16. joulukuuta 2011

Raskaana olevat urheiluvalmentajat ja karppaus


Laihduttaminen on vaikeaa kuin valtionvelan takaisinmaksu. Käydessäni kesäaikaan muutamissa urheilutapahtumissa ihmettelin usein, mistä tulevat nämä Suomi-verkkareihin pukeutuvat möhömahaiset ”urheiluvalmentajat”. Osa heistä vakuuttaa olevansa ”entisiä urheilijoita”, mutta minusta he näyttävät pikemminkin viimeisillä kuukausillaan olevilta elefanttinaarailta puolipallon muotoisine vatsakumpuineen. Monikohan heistä luulee todella urheilevansa?

Suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin 34 kiloa sokeria ja 39 kiloa rasvaa sekä kulauttelevat keskimäärin 11 litraa puhdasta alkoholia kurkustaan alas. Vuoden aikana pelkästään näistä eväistä muodostuu yhteensä 564 000 kilokaloria eli 376 vuorokauden energiantarve. Mukaan ei ole laskettu proteiinia, kuituja, vitamiineja eikä muuta terveellistä. Mikäli Suomen valtiontalous ei romahda eurotalouden letkuruokintaan, se kaatuu siihen tosiasiaan, että ihmiset syövät kansantaloutemme konkurssiin ja itsensä sairaiksi.

Mielestäni on erittäin tervehdyttävää, että muiden muassa presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on ilmoittanut karppaavansa. Tuo uudissanahan on johdettu englannin kielen ’hiilihydraatteja’ tarkoittavasta sanasta carbohydrate, ja se tarkoittaa hiilihydraattien vähentämistä. Jos tasavallan presidentille ei muita valtaoikeuksia jää, hän voi osoittaa arvojohtajuutta vähentämällä hiilareita.


Kohti läskisotaa

Eräät harhaoppisina pidetyt lääkärit ovat jo pitkään tähdentäneet, että lihomiseen ja rasvoittumiseen ei johda vain rasvojen syönti. Esimerkiksi Antti Heikkilä on ansiokkaasti muistuttanut, että paksuutta ei tuo vyötärölle ja takamuksiin vain rasvojen apettaminen. Vaarallisena pidettyyn keskivartalolihavuuteen johtaa nimenomaan liika hiilihydraattien popsiminen.

Sen sijaan virallisen terveysliturgian mukaista on ollut saarnata vain kolesterolin haitoista, ilmeisestikin siksi, että rasvojen rakastajat muistaisivat ottaa lääketeollisuutta rikastuttavat kolesterolilääkkeensä ja rasvanhimoisimmat kaapisivat hapankorpun päälle asettamansa meijerivoipaketin ohuemmaksi. Orionin omistajat vaurastuvat ja MTK köyhtyy.

Energiaa on helposti saatavilla myös Lännen tehtaiden tuotteista. Erityisesti hampurilaisbaarien tarjoilema junk food sisältää suuren määrän hiilihydraatteja, joita on leivässä, limonadissa ja ranskalaisissa. Pihvissä oleva rasva kohottaa myös kolesterolitasoa, ja ranskalaisissa oleva suola nostaa verenpainetta. Kun epäterveelliset ruokailutottumukset opiskellaan jo nuorena, niistä tulee toinen luonto.

Kun energiankulutus aktiivisen ulkoiluelämän päätteeksi vähenee, ihmiset turpoavat liiallisen energian hotkinnan takia viimeistään kolmekymppisinä niin, etteivät naiset erota tissejään vatsamakkaroista, eivätkä miehet näe muniaan edes peilistä. Joten en panisi pahakseni, vaikka kaikki presidenttiehdokkaat julistaisivat läskisodan kansakunnan hyvinvoinnin ja karppauksen puolesta.


Ihmiset informaatioshokissa

Ihmiset kenties pelastaisivat oman terveytensä tappajajääkaappien terveystuhoilta, mikäli heillä ei olisi vaikeuksia valita tarjolla olevista ravitsemusvinkeistä ja dieeteistä sopivimpia. He ovat joutuneet informaatioshokkiin terveysvalistajien keskinäisten riitojen takia.

Hiilihydraattien vaarallisuutta korostavat selittävät, että hiilihydraatit kuten leipä nostavat verensokeria, minkä vuoksi haima alkaa erittää insuliinia. Insuliini puolestaan saa aikaan sen, että veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi, jotka joutuvat vereen ja jotka varastoidaan rasvasoluihimme. Näin ihminen lihoo.

Karppaukseen perustuvan Atkinsin dieetin mukaan rasvojen tai proteiinin syöminen ei kohota verensokeria eikä lisää insuliinin eritystä. Verensokeri pysyy alhaisena, ja rasvat sekä proteiini pitävät ihmisen kylläisenä vähemmällä syömisellä. Kun energiaa puretaan rasvasoluista vereen, ihminen laihtuu.

Todellisuudessa myös rasvojen syönti on haitallista hiilihydraattien vaihtoehtona, sillä se johtaa kolesteroliarvojen kohoamiseen, ja loppujen lopuksi ihmisparka voi menehtyä verisuonensa seinämästä irronneen rasvapaakun aiheuttamaan aivo- tai sydäninfarktiin. Ei ole suositeltavaa rasvojenkaan ahmiminen.

Lääkäreiden tukkanuotta myrkkyjen tappavuudesta ja omasta hyvyydestään onkin typerää kilpailua kansansuosiosta. Kyseessä on arvovaltakiista siitä, kenen opeilla ihmiset sairastuvat tai pysyvät terveinä ja tarvitaanko lääketeollisuuden avokätisyyttä ruokkimaan ihmisiä kolesterolinalennuspillereillä. Arvovaltakiistoihin taas ei ole ratkaisua ennen kuin joku kiistan osapuolista kuolee. Tai potilas. Aivan niin kuin 1500-luvulla elänyt lääkäri, alkemisti ja okkultisti Paracelsus jo totesi: ”Ei mikään aine sinänsä ole myrkky tai ei-myrkky. Kaikki ainekset ovat tappavia, ja vain annoksen määrä ratkaisee, onko kyseessä myrkky vai ei.”


Rasvaa vai hiilareita?

Itse ihmettelen, miksi karppauskoulukunnan ja kolesterolikoulukunnan pitää kilpailla keskenään siitä, olisiko kansalaisten syytä pistellä poskeensa pikemminkin rasvaa vaiko hiilareita. Karppauksen kannattajat sanovat: vältä sokereita mutta ahmi rasvaa. Kolesterolin vaaroista varoittajat keuhkoavat: karta rasvoja mutta nauti sokereita.

Miksi on niin vaikeaa kieltäytyä molemmista ja syödä pelkästään terveellistä ruokaa? Esimerkiksi itse jauhan leukojeni välissä (päivittäisen filosofiapuheenvuoroni lisäksi) pelkkää protskua, vitskua ja vettä! Mutta vaikka ahmaisisin myös keskiverto annoksen sokeria ja rasvaa, en siltikään lihoisi, sillä pulikoin uima-altaassa kilometrin päivässä ja pyöräilen pari tuhatta merimailia kesässä. Joten kulutan kaiken röyhimäni energian ennen kuin se ehtii varastoitua epäilemättä ahneisiin rasvasoluihini. Mikä voitto!

On todella hämmästyttävää, miksi yksi myrkky pitäisi korvata toisella. Jos ei syö rasvaa, niin sitten sokeria. Ja jos ei sokeria, niin sitten rasvaa, edes vähän, edes margariinina, joka kohottaa vain sitä ”hyvää kolesteroolia”. Onko kansakuntamme niin pahasti jonkin metafyysisen ahdistuksen vanki, että sen pitää joka tapauksessa töhriä sinänsä hyvä, puhdas ja terveellinen Reinen Philosophie jollakin englantilaisen marmeladin kaltaisella höttöfilosofoinnilla. Missä on ihmisten nietzscheläinen itsekuri?

Pelastakaa kansantalous ja -terveys suunnittelemalla kierroksenne supermarkettinne ruokatavaraosastolla uudestaan! Sillä keskikehonrakentajien raskaudenehkäisy alkaa jo kaupassa.

10. joulukuuta 2011

Abortus arte provocatus


Kun Timo Soini röyhtäisee, niin lehdistö siteeraa. Hänen kantansa olla hyväksymättä abortteja (lat. abortus arte provocatus) missään oloissa ei selvästikään kestä moraalifilosofista tarkastelua, sillä totta kai aborttien täytyy olla hyväksyttävissä edes joillakin syillä ja joissakin oloissa. Tällaiset syyt voivat olla esimerkiksi lääketieteellisiä.

En ole itsekään aborttien puolestapuhuja enkä kannattaja. Kun maassamme tehdään noin 11 000 aborttia vuodessa, kyse on terveyskeskuksissa tapahtuvasta teurastuksesta. Lukemassa on joka tapauksessa suuri määrä liikaa.

Abortit ovatkin heteroseksuaalisen valtakulttuurin merkittävin tabu. Niistä ei ole viime aikoina juuri puhuttu, sillä julkisessa sanassa on ollut vaikeaa myöntää, että rakkaudeksi sanotut seksuaaliset determinantit johtavat lopulta elämänriistoon heteroseksuaalisen kanssakäymisen päätteeksi.

Samalla on ironista, että muutamat puolueet ovat nostaneet homoavioliitoista suuren kohun, vaikka homoavioliitoilla ei vahingoiteta ketään eikä mitään, kuten aborteilla. Homoavioliitoilla ei ole uhreja, kuten verisillä raskaudenkeskeytyksillä. Sikäli Timo Soinin kannanotto kohdistui nyt oikeaan kohteeseen.

Kirjoitin asiasta analyysin tällä palstalla jo vuonna 2010. Se ei tietenkään saanut julkisuutta, kuten poliitikon puheenvuoro, sillä asialla oli pelkkä filosofi.

On kuitenkin onni, että lakeja eivät valmistele mielipidekirjoittajat tai poliitikot yksin. Esimerkiksi tässä ja tässä kirjoituksessa edustettu paatos sivuuttaa lähes kaikki harkintaan perustuvat argumentit. Maria Tähtinen julisti, että abortti on pelkästään naisen oikeus (ja sikäli etuoikeus), ja Henri Heikkinen puolestaan kiljui vastustavansa abortteja vain omien kokemustensa nojalla ja sillä perusteella, että hän kannattaa elämää!

Jos abortit ylipäänsä hyväksytään, myös miehen on perusteltua saada aloittamalleen raskaudelle keskeytys. Tämä perustuu siihen, että sikiö on joka tapauksessa miehen alulle panema. Abortin oikeutus voi perustua esimerkiksi vanhempien alaikäisyyteen ja kyvyttömyyteen huolehtia jälkeläisistä. Myös miehellä on oltava oikeus aborttiin, jos naisellakin on. Samoin miehellä on oltava oikeus kieltää abortti, jos naisellakin on. Perusteiden tulee tällöin olla ratkaisevassa asemassa.

Toiseksi ei kannattaisi yrittää vetää kurveja suoriksi sillä tavoin, kuin tämä Heikkisen Henri, joka väittäessään vastustavansa ”mustavalkoista ajattelua” syyllistyy itse suorastaan tyrmistyttävään mustavalkoisuuteen. Hänen mielestään on ”loogisesti ajatellen” kannatettava myös kuolemantuomioita, jos puolustaa abortteja.

Kuolemantuomio on rangaistusmuoto, joka kohdistuu tietoisesti toimivaan ja tajuissaan olevaan subjektiin, kun taas abortit kohdistuvat organismeihin, joilla ei ole tietoisuutta ja jotka eivät ole subjekteja samassa merkityksessä kuin kehittyneet persoonat. Tässä mielessä ei pitäisi rinnastaa kuolemantuomioita ja abortteja.

Toisaalta voidaan ajatella, että kuolemantuomiot ovat moraalisesti hyväksyttävämpiä kuin abortit, koska ne annetaan tietyistä syistä, kun taas aborteista saattaa kärsiä viaton sikiö.

On joka tapauksessa selvää, että aborttilainsäädännön löysyys on johtanut aborttien käyttämiseen jälkiehkäisynä. Tämä ei ollut lainsäätäjän tarkoitus. Abortin saa nyt millä perusteella tahansa. Nainen saa sen halutessaan aina, mutta mies ei käytännössä koskaan, jos haluaa sitä yksin. Ehkä puolustettavissa voisi olla sellainen kanta, jonka mukaan aborttia käytettäisiin nimenomaan jälkiehkäisyyn ja joka sallisi sikiöiksi kehittymättömien alkioiden poiston mutta ei pitkälle kehittyneiden ihmissikiöiden abortointia.

Heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa pitäisi kiinnittää huomiota raskaudenehkäisyyn myös siksi, että seksitautien tartuntalukemat ovat lähteneet lentoon. Yhteiskunnalla on asiassa valistusvastuu, mutta myös aborttilainsäädännön tiukentaminen ohjaisi ennakolta vaikuttavasti suurempaan harkintaan.

Aborteista koituu usein vähemmän kärsimystä kuin ei-toivottujen raskauksien ja synnytysten tuottamista kurjista elämäntilanteista, mutta pelkkään relativismiin asian ongelmallisuus ei kuitenkaan tyhjene. Kuten aiemmasta kirjoituksestani voitte lukea, aborttikeskustelusta on unohdettu kokonaan ontologinen näkökulma, joka koskee ihmissikiön olemusta, sen inhimillistä luonnetta ja sikiöön sisältyvää ihmisyyden potentiaalia.

On mielenkiintoista nähdä, miten Timo Soinin aborttikannanotto vaikuttaa presidentinvaalikampanjaan, tai toisella tavoin sanottuna: miten kuumeneva presidentinvaalikampanja vaikuttaa Timo Soinin kannatukseen. Tasavallan presidentti ei tietenkään päätä muusta kuin oman mahansa ympärysmitasta, joten kyseessä oli Paavo Lipposen tahallisesti Soinilta provosoima mielipide.

Soinin & Paavin edustama aborttikielto ja ehkäisykielto muodostavat kyllä yhdessä erittäin vaikean yhtälön. Mikäli aikoo välttyä ei-toivotuilta raskauksilta ilman ehkäisyä, on kai pidättäydyttävä heteroseksistä tai alettava harjoittaa homoseksiä.

Ehkä Timo Soini voisi yrittää ratkaista aborttiongelman myös alkamalla kannattaa homojen adoptio-oikeutta ja mahdollisuutta luovuttaa lapsi raskaudenkeskeytyksen asemasta sijaisvanhemmille. Näin myös väestönkasvuun saataisiin vauhtia, eikä tarvitsisi haalia niin paljon ulkomaalaisväestöä sitä kuuluisaa työvoimapulaa helpottamaan.

6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä vai kansallispäivä?


Itsenäisyyden käsitteellä on relaatioluonne. Itsenäisyys voi olla tietenkin voimassa vain johonkin sellaiseen nähden, mistä itsenäisyys on saavutettu. Siten se korostaa epäsuorasti riippuvuutta, vähintäänkin aiempaa riippuvuutta.

Suomalaisten halussa korostaa itsenäisyyttään näkyy sisäistetty herruus ja kansakuntamme orjaluonne. Halutaan alleviivata, että EI olla ruotsalaisten taikka venäläisten alamaisia. Naapurimaissa hymyillään ymmärtäväisesti suomalaisten itsenäisyydenrakkaudelle, tietenkin syystä.

Sikäli kuin itsenäisyyden korostaminen on merkki henkisestä alamaisuudesta, Suomessakin olisi ehkä aika siirtyä viettämään kansallispäivää.

On aika mahdotonta, että esimerkiksi Ruotsissa tai Britanniassa vietettäisiin itsenäisyyspäivää. Mistä britit olisivat itsenäistyneet? Zimbabwestako? Kanadasta? Itsenäisyyspäivää ei voi viettää Saksassa eikä Italiassakaan, koska nämä maat eivät itsenäistyneet mistään vaan koottiin palasista. Tanskan kuningaskunta on yli tuhat vuotta vanha, joten siellä pidettäisiin vitsinä, mikäli kansallispäivää vietettäisiin itsenäisyyspäivän nimisenä, ikään kuin maa ei olisi itsenäinen tai olisi sen vasta saavuttanut.

Jossakin Yhdysvaltojen tapaisessa kehitysmaassa voidaan ehkä juhlia itsenäisyysjulistusta. Mutta Suomen kaltaisissa valtioissa voitaisiin jo siirtyä juhlimaan kansallispäivää.

Itsenäisyydestä ei ole aihetta puhua enää siksikään, että itsenäisyys on ehditty pitkälti menettää Euroopan unionin myötä. Joten sikälikin olisi adekvaatimpaa puhua vain kansallispäivän viettämisestä. Itsenäisyyspäivää voisi ehkä juhlia, jos siihen olisi syytä. Ehkä tulevaisuudessa tulee.

Henkinen alamaisuus näkyy myös Linnan juhlissa, joissa kansa käy luomassa, ilmaisemassa ja pysyttämässä herranpelkoa ja hierarkkisuutta. Niistä voisikin ajantasaistaa karnevaalimaisemmat. Muuta näyttävää vastaanotolla ei juuri ole kuin ulkomaiden diplomaatit. Jäykkää jonotusta ja tungosta.

Presidentin vastaanotto kansallispäivänä on kansainvälinen harvinaisuus. En tiedä muissa maissa olevan tällaista.

Minusta kaavaa voisi purkaa ja tilaisuudesta voisi tehdä vapaamman. Myös jako hetero- ja homotansseihin on jokseenkin out of time, ja tilalla voisi olla jatkuva sekahaku. Epäsukupuolisidonnaisuutta korostaisi sekin, jos tilaisuudesta tehtäisiin naamiaishuvit. Paikalle voisi pyyhältää esimerkiksi puvussa Batmanin, tai sellaisessa haarniskassa kuin George Michaelilla on tässä klassisessa Freeek-videossaan.

4. joulukuuta 2011

Frakkien tuuletuspäivä


Suomen pukuvuokraamoista löytyy juuri ja juuri sen verran kapasiteettia, että luokkayhteiskunnan lavastus nimeltä Linnan juhlat voidaan järjestää. Vuokrafrakeilla on nimittäin taas tuuletuspäivä.

Muutamat ovat paheksuneet, että homot vain pilaavat juhlallisen tilaisuuden. Jos minä olisin joku sellainen Suomen kulttuurielämälle tärkeä henkilö kuin Jani Toivola, jäisin varmasti pois juhlista ja jättäisin areenan tyhjäksi meitä homoja hienommille ihmisille. En menisi. Missään tapauksessa.

Frakin käyttämisestä minulla on muutenkin traumoja. Kun kävelin kesäkuussa 1997 kovat kaulassa Isoa Roobertinkatua pitkin yliopistolle väitöstilaisuuteen, ihmiset huutelivat minulle terasseilta ”congratuleissöns” luullen minun olevan menossa naimisiin! Koska lakia rekisteröidyistä parisuhteista ei ollut tuolloin voimassa, kesäkansa ei voinut ainakaan olettaa minun olevan matkalla ”homoavioliittoon”. Morsianta taas ei ollut ymmärrettävästi mukana, sillä perinnäistavan mukaan alkavalle avioliitolle ei ole koskaan hyväksi, jos naimisiin aikovat näkevät toisensa aamulla ennen häitä, saati että he heräisivät samasta vuoteesta.

Filosofisen tiedekunnan promootioon osallistuin absensina (eli poissaolevana), joten selvitin aika hienosti myös promootiotoimikunnan ohjeet, joiden mukaan ”neiti/rouva maisterin seuralainen on herra seppeleensitoja ja herra maisterin seuralainen on neiti/rouva seppeleensitojatar”. En tosin tiedä, miten tuo koskee tohtoreita. Olisiko tohtoreilla mahdollisuus lipsahtaa vihittäessä myös naimisiin, mikäli yliopiston salissa olisi paikalla härkäpareja?

No, yliopisto on yhtä moderni ja joustava kuin kirkko, armeija ja muut valtioelimet. Se, että en viihdy tuon tapaisissa naamiaisissa, ei kuitenkaan johdu ensisijaisesti pukeutumismääräyksisistä vaan tapahtumien teennäisyydestä. Jos minua ei heti syytettäisi ylenkatseellisuudesta, sanoisinkin, että paremmin viihdyn myös sellaisissa itsenäisyyspäivän juhlissa, joissa jokainen voi olla oma itsensä.


Sotaveteraanikortista

Itsenäisyyspäivänä muistutetaan, että Suomi on olemassa sodan tuloksena, sodan kautta ja sotaa varten. Mikäli minä olisin sotaveteraani, en haluaisi, että itsenäisyyspäivän puheissa ja kannanotoissa käytetään veteraanikorttia, kun pönkitetään kansallista itsetuntoa. Veteraaneihin vetoaminen alkaa olla niin lahoa, että sitä välttelevät myös veteraanit itse.

Veteraanit eivät oikeastaan ole sotasankareita. Sankari voi olla lähinnä sellainen, joka tekee jotakin yleishyödyllistä vapaaehtoisesti. Sen sijaan useimmat sodissa olleet olivat siellä pakotettuina. Suuri osa heistä olisi luullakseni paennut rintamalta, jos olisi voinut.

Jos minut olisi ensin pakotettu kuolemanrangaistuksella uhaten sotaan ja olisin jonkin onnenkantamoisen tuloksena selviytynyt hengissä takaisin kotiin, pitäisin johdonmukaisena kieltäytyä kaikista suosionosoituksista, sillä en olisi tehnyt mitään omien valintojeni tai ratkaisujeni vuoksi vaan käskettynä. Ei sellaisesta pidä palkita, hehkuttaa eikä kiitellä, mitä ihmiset eivät tee vapaasti, sillä silloin he eivät ole myöskään asioista vastuussa.

Myös sotaveteraanit ovat luultavasti olleet sodan tarpeellisuudesta kovin eri mieltä. Suuri osa heistä saattaa pitää nykyäänkin vääränä sitä, että heitä kiitetään ja palkitaan teoista, joista he olisivat mielellään kieltäytyneet. Sankaruutta voi tietysti sisältyä hitusen verran siihen, että on suostunut pitkin hampain tähän pakottamiseen.

Mutta ei sotiminen sinänsä ketään sankariksi tee. Siksi on noloa, että itsenäisyyttä juhlitaan taaskin etupäässä sodankäyntiin liittyvänä ilmiönä. Se on taaksepäin katselemista. Parempi olisi nyt pitää huolta siitä, että silkkisolmioherrat eivät meiltä näitä kansallisen itsemääräämisoikeuden rippeitä vie Euroopan unionissa, jossa suuri osa itsenäisyydestä on jo riistetty paperisodalla pois.

Hyvää homotanssipäivää muuten kaikille! Ehkä jotkut heterot (tai niin sanotut homomyönteiset heterot eli hoterot) ahdistuvat Linnassa sen verran, että keksivät bailata oman homotanssinsa ihan vain ilmaistakseen itsenäisyyttään. Joku paikalla oleva homo tai lesbo voi ehkä vastavuoroisesti antautua heterotanssiin osoittaakseen, ettei sitäkään tarvitse hävetä.