1. elokuuta 2012

Jamesilta levis taas


Kansanedustaja James Hirvisaari on antautunut pohtimaan, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma, jos henkilö ei kehity luonnonjärjestyksen mukaisesti”.

Veturinkuljettaja voi lopettaa pohdiskelun, sillä homoseksuaalisuushan kuuluu luontoon esiintyessään luonnossa, eikä luonnossa ylipäänsä ole mitään, mikä olisi ”epäluonnollista”.

Sitäpaitsi miksi ”luonnollisuuden” pitäisi olla normi ihmisen toiminnalle? Luonnosta löydetyt säännönmukaisuudetkin ovat luonnontieteen, eivät luonnon lakeja, ja sikäli ihmisen luoman kulttuurin tuotteita, aivan kuten seksuaalinormitkin.

Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, onko uskonto vammaisuutta, sillä uskonto ei ole sen enempää luonnon kuin luonnontieteenkään mukaista, vaan ihmisten keksintöä. Uskonnollisuus on usein johtanut varsin perversseihin yhteiskuntakäytäntöihin ja ihmisten kohteluun.

En oikein usko Hirvisaarta, kun hän sanoo, että ”tämä ei siis ole mitään homovastaista vihanlietsontaa vaan aitoa ihmettelyä”. Lienee päivän ”sarvihiiri”.

Hirvisaaren ”aito ihmettely” nimittäin leimaa homot sairaiksi ja muutoin poikkeaviksi. Samaa asiaa ajaa rinnastus eläimiin sekaantumiseen.

Kansanedustajan tarkoitus lienee loukata myös vammaisia rinnastamalla heidät homoihin, sillä moni vammainen hetero voisi vetää vertauksesta herneen nenäänsä.

Ja homoja hän loukkaa uskottelemalla, että homot ovat yhtä tunnevammaisia kuin hän itse omassa omahyväisyydessään ja itseihailussaan.

Hirvisaaren harjoittaman asennemuokkauksen tuloksena yhä useammat ihmiset haluavat olla normaaleja ja ei-poikkeavia, juuri hänen itsensä kaltaisia täydellisiä ihmisiä. Ja erilaisuuden pelossa Perussuomalaisen puolueen kannatus tietysti kasvaa, tosin vain tiettyyn rajaan.

Ongelma on nimittäin siinä, että näitä ihanneihmisiä ei kovin paljoa ole – sen sijaan heitä kylläkin, jotka moisia luulevat olevansa.

”Luontoa” ja ”luonnollisuutta” näyttävät palvovan jumalanaan paitsi vihreät, myös perussuomalaiset itse, alistuessaan tuolle naturalistiselle ihmiskuvalle.

Minusta olisi mukavaa, jos nuo kaikenlaiset Havukka-ahon ajattelijat pääsisivät lopultakin pois ahdasmielisestä ajojahtien lietsonnastaan, jossa seksikäyttäytymisen syitä ja perusteita etsitään luontoa koskevien tai uskonnollisten oletusten varassa.

Siis omaksuttaisiin viimeinkin filosofinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmiset valitsevat myös seksikäyttäytymisensä merkitykset ihan itse, vapaalta ja yksilölliseltä pohjalta. Biologisen tason ominaisuudet nähtäisiin lähinnä suuntaa-antavina determinantteina, jotka muodostavat erään, tosin hyvin vaihtelevan, pohjan käyttäytymiselle.

Tämä vapauttaisi ihmiset moralistisesta syyttelystä, leimaamisesta ja kaiken asian kalvamisesta: kokemaan nautintoa omasta ja toistensa tunne-elämästä.

Onko rakkaus jokin vamma? Jos on, sitä suurempi kunnia vammaisille. Yleensäkin ihailen ihmisiä, jotka kantavat vaikean osansa piittaamatta ympäristön asenteista.