21. heinäkuuta 2012

Kaasuhyökkäjille sakinhivutusta?


Monet ovat toivoneet, ettei Oulussa tehty kaasuhyökkäys olisi ollut läimäytys kohti homojen naamaa. He ovat nähneet sen mieluummin protestina tilaisuudessa esiintynyttä Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtajaa, Dan Koivulaaksoa, kohtaan.

Vaikka kyse olikin Setan ja North Priden ulkopuolisesta tapahtumasta, lienee selvää, että jos saapuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitettuun tapahtumaan kaasuase taskussa, aie on suunnattu myös seksuaalivähemmistöjä vastaan.

It was not personal, it was politics.

Monet oikeistolaisesti ajattelevat homot eivät ole tuominneet tämänkertaista kaasuiskua kovin äänekkäästi. – Miksi?

Syy lienee se, että vasemmistopoliitikot ovat käyttäneet seksuaalivähemmistöliikettä omana fooruminaan vaalityön tekemiseen, ja seksuaalivähemmistöliike on suhtautunut torjuvasti oikeistoliberaalien esiintymiseen Setan tilaisuuksissa.

Seta ja sen paikallisjärjestöt ovat tarjonneet esiintymislavoja lähinnä vasemmistolaisille ja vihreille poliitikoille. Esimerkkinä puolueellisuudesta on myös se, että valtakunnallisen Setan tiedottajaksi nimitettiin viime keväänä Vasemmistonuoret ry:n tiedottajana toiminut medianomi Eliisa Alatalo.

Hain huvin ja harrastuksen vuoksi myös itse kyseistä tehtävää, mutta järjestön viherfeministit eivät piitanneet edes haastatella minua kuullakseen, mitä sanottavaa minulla asioista on. (Seta onkin tässä valossa varsin surkea töihinottaja.)

Sateenkaarilipun alle pitäisi nähdäkseni mahtua kaikki poliittiset värit puolueettomuus mukaan lukien, eikä yhdistyksen pitäisi olla vihervasemmistolaisten feministien eikä transgenderistien puoluetoimisto.

Nykyisin Setan 8:stä työntekijästä ja tehtävästä peräti 3 ovat transtyölle omistettuja, mikä on kohtuutonta, sillä valtaosa jäsenistä on kuitenkin homoja ja lesboja. Niinpä vaadin henkilökunnan edustussuhteiden saattamista vastaamaan seksuaalivähemmistöjen keskinäisiä määrällisiä edustussuhteita ja sitä, että tavalliset perushomotkin voisivat jälleen toimia yhdistyksessä ja liikkeessä.

Vasemmistolaisuuteen sitoutuminen taas on ollut epäjohdonmukaista, sillä vasemmisto on ajanut tasavertaisuutta yhdenmukaistamisen valossa, kun taas oikeisto on edistänyt tasavertaisuutta yksilöllisyyden kautta.

Seksuaalinen vapautuminen on tapahtunut nimenomaan länsimaisen liberalismin avulla – ei sosialistisen ja kommunistisen ideologian tuella. Itäblokin maissa homoja ahdisteltiin kuin natsi-Saksassa, ja sosialistisen ajattelun perua on myös homojen nykyinen vainoaminen Venäjällä ja Kiinassa.

Entä tämänkertaisen kaasuiskun merkitys? Oman käsitykseni mukaan väkivalta on joka tapauksessa tuomittavaa, onpa kohteena sitten kokkari tai vassari. Lisäksi on väärin, jos liike opettaa näkemään kaikki muut jäsenensä, paitsi vihervasemmistolaiset, vastustajina. Tosiasiassa vastustaja on tuo seksuaalivähemmistöjä pahoinpitelevä porukka. Toivottavasti yhteinen vihollinen yhdistää.

Ehkä homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen kannattaisi lopettaa toisen posken etiikka ja antaa takaisin samalla mitalla. Hyökkäyksiä tekevä jengi ei opi eikä lopeta ennen kuin homot on työnnetty takaisin siltojen alle – tai vihan lietsojia on vedetty itsepuolustuksen muodossa pataan.

Muutoin on vaara, että hyökkäykset karnevalisoituvat osaksi kaikkia vapautuspäiviä ja media sekä valtaväestö alkavat pitää niitä asiaankuuluvina. Pippurisumutteeseen nimittäin tottuu. Yleisö on tällöin turrutettu välinpitämättömyyteen.

Ennen vanhaan oli tapana antaa reilun pelin sääntöjä ja poliittisia käytöstapoja rikkoville ”sakinhivutusta”. Yksi vaihtoehto olisi siis se, että hyökkääjiltä revittäisiin maastohousut jalasta ja laitettaisiin jalkapuuhun kiinni!

Käräjäoikeus langetti vuoden 2010 Helsinki Priden kaasuiskusta tuomituille mielestäni aivan liian lievän rangaistuksen, sillä vastaajat tuomittiin syyllisiksi 88 pahoinpitelyyn ja 71 poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Neljän kuukauden ehdollinen tuomio on päänsilitystä ja rohkaisee uusiin yrityksiin. Puolueet ja poliitikot, jotka eivät tuomitse väkivaltaa vaan ymmärtävät sitä, ovat syypäitä väkivallan esiinnousuun.

Tällä viikolla pride-tapahtumia on vietetty sekä Tampereella että Oulussa. Terveisiä sinne maakuntiin!

Homous näyttää kiehtovan homojen vihaajia kuin karhua hunaja. Se on ymmärrettävää, sillä usein nämä nulikat ovat piilohomoja itsekin. Homoutta torjuessaan he vihaavat omaa sukupuoltaan ja inhoavat itseään. Näitä maskuliinisuuden tavoittelijoita kenties hävettää naisen kanssa eläminen, koska pitävät sitä jotenkin ”nynnymäisenä”.