Tukholman maraton juostiin alkukesällä viileähkössä + 4 asteen säässä. Sen sijaan Helsinki City Marathonista auringonpaiste teki paljon rankemman.
Väkeä tapahtuma kerää nykyään lähes yhtä paljon kuin Setan vapautuspäivät, ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan mukava.
Myös ulkomaalaiset osallistujat kehuivat kaupungin kauneutta ja hyviä järjestelyjä. Katsojille kilpailu oli viihdyttävää seurattavaa.
Ehkä osallistujia riittää siksikin, että juoksusta saa muistoksi tyylikkään osallistujamitalin, aivan niin kuin ”gay-olympialaisina” tunnetuista Gay Gameseista. Urheiluhenkeä siis kaikille!
Kun kärki tuli maaliin lähes kaksi ja puoli tuntia matkaa taittaneena, se ei varsinaisesti häikäissyt.
Mutta itseltäni lähti hattu kevyeen matalaliitoon havaitessani, että 70-vuotiaiden miesten sarjassa parhaat pinkoivat 42,195 kilometrin matkan alle neljässä tunnissa! Keskinopeudeksi tulee tällä tavoin yli 10 km/h.Filosofisesti katsoen juoksun ja extreme-urheilun merkityksiä voidaan löytää monelta suunnalta.
Yhtäältä kyseessä on todistelu: ihmiset haluavat osoittaa ja kokea olevansa hengissä ja voimissaan äärikokemuksen kautta.
Toiset oksentavat ulos pahaa oloaan.
Kolmannet ovat kadottaneet oman eksistenssin (eli oman olemassaolon) kokemuksensa ja koettavat tuottaa sen rajatilan tavoittelulla.
Jotkut neljännet saavat kenties masokistista mielihyvää rankasta koettelemuksesta.
Viidensille tapahtuma luo sosiaalisen osallisuuden kokemuksen, vaikka yhteenkuuluvuuden tunne ja paikka arvohierarkiassa tuotetaankin individualistisen ponnistelun kautta.
Useimmille juoksu on oman kuolevaisuuden pakenemista: yritystä luoda kokemus ajan ja oman ruumiin hallitsemisesta.
Kun tähän kaikkeen yhdistyy vielä ”runner’s high”, kokemus siitä, että ”minä en juokse” vaan ”minussa juoksee”, on koettu tietynlainen kehosta ja immanenssista irtautuminen: äärikokemus, joka johdattaa pyhyyden, puhtauden ja jopa viattomuuden äärelle.
Ehkä juuri näin syntyy se urheilulle ominainen spiritti, joka on puhtaampi kuin puhtaus itse, mutta joka oman pettävyytensä vuoksi on niin tavattoman altis kaikenlaiselle tahriutumiselle.En tietenkään tarkoita, että tässä kaikessa mitään vikaa olisi.
Minä vain selitän.
Helsinki City Marathonin osallistujamääräksi on vakiintunut noin viisi ja puoli tuhatta. Tukholman maratonille osallistui lähes 16 000 juoksijaa, ja tapahtuma sen kuin kasvaa.
Tämäntyyppisen kanssakäymisen lisääntyminen kertoo ehkä tiettyjen kehollisuus- ja terveysarvojen noususta, elintasokuilusta, halusta erottautua luusereista, suurten ikäluokkien rimpuilusta elämässä kiinni (HCM:n osallistujien keski-ikä on yli 40 vuotta) ja individualistisen suorituspainotteisuuden lisääntymisestä sosiaalista arvostusta punnittaessa.
