että Helsingin asuntojen hinnat ja vuokrat ovat karanneet käsistä niin, ettei täällä ole kenelläkään mahdollista asua. Tilanne on ollut sama lukuun ottamatta sotien aikaa.

Jos itse olisin asuntoministeri, perustaisin Pääkaupunkiseudun Asutusohjelman, jonka tuloksena alueelle rakennettaisiin niin paljon asuntoja, että ne eivät koskaan loppuisi. Vain asuntotuotannolla myös jatkuva hintojen nousu voidaan saada kuriin ja vääristynyt markkinatilanne tasapainotettua. Julkisen vallan aktiivista peliin puuttumista puoltaa se, että asuminen on perustarve. Lisää asiasta tässä.


Maahanmuuton vähentäminen

Toinen tärkeä näkökohta on muuttoliikkeen hillitseminen. Ihmiset siirtyilevät pääkaupunkiseudulle muun muassa työn perässä, mutta pienituloisimmat Helsingin keskipakoisvoima karkottaa ympäryskuntiin, joissa asumisen hintataso on edullisempi. Tästä puolestaan seuraa jatkuvaa liikennettä, ruuhkia ja alueellista eriarvoistumista. Suomalaisten perustuslaillista oikeutta valita itse asuinpaikkansa ei voida rajoittaa. Mutta maahanmuutto on edelleenkin rajoitettavissa.

Helsingin väkiluku on kohonnut jo yli 600 tuhanteen. Suuri osa pääkaupunkiseudun asuntopulasta selittyy ulkomaalaisten maahanmuutolla, joten Helsingin kaupungin tulisi suhtautua torjuvasti muun muassa pakolaisten vastaanottokeskusten sijoittamiseen Helsinkiin. Näin kaupunki antaisi valtiotaholle signaalin, että jatkuva maahanmuutto ei ole toivottava, hyödyllinen eikä pääkaupunkiseudun tilanahtautta ajatellen enää mahdollinenkaan ilmiö.


Kaupungin rahat peruspalveluihin eikä luksukseen

Kolmas tärkeä huolenaihe on kaupungin talous. Helsingin kaupungilla on velkaa vuoden 2013 lopussa noin 2000 miljoonaa euroa. Jos kaupunki olisi hyväksynyt Guggenheim-museon rakentamisen, se olisi lisännyt velkaa 200 miljoonalla. Pääasiassa kokoomuksen ja vihreiden ajamaan hankkeeseen olisi uponnut 10 prosenttia koko velkakannasta!

Se, mikä toimii Bilbaossa, ei toimi Helsingissä. Bilbao on turistikohde, jonne matkustetaan ensisijaisesti aurinkolomalle, ja samalla käydään myös ilmastoidussa museossa viilentymässä. Sen sijaan Helsingiltä puuttuu tällainen primäärinen matkustamisen syy, joka toimisi turismin perusteena, eikä kukaan varmasti tule Helsinkiin vain käydäkseen museossa. Kulttuurikanojen eliittihankkeet haudattakoon, ja turvattakoon kaupungin varoilla peruspalvelut.

Veroäyrin korotuksen vuoksi kaupungin talous on ollut kuluneen vuoden ajan ylijäämäinen, mutta taloutta ei voida pitkän päälle hoitaa pelkillä äyrikorotuksilla. Veloista ei päästä eroon lopulta muutoin kuin omaisuutta myymällä, mikä puolestaan johtaa köyhtymiskierteeseen. Yksi keino olisi myydä energialaitos ja toinen muuttaa kaupungin vuokra-asunnot markkinavuokraisiksi, mahdollisesti sijoitusrahastoiksi. Kumpaakaan en toivo.

Helsingin Energian myynti johtaisi tuloutusten vähenemiseen kaupungille, ja Stadin asuntojen muuttaminen markkinavuokraisiksi lisäisi asukkaiden ahdinkoa entisestään. Ennen pitkää joku tämän kuitenkin nostaa asialistalle, jos vihreiden leväperäinen taloudenhoito jatkuu.


Huonoa energiapolitiikkaa

Pahimpia ongelmia taloudelle aiheuttaa 2020-hanke. Kokoomus ja vihreät ovat asettuneet voimallisesti sen taakse ja vaativat, että vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia Helsingin energiasta on tuotettava uusiutuvilla polttoaineilla. Tämä merkitsee käytössä olevien hiilivoimaloiden muuttamista turpeella käyviksi.

Kyseisessä muutostyössä ei ole mitään järkeä. Helsingissä toimivat tutkitusti Euroopan ympäristöystävällisimmät hiilivoimalat. Turpeesta tulisi yhtä paljon hiilidioksidia kuin hiilestäkin, ja lisäksi ilmaan pölyäisi pienhiukkasia. Kolmensadan turverekan vuorokausiliikenne aiheuttaisi ympäristöhaittoja, kun taas kivihiiltä saadaan laivoilla siististi Puolasta.

Vihreiden ajama energiapolitiikka on itsemurhahanke, ja se tuhoaisi kaupungin vaikean talouden lopullisesti. Niinpä kyseisestä hullutuksesta on luovuttava ja tuotettava turvevoimaa siellä, missä polttoainettakin on saatavilla, esimerkiksi Pohjanmaalla. Parempaa energiapolitiikkaa tässä.