25. elokuuta 2012

Anders Breivik sai mitä halusi


Oslon käräjäoikeus tuomitsi Norjan terrori-iskun tekijän, Anders Breivikin, eilen 21 vuoden vankeusrangaistukseen pitäen syytettyä syyntakeellisena. Siten oikeus tarjosi Breivikille iloelämyksen.

Koomista on, että syyttäjä oli hakenut Breivikille pelkkää pakkohoitotuomiota, kun taas Breivik toivoi tuomitsemista täysissä järjissä olevana.

Asiassa on sairas logiikkansa, sillä pakkohoitoon tuomitseminen olisi leimannut Breivikin julkisessa sanassa hulluksi, jota ei pidä ottaa vakavasti.

Breivikin toiveita täyttäessään oikeus tavallaan vahvisti syytetyn jokseenkin järjissään olevaksi. Siten se legitimoi hänen mielipiteensä ”todesta otettaviksi”.

Hulluja on yleensäkin kahdenlaisia: hauskoja hulluja ja vaarallisia hulluja. Breivik lienee jälkimmäistä lajia, vaikka hymy kareilikin hänen huulillaan tuomiota julistettaessa.

On vaikea sanoa, miksi tuomioistuin päätyi pitämään Breivikia vakavasti otettavana. Oliko syytetty järjissään ja syyntakeellinen objektiivisesti? Vai oliko tuomiossa mukana poliittista harkintaa, jonka kautta halutaan ennakolta eliminoida sellaista mahdollisuutta, että tuomio ohjaisi jatkossa uusiin terroritekohin, joista vapautusta haetaan viittaamalla mielenhäiriöön, hulluuteen tai syyntakeettomuuteen.

Hulluus on suuri filosofinen kysymys, ja sitä ovat modernina aikana tutkineet monet yhteiskuntatieteilijät Foucault’sta alkaen. Pitäisiköhän ydinsodalla uhkaajatkin tuomita jo ajoissa elinkautiseen tai pakkohoitoon, kun jälkikäteen se saattaa olla mahdotonta? Nyt monet heistä kulkevat vapaalla jalalla, ilmeisen syyntakeettomina mutta hulluiksi julistamattomina.