10. helmikuuta 2010

Vanha(sen) valta horjuu ikuisesti


Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan maailmankaikkeudessa oleva energia pyrkii kohti tasapainotilaa. Matti Vanhanen näyttää kumonneen tämän luonnonlain, sillä hänen horjumisensa jatkuu ja jatkuu.

Kiinnostavaa vaalirahoitusskandaalissa on enää vain se, paljonko suomalaisten korvat kestävät selityksiä ja muuta hölinää. Vanhasen mukaan vaalirahojen ottaminen Nova Groupilta ei taaskaan ”ollut laitonta”, vaikka keskusrikospoliisi juuri totesi, että ”vaalituen antaminen keskustalle oli rikollista”.

Vanhanen & co. eivät näytä ymmärtävän, ettei laki ole nyt se linja, jossa liikutaan. Luottamuksen ei pitäisi kestää moraalittomuutta, eikä poliitikkoa pidä pultata virkaan vain sillä perusteella, että hän ”ei riko lakia”. Tätä jatkuvaa päkittämistä voidaan pitää jo eräänlaisena hyökkäyksenä kansanvaltaa vastaan aivan samoin kuin Kehittyvien Maakuntien Suomessa toimineen porukan halukkuutta asettua ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Talousrikoksista seuraa usein liiketoimintakielto. Poliittisista rötöksistä voisi laittaa joksikin aikaa poliittiseen toimintakieltoon.

Paikkaansa pitääkin yleishavainto: aina kun joku väittää toimintansa olevan ”täysin laillista” tai että se ”ei ole ainakaan laitonta”, se on mitä ilmeisimmin moraalitonta. Maassamme vallitseva herraviha saa valitettavasti aikaan sen, että kansalaiset kokevat rötöksien tekijät helposti kumppaneikseen. Väärintekijät mielletään kansalaisten kavereiksi: siinä vasta reilu tyyppi, melkein kohtalotoveri, kun kärsii viranomaisten vainosta kuin mies!

Juuri tämä kompleksinen perinne on johtanut siihen, että Suomessa on nykyisen kaltaiset paskat poliitikot. Tai sitten syynä on se, ettei nousukkaiden sumasta kerta kaikkiaan löydy parempia. En kyllä tajua, mikä puolue huolii kyseiset mafiaveljet ja oman pesän likaajat listoilleen. Myös Antti Kaikkosen tanssahtelut populistina, joka kahmaisi vähävaraisilta vuokralaisilta 42 000 euroa, ovat toivon mukaan pysyvästi ohi.

Kun nyt tuore tutkimus valistaa, että ”suomalaiset haluavat lisää valtaa politiikassa”, tulos on helppo ymmärtää. Vaikutusvallattomuuden tunne iskee ehkä juuri silloin, kun valtiojohdon omassa piirissä vallitsee täydellinen anarkia, ja hallituksen olisi pitänyt erota jo aikoja sitten.

Demokratian ikävä tulee puseroon muistakin syistä. Sananvapaus, yksityisyydensuoja, kansallinen itsemääräämisoikeus: all gone! Kuin kohtalon ivaa on, että eilen nimitettiin virkaansa myös Euroopan unionin uudet komissaarit. Heitä ei kuitenkaan valitse Euroopan parlamentti. Euroopan parlamentti ei voi myöskään erottaa heitä. Ja silti aloitteet EU:ssa tekee juuri komissio eli nuo 27 salkkukaupalla virkoihinsa puliveivattua komissaaria. Harmillista on, että kaiken tämän keskellä suomalaiset eivät edes tiedä, miten vähiin kansallinen itsemääräämisoikeutemme on kuihtunut.

Samalla kun maassamme pitäisi parantaa työllisyyttä ja hillitä valtionvelkaa, suuret ruorimiehet pohtivat, kuka johtaa puoluetta! Siinä muutama syy, joiden vuoksi julkaisin niin Kansanvallan varkaat kuin Työttömän kuolemankin.