24. elokuuta 2011

Kun perussuomalaiset valloittavat Suomen


Perussuomalaiset ottivat käyttöön virallisen englanninkielisen nimen ”The Finns”, jotta puoluetta ei herjattaisi ulkomailla niin paljon. Perussuomalaisista on kansainvälisissä yhteyksissä käytetty hieman pahanilkisesti käännöstä ”True Finns”, ja nämä ”tosisuomalaiset” on puolestaan voitu yhdistää ”fundamentalismiin” ja ”äärioikeistoon” puoluejohdon tahdon vastaisesti. Toisaalta ”True Finns” voidaan nähdä suorana käännöksenä puolueen virallisesta ruotsinkielisestä nimestä ”Sannfinländarna”.

Jos asiaa ajatellaan matemaattisen joukko-opillisesti, on selvää, että ”The Finns” viittaa kaikkiin suomalaisiin eikä vain puolueen kannattajiin tai jäseniin. Siksi ei ole ihme, että muidenkin kuin Timo Soinin liikavarpaat ovat muusina ja vakavamielisimmät ovat vetäneet asiasta hernepussin nenään. Koska kaikki suomalaiset eivät halua olla perussuomalaisia, nimeä vastaan kerätään jo nettiadressiakin.

Yhtä hyvin voisi kuitenkin meltota siitä, ettei Svenska Folkpartiet i Finland r. p:llä ole virallista suomenkielistä nimeä lainkaan, ja esimerkiksi ”Rkp” on vain epävirallinen lyhenne. Miten olisi ”Sannfinlandssvenskarna”?

”The Finns” muodostaa myös kiintoisan vertailuparin suomenruotsalaisten käyttämään sanaan ”en finne” (mon. ”finnar”). Finlandssvenskathan käyttävät kaikista suomalaisista nimitystä ”finländarna” (’suomenmaalaiset’) mutta suomenkielisistä vain tuota lyhyempää nimitystä ”finne”. Sillä puolestaan on mukava kaksoismerkitys ’finni’, siis sellainen näppy, joka tulee esimerkiksi poskeen. Vähän inhorealistinen sävy tuossakin on. Ruotsinkielisten näkökulmasta mielleyhtymä koskee kuitenkin vain suomalaisia, sillä sanan ”The Finns” vastine ruotsiksi olisi pikemminkin juuri tuo ”finnar” kuin ”finländarna”, joihin myös kaikki ruotsinkieliset lukevat itsensä.

Kun maailma muuttuu, myös sitä koskevien lauseiden totuus muuttuu. Jonain päivänä saattaa käydä niin, että ”The Finns” tarkoittaakin yllättäen kaikkia suomalaisia tai ainakin suurinta osaa meistä. Jos puolueen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia ja se saa yli 50 prosenttia äänistä, se voi muodostaa hallituksen yksin ja puhuu silloin todellakin kaikkien suomalaisten nimissä.

Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi Euroopan unionin pahasti kriisiytyessä, jolloin eduskuntavaaleissa voidaan joutua äänestämään Euroopan unioniin kuulumisesta tai siitä eroamisesta. Kiintoisaa on, miten käy, jos Perussuomalaiset on tällöin ainoa nykymenosta poikkeava vaihtoehto, niin kuin se nyt näyttää olevan.

Millainen sitten olisi perussuomalainen Suomi? Varmaankin tällainen:

1) Euromaiden letkuruokinta lopetettaisiin, ja suomalaisten veronmaksajien rahoja käytettäisiin vain Suomen kansalaisten hyväksi.

2) Humanitaarista maahanmuuttoa vähennettäisiin 99 prosenttia.

3) Kehitysapupolitiikasta siirryttäisiin kehitysyhteistyöpolitiikkaan, josta on hyötyä myös avun antajille.

4) Kaupunginosien slummiuttamisesta ja ihmisten juopottelusta sekä roskaamisesta tehtäisiin loppu, ja kansalaiset koulutettaisiin käyttäytymään parhaiden pariisilaisten etikettisääntöjen mukaan.

Muutenkin kaikki olisi kuin Jukka Hankamäen poliittisesta ohjelmasta.

Paitsi yksi.

Homot eivät pääsisi eivätkä joutuisi kirkossa naimisiin vaan vuosisatainen ”vapaan ylioppilaselämän perinne” saisi jatkua.

Yhyy... mä itken.