Helsinki-Vantaalla eilen vieraillut Airbus A380 ei ole ainoastaan fallossymboli vaan myös matkustajalentokone, vieläpä maailman suurin. Delfiiniä muistuttava kaksikerroksinen ilma-alus tuo mieleen Lontoon-bussin; ihmeteltäväksi tämä yksilö tosin saapui Lufthansan väreihin maalattuna Frankfurtista. Tarkoitus oli testata pohjoisen pikkukentän soveltuvuutta varalaskupaikaksi, mutta eiköhän kyseessä ollut myös Lufthansan mainoslento, jonka tavoitteena oli näyttää, mikä maa tai valtio johtaa Eurooppaa.
Saksasta laskeutuu silloin tällöin historiallisia vieraita lentokentillemme; eräänä esimerkkinä lähes 80 vuotta sitten 24.9.1930 Helsingissä käynyt ilmalaiva Graf Zeppelin. Melko überiä!
Jopa 850 matkustajaa sisäänsä ahmaiseva A380 on yhdentyneen Euroopan vertauskuva. Se on rakennettu symboloimaan Euroopan unionin mahtia. 1970-luvulle saakka edistyksellisimmät lentokoneet valmistettiin Amerikan unionissa. Myös Sovjet-unionissa saatiin aikaan jotakin. Sen sijaan Afrikan unionissa ja Aasian unionissa ei ole saatu aikaan lentämisen alalla juuri mitään, vaikkakin Aasian paisuvat väestömassat ovat muun muassa tämän koneen halukkaimpia käyttäjiä. Ilmiö johtunee samasta syystä kuin Amerikan unionin etumatka lentokoneteollisuuden alalla: amerikkalaiset koneet ovat olleet parhaita siksi, että niihin on sovellettu sotilas- ja avaruusteknologiaa, joka ei ole ollut esimerkiksi japanilaisten helposti vakoiltavissa.Paneurooppalainen yhteistyöyritys Airbus symboloi samaa asiaa kuin brittien ja ranskalaisten rakentama Concorde: sodan raunioista edelleen nousevan Euroopan teollista potentiaalia. Todennäköisesti A380 jää rakentajayhtiölleen yhtä tappiolliseksi kuin Concordekin, sillä konetta on tilattu vasta noin puolet kannattavuusrajana pidetystä 420 kappaleesta. Pullistelun maksanevat tavalla tai toisella matkustajat ja niiden maiden kansalaiset, joissa tuetaan tätä teollisuudenhaaraa.
Ihmisten mielenkiinto lentäviä laitteita kohtaan ei johtune pelkästään stondiksen totuudesta. Painovoimaa vastaan kohoaminen rikkoo ainakin näennäisesti newtonilaisen luonnonlain. Siksi ei ole ihme, että myös Helsinki-Vantaalle saapui töllistelijöitä pilvin pimein.
Nämä koneet painavat täyteen lastattuina jopa 600 tonnia. Yli kolmannes massasta on lentämiseen soveltuvaa petrolia, kerosiinia, jota tankkeihin mahtuu 310 000 litraa. Laite on niin painava, ettei sillä voida laskeutua kuorman ollessa täysi laskutelineiden rikkoutumisvaaran vuoksi, vaan tankit on ensin ajettava tai pumpattava tyhjemmiksi.
Filosofi Martin Heidegger kirjoitti aikoinaan, että nykyihminen ei käsitä teknisen maailman mieltä. Lausahdus sopii hyvin lentämistä koskevaan tekniikkaan. Monet ihmiset ovat huolissaan esimerkiksi lehmien piereskelyn aiheuttamista metaanipäästöistä ja jopa rock-konserttien hiilidioksidipäästöistä, kuten eräät vihreät Mimosat. Mutta heidän päähänsä ei näytä mahtuvan tieto siitä, mitä merkitsee, että tämäntapaiset lentokoneet puskevat koko hiilivetykuormansa taivaalle.
Asiassa ei auttane tuottajan mainos, jonka mukaan päästöt ovat matkustajaa kohti alhaisemmat kuin muilla koneilla. Kokonaispäästöt ovat joka tapauksessa valtavat, saastutus on institutionalisoitua, ja suurkoneiden takaamat halpalennot ohjaavat ihmisiä massamatkustukseen. Tälläkin hetkellä yhdentyneen Euroopan yläpuolella lentää matkustajakoneita niin tiheässä, ettei eteensä näe, ja reaaliaikaisen tilanteen voi tarkistaa esimerkiksi tältä matoisessa maailmassa vaeltaville tarkoitetulta Flightradar24.com-sivustolta.
A380 on siis yleiseurooppalaisen yhteistyön hedelmä ja kaksinaismoralismin kukkanen. Esimerkiksi vihreät ovat vaatineet suu vaahdossa Euroopan yhdentymistä, maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Nämä lentokoneet on rakennettu toteuttamaan tuota poliittista ohjelmaa. Nyt kun vihreät saavat näiden koneiden kyydissä tulevaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, he eivät tunnu kysyvän, kuinka paljon siitä aiheutuu ilmansaasteita ja miten tämä tekninen loistokkuus tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja. Ainakaan heillä ei ole kriitikoiden vastaväitteisiin mitään sanottavaa.
Tavallaan nämä lentokoneet ovat eräänlaisia helvetinkoneita. Ne aiheuttavat kulttuurieroosiota, jota jo filosofi G. H. von Wright arvosteli eräässä 1990-luvun puheessaan pitäessään massaturismia yhtenä pahimmista kulttuurituhon edistäjistä. Heta Gylling tosin vastasi hänelle, ettei akateemikolla ole oikeutta arvostella asiaa, sillä von Wright jos kuka oli itse viettänyt paljon aikaa lentokoneissa ja matkustellut keskiverto kansalaisia enemmän. (Tästä havaitaan, kuinka tärkeää filosofin on elää niin kuin opettaa.)
Uskallankin omasta puolestani arvostella matkustuksen massakulttuuria juuri siksi, että olen osallistunut kyseisiin karnevaaleihin minimaalisen vähän. Suuri osa lentomatkustajista on kansainvälisillä kentillä parveilevia Brysselin-enkeleitä, jotka mielellään kiitävät puhalluslamppujen nokassa kohti ilmastonsuojeluseminaareja.
Helvetinkoneita nämä laitteet ovat myös siksi, että ne sisältävät disposition: taipumuksen ja mahdollisuuden. Räjähdys on suunnaton, liekkimeri on käsittämätön ja alumiinipellin sinkoileminen on spektaakkelimaista, kun tämäntapaiset koneet romuttuvat törmätessään toisiinsa aivan tavanomaisessa lento-onnettomuudessa. Tulevaisuudessa saamme siis nauttia entistäkin näyttävämmistä ilmailukatastrofeista. Ne puolestaan ovat massamedian suosikkiaiheita, aivan kuten voidaan havaita television B-kanavilla esitettävistä survival-ohjelmista, joissa jokin aina räjähtää (”It exploded!”) tai romahtaa (”It collapsed!”).
Ihmiset ovat hobitteja, jotka eivät pysähdy ajattelemaan teknisen maailman mieltä. Sen sijaan he vaeltavat lentoasemien odotushalleista toiseen ymmärtämättä, missä ovat osallisina. He ovat osallisina taloudellisessa, kulttuurisessa ja teknisessä katastrofissa, tuhossa, joka voi tapahtua hitaasti – mutta aika ajoin myös hyökkäävin askelin, salamannopeasti.
Mitä enemmän ihmiskunta lentää, sitä lähempänä on aika, jolloin ei ehdottomasti lennetä, sillä ei ole mitään, mitä laittaa lentokoneiden tankkiin. Ei ole ihme, että kentälle pysäköidyn säiliöauton kylkeen on maalattu huonosta omastatunnosta ja neuvottomuudesta kertova mainosteksti: ”Bioenergy is our passion.” Bioenergia on luonnollisestikin energiayhtiöiden intohimo, kun kaikille alkaa olla selvää, etteivät öljyyn perustuvat hiilivedyt ole korvattavissa.
On todennäköistä, että öljyn alettua ehtyä sen hinta leikkaa lentoliikenteen matkustajamääriä. A380:n kaltaiset superjumbot käyvät silloin tarpeettomiksi, ja niistä tulee teknologisen hybriksen muistomerkkejä. Luonnon kannalta tämä on vain hyväksi, samoin filosofian kannalta. Filosofiaa harvemmin edesauttaa saati edes auttaa massojen hysteerinen rimpuilu suuntaan tai toiseen. Sen sijaan sitä edistää paikallaan pysyminen ja syventyminen ajattelemaan.
Ainakin minuun massaturismi ja väestöjensiirrot vaikuttavat vastenmielisyyttä herättävästi. En pidä myöskään yliopistojen tavasta lähettää puoliksi oppineita ulkomaille bailaamaan vaihto-opiskelijan ominaisuudessa, sillä tuossa opintojen vaiheessa he eivät pysty välittämään mitään tieteellisiä vaikutteita. Tiedematkailu on suureksi osaksi pelkästään viihteellistä ja sellaisena turhaa.
Vauhdin ja liikkeen filosofiaa sekä massakulttuurin kirouksia käsittelin jo artikkelissani ”Miten teknologia ja vauhtisokeus fasinoivat massakulttuuria?”, jonka filosofinen aikakauslehti Niin & Näin julkaisi numerossaan 1/2003, ja joka on ikuistettuna myös kokoelmateokseeni Filosofiset viuhahdukset (2007, 2. p. 2015).
Osia siitä kirjoitin istuen Helsinki-Vantaan entisen ulkomaanterminaalin yläkerrassa sijainneessa kahvilassa, josta oli loistava näköala kiitoratojen 1 ja 3 suuntaan ja jossa oli aina myös erinomainen tunnelma. Nykyään tämä näköyhteys ja sen arkkitehtonisesti arvokkaat ratkaisut on hävitetty poistamalla yleisökahvila käytöstä ja muuttamalla koko asemarakennus bunkkeriksi, josta muut kuin matkustavat asiakkaat eivät näe ulos – ilmeisestikin turvallisuuden varjelun nimissä.
Tästä havaitaan, että ”turvalliseksi” peloteltu yhteiskunta ei ole yleensä kovin vapaa eikä viihtyisä, harvoin myöskään kovin oikeudenmukainen. Tai sitten oikeus on vain niin sanottua vahvemman oikeutta, jolla yhteiskunnallinen yläluokka harjoittaa kulttuurieroosiota ja jota järjestäytynyt yhteiskunta suojelee omalla asenteellisella defensiivisyydellään.
Myös A380 on rakennettu luokkayhteiskunnaksi, jonka alakerrassa matkustaa keskiluokka, yläkerran peräosassa merkonomeista koostuva nousukasluokka ja kärkikabinetissa ekonomeista (niistä paremmista merkonomeista) kokoonpantu yläluokka. Nämä ympäristöterroristit kiitävät taivaan sinessä lähes tuhannen kilometrin tuntinopeudella kohti ekologista, monikulttuurista ja globaaliin maailmantalouteen liittyvää katastrofia.
