29. lokakuuta 2009

Huntumarttyyreja


Olin pari viikkoa sitten Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa keskustelemassa islamin ongelmista. Sähköpostilaatikkooni on kolissut sen jälkeen kosolti viestejä. Suurin osa palautteesta on ollut kiittävää, ja lähettäjien ”kielteisiksi” tarkoittamat arviot voin jakaa kahteen ryhmään.

Ensimmäisen (1) muodostaa se hapan palaute, joka seurasi, kun antauduin puolustamaan homojen asemaa islamia vastaan. Eräät ovat katsoneet – tosin melko arvattavalla tavalla – että islamista homot ovat löytäneet nyt kohteen, jota kritisoimalla voimme kostaa meitä ”päähän tai munille potkineille”. Ei pitäisi muslimien sen enempää kuin muidenkaan potkia ketään päähän eikä munille, vaikka islamilaisissa maissa niin jatkuvasti tapahtuukin!

Olen kieltämättä kuin puulla päähän lyöty sen ystävällisyyden, tuen ja lämminsydämisyyden johdosta, jota homofoobisina pidetyt kansallismieliset piirit ovat osoittaneet minulle. Sen sijaan vihervasemmistolaiset heteromiehet (joita suurin osa vihreistä ja vasemmistolaisista kaiketi edelleenkin on) näyttävät löytäneen islamista kätevän keinon mukiloida suomalaisia homoja. He ikään kuin asettavat muslimit seksuaalivähemmistöjen edelle omissa syrjintähierarkioissaan, aivan kuten vähemmistövaltuutettukin, jonka toimialaan ei lueta seksuaalivähemmistöjä lainkaan.

Toisen (2) palauteryhmän muodostavat viestit, joissa paheksutaan keskustelun ”vaikeaselkoisuutta” ja ”päällekkäin puhumista”. Kuulijat usein valittavat näistä asioista juuri silloin, kun he itse eivät ole puhujien kanssa samaa mieltä. En uskokaan, että mielipiteisiini kohdistettu arvostelu johtuisi mistään seksuaalisuudesta. Sen sijaan homoa aletaan mätkiä, jos hän esittää liian perussuomalaisia mielipiteitä. Minä ilmeisesti vivahdan perussuomalaiselta. Vihjailen ja hinttailen. Apua!

Totuus on, että olen aivan liian ruma homoksi, ja siksi minua pidetään kaikkialla heterona tai ”heteron kaltaisena homona”. Kävin jopa armeijan. Mutta kansallismielisenä pidetyn homon on oltava hiljaa, vaikka olisi vain look-a-like-hetero.

En ole tietenkään kovin elegantti esiintyjä. Mutta poliittisen vihervasemmiston minulle lähettämien mykistymisvaatimusten vuoksi mieleeni tuli Jean-Paul Sartren kuuluisa tekstipassus hänen esseestään Qu’est-ce que la littérature? (Situations II, 1948, s. 248), jossa hän kuvaa vangiksi jääneiden vastarintaliikkeen jäsenten urhoollisuutta kiduttajiensa edessä:

”Hakattuina, kärvennettyinä, silmät puhkottuina ja luut rikottuina, vastarintaliikkeen enemmistö ei puhunut.”

Tällä tavoin tuoliin sidottuna minunkin kai täytyisi olla radion suorassa lähetyksessä: mahdollisimman kuuluvalla ja äänekkäällä tavalla hiljaa, hiljaa niin että harjut humisevat.


Mikä islamissa mättää?

Selvyyden vuoksi olen koonnut seuraavaan muutamia islamiin liittyviä käytännön ongelmia, joiden toivon valottavan, mikä islamin arkipäivässä on vikana. Naiset ensin.

Saudi-Arabiassa, jonka kansantuote on maailman korkeimpia eikä taloudellisista resursseista vallitse pulaa, naisilla ei ole äänioikeutta. Naiset eivät saa ajaa autoa, eikä heitä nimitetä virkoihin. Heidän asioistaan päättää pitkälti miespuolinen ”huoltaja”, joka tyypillisesti on isä tai aviomies. Naiselle määrätään esimerkiksi lääkärissä käyntejä varten mukaan miespuolinen valvoja, jonka tehtävänä on kontrolloida, ettei hoitotoimiin liity mitään seksuaalista, ja samanlaista holhousta muslimit ovat harjoittaneet myös Suomessa. Nainen ei siis saa vastata omista seksuaalisuuteen liittyvistä asioistaan itse, vaikka kyse olisi terveydenhoidosta.

Saudi-Arabiassa naisten ja miesten on kiellettyä olla tekemisissä edes työn merkeissä. Nainen ei saa myöskään lähteä ulkomaille ilman miehensä lupaa. Aiemmin naiset saattoivat käydä kuntosaleilla, mutta terroristien vaikutusvallan laajennuttua ja islamistien tiukennettua otetta poliittisista oloista naisten kuntosaleja on suljettu heiltä.

Tyttölapsen naittaminen aikuiselle miehelle on Saudi-Arabiassa sallittua, jos lapsen isä tai huoltaja avioliittoa haluaa, eikä käytännöstä aiota luopua. Esimerkiksi tämän uutisen mukaan muuan muslimi-isä on luvannut 8-vuotiaan tyttärensä vaimoksi 60-vuotiaalle miehelle selvitäkseen myötäjäisten avulla veloistaan.

Seksisuhteisiin ajautuneiden naisten asema on kaikissa tapauksissa ankea. Naisten heikoista oikeuksista kertoo tapaus, jossa 23-vuotias naimaton nainen sai vuoden vankeustuomion ja 100 raipaniskua ”aviorikoksesta” jouduttuaan viiden miehen raiskaamaksi ja yritettyään sen jälkeen saada aborttia.

Naiset ja miehet eivät saa Saudi-Arabiassa kulkea julkisesti yhdessä eivätkä olla muutenkaan tekemissä keskenään, elleivät he ole aviopuolisoja tai läheisiä sukulaisia. Islamin laki on tässä suhteessa varsin tiukka; esimerkiksi saudin kanssa naimisissa ollut 75-vuotias syyrialainen leski Khamisa Sawadi tuomittiin tämän vuoden alussa vankeuteen, raipaniskuihin ja karkotukseen, kun kaksi miestä vei hänelle leipää.

Islamilaisen lain noudattamista valvoo uskonnollinen poliisi, mutawwa. Mutawwaa on kritisoitu muun muassa tapauksesta, jossa se esti tyttöjä poistumasta palavasta koulurakennuksesta, koska neidot eivät olleet pukeutuneet islamin edellyttämällä tavalla!

Vuonna 2007 Saudi-Arabiassa toteutettiin 156 teloitusta eli selvästi enemmän kuin edellisinä vuosina. Tuomiot pannaan täytäntöön enimmäkseen mestaamalla eli katkaisemalla ihmiseltä kaula. Myös amputaatiot eli raajojen katkaisut ovat yleisiä. Islamin lain nojalla harjoitettavan väkivallan kansainvälistä arvostelua vaikeuttaa se, että kuolemantuomioon johtavat oikeudenkäynnit ovat yleensä salaisia. Myös jumalanpilkasta on luettu Saudi-Arabiassa kuolemantuomioita. Homoseksuaalinen kanssakäyminen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla, ja homoja ohjataan heteroseksuaaliseen käyttäytymiseen.

Muiden uskontojen kuin islamin näkyminen on kielletty. Suomen ulkoministeriön tiedotteen perusteella ihmisoikeustilanne on yksi maailman huonoimmista, ja vaaraan on syytä, koska Amnesty International on todennut, että suuri osa Saudi-Arabiassa teloitetuista on ulkomaalaisia.

Islamilaisissa maissa harjoitettavan ihmisoikeuksien polkemisen tekee mahdolliseksi se, että monet muslimimaat tuottavat öljyä ja maakaasua. Suomi ei tosin osta tällä hetkellä hiilivetyjä Persianlahdelta. Sen sijaan öljyllä kiristäminen antaa islamilaisille hallituksille vallan avaimet suhteessa maailmanpoliisina toimiviin länsivaltoihin.

Sairasta on, että yhä edelleenkin muslimit uhkaavat Muhammedin pilakuvia piirtänyttä Kurt Westergaardia kuolemalla hänen omassa kotimaassaan, Tanskassa. Kuolemalla! – Pelkistä kuvista, jotka eivät olleet edes tuhmia!


Harmittaako tämä teitä?

Edellä lausutut seikat ovat tosiasioita, eivät mielipiteitä. Ne ovat ehkä nyt jotakin sellaista, mistä vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää ja valtionsyyttäjä Mika Illman tykkäävät muslimeja ja maahanmuuttoa hyysätessään.

Länsimaiden poliittinen vihervasemmisto kaunistelee asioita ja välttelee myöntämästä islamin ongelmia sellaisina, kuin ne kaikessa karuudessaan ovat. Poliittisessa vihervasemmistossa ajateltaneen, että alistettuina pidettyjä ihmisiä ja kansakuntia ei saisi arvostella vaan että aina pitää olla alistettujen puolella. Mutta omassa yksinkertaisuudessaan tämä älymystönä itseään pitävä jengi menee alistettujen puolelle tavalla, joka vain pahentaa sorrettujen tilaa.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila puolestaan on pystynyt luomaan itsestään kuvan, että hän on ainoa islamin asiantuntija Suomessa. Se on ollut helppoa, koska kilpailijoita ei ole ollut kovin paljoa tarjolla. Hänen asiantuntemuksensa on kuitenkin varsin kapea-alaista ja rajoittuu islamin näkemiseen kieli- ja kulttuurihistoriallisessa perspektiivissä. Hän ei ole kovin vahvoilla, kun liikutaan ideologiakritiikin ja politiikan tutkimuksen alueilla. Lisätäkseen vaikutusvaltaansa Hämeen-Anttila antaa islamista ihannoidun ja uskonnon pyhyyttä korostavan kuvan. On selvää, että jos kameli, jota paimen ajaa, on pyhä, se tuo paimenelle arvostusta ja valtaa.

Hämeen-Anttilan puhaltama mediakupla on ilmeinen, ja hänen työtään on helpottanut se, että julkinen sana ja viranomaiset ovat asiantuntijavaltaistaneet islamia koskevan keskustelun, eikä mitään saisi sanoa ilman historiallista rikkiviisautta. Filosofin ja politiikantutkijan näkökulma on ajankohtaisempi ja kriittisempi kuin islamia liian läheltä katsovan assyriologin tai islamin tutkijan, saati juristin, joka näkee asiat vain lain puitteissa. On vahinko, että yliopistolta karkotetaan kaikki aikalaiskritiikkiä esittävät filosofit. Tämä ei näy ainoastaan islamia koskevassa yhteydessä vaan jokaisessa asiassa.

Islamin asiantuntijoina esiintyviltä on hirveä virhe väittää, että islam ei ole politiikkaa tai että uskonto ja politiikka eivät muka liity muslimikulttuurissa yhteen. Siitä, että niin ei pitäisi olla, ei tietenkään seuraa, että niin todella olisi. Tosiasioiden johtelua pelkistä toiveista sanotaan filosofiassa naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Jos islamin asiantuntija pitäisi silmänsä auki esimerkiksi YK:n yleiskokouksessa, hän voisi huomata, että islamin ja politiikan yhteenkuuluvuus käy ilmi jo Iranin valtion edustajan edessä olevasta kyltistä. Siinä sanotaan: ”Islamic Republic of Iran” (suom. Iranin islamilainen tasavalta, pers. جمهوری اسلامی ایران [Džomhūrī-je Eslāmī-je Īrān]).


Keinulauta kallellaan

Islam takaa yhteiskunnallisen ja väestönkasvulla pullistelevan vahvuutensa pitämällä naiset nyrkin ja hellan välissä sekä alistamalla heidät synnyttäjän ja perheenäidin rooliin. Tämän roolijaon jyrkkyydestä lienee peräisin myös muslimimiesten tietty arroganttius ja päällekäyvyys.

Länsimaiden nais- ja miesfeministit näkevät oman yhteiskuntajärjestelmämme tätä nykyä ”naista alistavana”, mutta he eivät puutu siihen sortoon, jota islam harjoittaa naisjäseniään kohtaan. Onpa heidät manipuloitu näkemään islamissa jopa vapautus ”länsimaisesta materialismista”, jonka houkutukset estävät ihmistä suostumasta ”luonnollisena” pidettyyn tehtäväänsä eli sukupuoliseen lisääntymiseen.

Ongelma on, että islam hyödyntää länsimaista vapaamielisyyttä tuoden omat sääntönsä Eurooppaan ja polkien esimerkiksi naisten ihmisoikeuksia pukeutumisohjeillaan. Mutta jos me menemme muslimimaihin, meidän ei sallita esiintyä siellä omien pukeutumisnormiemme mukaisesti. Liian lyhyissä shortseissa kuljeskelusta saa turistipoliisilta huomautuksen esimerkiksi Tunisiassa.

Viime viikolla Saksassa alkoi oikeudenkäynti erästä saksanvenäläistä siirtolaista kohtaan, joka oli surmannut raskaana olevan egyptiläisen musliminaisen törkeällä ja verisellä tavalla. Se olikin varmasti väärin. Mutta huomionarvoista tapauksessa on median toiminta. Egyptiläinen lehdistö julisti naisen välittömästi ”huntumarttyyriksi” kääntääkseen huomion pois egyptiläisten omasta systemaattisesta naisten alistamisesta ja syyllistääkseen eurooppalaisia ihmisiä venäläisen maahanmuuttajan Saksassa suorittamasta teosta. Euroopan tiedotusvälineet puolestaan seuraavat oikeudenkäyntiä herkeämättä nähden siinä edustavan esimerkin koko yhteiskuntaa leimaavasta ”rasismista”.

Mutta ketkä oikeastaan ovat rasisteja? Ketkä ovat ”huntumarttyyreja”?