Minareeteista ja minoriteeteista

Islamia, jonka kannattajien uskonnollista vakaumusta ja aikeiden totisuutta minulla ei ole syytä epäillä, kehutaan usein kulttuuriaarteistaan: esimerkiksi runoudesta ja arkkitehtuurin helmistä. Silti ongelmallista on, että kyseinen kulttuuriornamentiikka on yleensä uhrattu vain uskonnolle, ja arkkitehtuurin aarteet on sijoitettu moskeijoiden seiniin eikä tavallisen kansan asumuksiin.

Sveitsiläiset puolestaan päättivät viime viikonloppuna kansanäänestyksessä, että maa kieltää moskeijoiden minareetit niistä leviävien äänekkäiden rukouskutsujen vuoksi. Noin 7,6 miljoonan asukkaan vuoristovaltiossa oleskeleva 400 000 muslimin vähemmistö koostuu suureksi osaksi Bosnian ja Hertsegovinan sodan pakolaisista. Balkanin pakolaistulva on koetellut niin Sveitsiä kuin Itävaltaakin, ja molemmissa maissa laaja maahanmuutto on johtanut sekä ääriasenteiden kasvuun että terveeseen maahanmuuttokritiikkiin, eikä näitä kahta ole aina voitu erottaa toisistaan.

Sveitsissä maahanmuuttokriittinen ja ”äärioikeistolaiseksi” sanottu SVP (Schweizerische Volkspartei) on suurin puolue 29 prosentin vaalikannatuksella, joten se peittää ison siivun keskustankin jakkaroista paikallisessa parlamentissa. Itsenäinen Sveitsi on selvästikin kansanvaltaisempi maa kuin Euroopan unionin jäsenvaltiot, sillä niissä kansalaisten mielipide olisi tukahdutettu talouspakotteilla tai tuomitsemalla ihmisten poliittinen käyttäytyminen ”laittomaksi”.

Keski-Euroopan sydämessä sijaitseva ja puolueettomuuttaan kansallisaarteena varjeleva vuoristovaltio on edelleen niitä harvoja maita, joissa on voimassa antiikin Ateenasta tuttu suoran demokratian periaate. Kansa voi itse ehdottamallaan äänestyksellä kumota liittoparlamentin säätämiä lakeja ja tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Juuri tällaisia kansalaisten omaan aloitteeseen perustuvia äänestyksiä on vaadittu myös Suomeen, mikä on ollut ainakin sikäli toivotonta, että Suomessa hallitus uhkaa takavarikoida nyt voimassa olevan ”vääränkin” demokratian.

Mutta minareetteihin: Helsingin Sanomat valisti jutussaan, että Anne Holmlundin mielestä minareettien rakentaminen on pelkkä ”kaupunkisuunnittelukysymys”. Samaten Astrid Thors ehti Brysselin-vierailullaan toivoa, että perustuslakiuudistusta pohtiva työryhmä ottaisi huomioon ”Sveitsin kansanäänestysjärjestelmään liittyvät ongelmat”. Lisäksi hän tietää, että kansanäänestyksellä ei pitäisi ”puuttua perustuslaillisiin oikeuksiin” ja että ”Sveitsissä ei äänestetty rakennuksista vaan kaikesta muusta”.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että Holmlundin mielestä arkkitehtuuri ei ole muka ideologinen asia ja että Touho-Thors haluaa kansalta vallan pois, jotta suomalaiset eivät saisi päättää kulmakuntiensa asioista. Keneltähän muuten perustuslakien legitimaatio on lähtöisin, ellei kansalta itseltään? Siksi olisi paikallaan, että lainsäädäntöä kehitettäisiin nimenomaan lisäämällä kansanäänestyksiä.

Totuus on, että islamissa arkkitehtuuri on maailmankuvan manifestaatio: muslimien todellisuus jäsentyy erittäin voimakkaasti tilallisten suhteiden mukaan ja niiden ympärille. Tavallaan se on myös kaunista; minunkin mielestäni minareetit ovat komeita. Mutta moskeijoiden, minareettien ja niistä kailotettavien rukouskutsujen kautta ilmaistaan lisäksi valtaa ja toteutetaan tilallista hallintaa. Asia ei ole siis poliittisesti ongelmaton.

Kyse on samantyyppisestä tunkeilevuudesta kuin katuja kiertelevän kotijäätelöauton megafoninsoitossa, tosin paljon laajemmassa ja tiettyyn paikkaan institutionalisoituneessa mittakaavassa. Myös Lontoossa britit ovat kyllästyneet moskeijoiden monta kertaa päivässä kaikuviin rukouskutsuihin, joille kristillisten kirkkojen kerran viikossa läikyvät kellot häviävät mennen tullen. Tässä mielessä sveitsiläisten asenteen voi hyvin ymmärtää.

On syytä muistaa, että uskonnonvapaus kattaa myös oikeuden olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin, eikä islamin arkkitehtonista ekspansiota voida perustella ihmisoikeudellisin eikä perusoikeudellisin argumentein. Ketään kun ei pitäisi pakottaa ottamaan vastaan minkään uskonnon asennemuokkausta. Eli kunnioitan jokaisen oikeutta harjoittaa uskontoaan omalla tontillaan, mutta jos muu yhteiskunta halutaan pakottaa uskonnollisten tähystystornien henkiseen valvontaan, kyse ei ole enää molemminpuolisesta kohteliaisuudesta vaan yksipuolisten vaatimusten esittämisestä. Niille, jotka rukouskutsuillaan tai muulla toiminnallaan häiritsevät suomalaisten ihmisten uskonrauhaa, kotirauhaa tai vapautta uskonnoista, vastaan: Allah ei asu täällä.