3. kesäkuuta 2009

Sekopäisiä uutisia


Poliittisen korrektiuden hedelmäpuu on puhkeamassa kukkaan. Lehtien ja muiden medioiden tiedostavat toimitukset eivät jätä ihmisparkoja rauhaan edes kesällä vaan jatkavat omien asenteidensa ja arvojensa tuputtamista lähes yhtä tiedostaviksi opiskelleiden kesätoimittajiensa voimin aina mökkien kuisteille asti.

Ihmiset voisivat laittaa viestimet omalta osaltaan kiinni. Pieni katsaus tämän päivän sekopäisiin uutisiin on kuitenkin sadepäivän kunniaksi paikallaan.


Putin laittaa kaasuputkeen tutin

Tarja Halosen hyvien idänsuhteiden ansiosta venäläinen suurvaltajohtaja paukuttelee jälleen henkseleitään Suomessa. Vladimir Putinin edellisistä moottoripyöräsaattueista ei ole kulunut kauaakaan, ja vain runsas kuukausi sitten Venäjän nykyinen presidentti Dmitri Medvedev kävi pörräyttämässä helikoptereita Helsingin yllä.

Diplomatian kielessä lupaus voi olla uhkaus. Tämän todistaa Helsingin Sanomien ja (yllätyksellisesti samaan konserniin kuuluvan) Taloussanomien ristikuulustelu. Siinä missä Taloussanomat otsikoi, että ”Venäjä ei sulje Suomen energiahanoja”, Helsingin Sanomat puolestaan kirjoittaa, että ”Putin tuli Suomeen ja lupasi energiaa”.

Konsernin sisäinen, uutisten johdonmukaisuutta valvova tasavirtageneraattori on ilmeisesti mennyt epäkuntoon, tai poikkeavalla otsikoinnilla halutaan todistaa lehtien itsenäisyydestä. Kaksiarvoisessa on/off-tilanteessa se, että en mene ulos, tarkoittaa tietenkin samaa kuin se, että pysyn sisällä. Mutta asiaa kuvaavien lauseiden merkitys on silti erilainen. Väliin jää paljon tulkinnanvaraa. Juuri sitä hyödynnetään politiikassa ja vallankäytössä.

Kaikki tietävät, että Lenin-setä asuu Venäjällä. Ja sieltä hän näyttää edelleenkin tulevan naapuriinsa käymään. Lupaus kaasu- ja öljyhanojen sekä sähköjohtojen auki pitämisestä – tai siitä, että Venäjä ei sulje niitä – sisältää vihjauksen, että toimitusten katkaisemista ikään kuin harkitaan tai että sitä on pidetty jostakin syystä mahdollisena. Tämä jokin syy voi olla esimerkiksi lapsikaappaus, venäläisen toisinajattelijan turvapaikanhaku Suomesta tai Suomen hakeutuminen Natoon. Niistä kaikista on saatu näyttöä, kun Putin haukkui Anton-pojan Suomeen toimittaneen suomalaisdiplomaatin, venäläinen toisinajattelija mellakoi turvapaikkahakemus kädessään Helsingin kaduilla ja venäläiset sotilasasiantuntijat kertovat, mitä Suomen hakeutumisesta Natoon ”mahdollisesti seuraisi”.

Lupaus voi olla, paitsi uhkaus, myös käsky. Niinpä mahtimies Putinin energialupauksen takana on isompi kala: se sisälsi kannanoton, että maakaasuputken rakentamiselle Venäjältä Suomen kautta Saksaan ei ole hänen mukaansa esteitä. Suomea vaaditaan nyt antamaan Nord Streamin putkea varten tarvittavat kolme lupaa nopeasti, eli päätökset vaaditaan ympäristöviranomaisilta, valtioneuvostolta ja putken tiellä olevien vanhojen miinojen raivauksesta.

Juuri energia-asiat voivat johtaa Suomen konfliktiin sekä muiden EU-maiden että Venäjän kanssa. Gazprom on siirtynyt etukäteislaskuttamaan Ukrainalle toimittamansa kaasun, ja maksajaa haetaan EU:n suunnasta. Vain lama-Euroopan rahavaroista jää riippumaan, maksaako se ukrainalaisten käyttämän kaasun Venäjälle vai ei. Muutoin Venäjä voi laittaa Ukrainan kautta Eurooppaan johtavat maakaasuhanansa kiinni.


Huoltovarmuudesta

En malta olla huomauttamatta, että Suomi ostaa nyt noin 75 prosenttia raakaöljystään Venäjältä. Suomeen tuodaan myös yhden reaktorillisen verran ydinsähköä Suomenlahden kaakkoispuolella olevasta Tshernobyl-tyyppisestä atomimiilusta. Jos kyseinen aromipesä räjähtää, syytän siitä vihreitä, jotka jarruttavat turvallisten ydinvoimalaitosten rakentamista Suomeen.

Suomen huoltovarmuuden kannalta olisi tärkeää panostaa ydinvoimaan. Ydinsähkö elää maailmalla renessanssia, ja monet ydinvoimasta luopumassa olevat valtiot joutuvat pyörtämään päätöksensä. Uraania tuotetaan muuallakin kuin Venäjällä, esimerkiksi Australiassa ja Kanadassa. Uraania voidaan myös helposti varastoida useaksi vuodeksi toisin kuin monia muita energianlähteitä. Suomen olisi kaiken kaikkiaan hyvä päästä eroon itänaapuriin sitovasta energiariippuvuudesta.

Ydinvoiman lisäämistä puoltaa sekin, että tulevaisuuden raskasvesireaktoreissa polttoaineena voidaan käyttää nykyisin syntyvää ydinjätettä. Tällöin uraanin radioaktiivisten isotooppien vaarallisuus vähenee sadastatuhannesta vuodesta noin viiteensataan vuoteen. Fuusioenergian hyötykäytön onnistuminen puolestaan on niin suuri kala, että sen pyydystämistä kannattaa jatkaa eikä laittaa ydintekniikan kehittämishankkeita jäihin.

Venäjän lupaus energiahanojen auki pitämisestä on tietenkin suvereeni. Sen kautta tavoitellaan vaikutusvaltaa. Voisiko Matti Vanhanen kävellä Kremliin ja sanoa, että Suomi ei laitakaan Stockmannin turkistavarakuljetuksia jäihin, jatkaa Nokian kapuloiden toimituksia aiotusti sekä puolittaa Vaalimaan rekkajonot lopettamalla ne rajan tältä puolelta kokonaan? Sanoma-konserniin kuuluvat The Moscow Times ja The St. Peterburg Times ottaisivat uutisen vastaan iloiten.

Triumfisaattueiden tarkoitus on tietysti tukea poliitikkojen henkilökohtaista arvovaltaa. Tällöin myös vallankäyttö keskittyy. Putin on ollut vallankahvassa liian pitkään: ensin pääministerinä, sitten täydet kaksi kautta presidenttinä ja nyt jälleen pääministerinä. Toisaalta ilmiö on yleismaailmallinen. Myös Yhdysvalloissa Bill Clinton tuli valtaan ikään kuin uudestaan vaimonsa kautta ja kurkistaa hallituksen hoviin Hillary Clintonin selän takaa. Samoin Tarja Halonenkin voisi jatkaa kahden lautasen politiikkaansa pyrkimällä pääministeriksi. Tai Sdp voisi asettaa presidenttiehdokkaaksi Pentti Arajärven, jolloin myös Tarjan jatko Kultarannan, Mäntyniemen ja Presidentinlinnan asuntoloukussa olisi turvattu.


Asuntojen hinnat eivät taaskaan laske

Tiedeyhteisössä arvostetaan kansainvälistä tutkimusta, sillä se ei ole kuulemma yhtä puolueellista kuin hyväveliverkostoille altis kotimainen tutkimus, jonka tulokset päätetään saunaseuroissa. Filosofiassa kansainvälisyydellä tai kotimaisuudella ei ole tosin merkitystä luotettavuuden kannalta, sillä kaikki oikeat filosofit ovat riidoissa toistensa kanssa. Maallisemmissa asiayhteyksissä kansainvälinen tutkimus voi kuitenkin antaa asioista puolueettomamman kuvan kuin kotimainen.

Kansainvälinen markkinatutkimusyhtiö Global Property Guide seuraa asunto- ja kiinteistömarkkinoiden kehitystä kautta maailman. Sen mukaan asuntojen reaaliset eli inflaatiosta puhdistetut hinnat ovat pudonneet Suomessa 10,6 prosenttia ja nimellishinnat 9,2 prosenttia maaliskuun lopussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Aivan yhtä ennustettavaa kuin tämä pudotus, on myös se, että Sanoma-konserniin kuuluva Taloussanomat ei hyväksy sinänsä tervettä kehitystä, vaan pitää sitä ”uskomattomana” laittaen Tilastokeskuksen tutkijan länkyttämään pudotusta vastaan. Tutkija Pekka Lehtisen mukaan tulokset ”eivät perustu Tilastokeskuksen lukuihin”. Eivät tietenkään. Myös työministeriön tilastot antavat työllisyydestä erilaisen kuvan kuin Tilastokeskuksen tutkimukset. Joka tapauksessa Taloussanomille näyttää olevan tärkeää todistella, että kiinteistöjen hinnat eivät Suomessa koskaan laske. Olisihan se kauheaa, jos Sanoma-lehtien levikkikadon ja tuloksen huononemisen lisäksi tilannetta pahentaisi vielä konsernin kiinteistömassojen arvonlasku. Olen kritisoinut Sanoma-lehtien halua pysyttää korkeita kiinteistöjen hintoja muun muassa tässä.


Poliittisen korrektiuden pyhä kolmiyhteys

Jokaisen päivän Helsingin Sanomiin sisältyy poliittisen korrektiuden pyhä kolmiyhteys, jonka mukaisesti lehti puolustaa käänteiseksi syrjinnäksi muodostunutta feminismiä, maahanmuuttoa ja poliittisen vasemmiston etevyyttä. Tämänpäiväisen lehden mukaan ”poliisikoulutuksen seksuaalinen häirintä on tarkkailussa”, ”nettirasismista valittavat useimmiten ulkopuoliset” ja ”Skp:n Hakanen vaatii selvitystä sosiaalijohtajan kohukalusteista”. Katsotaanpa uutisia tarkemmin.

1) Jokin aika sitten Hesari otsikoi, kuinka kokonainen varusmiesjengi oli ahdistellut tyttöjä varuskunnassa. Onko mitenkään ihmeellistä, että miesvaltaisessa organisaatiossa tapahtuu tällaista? Uutinen viisastaa ihmiskuntaa enintään sikäli, että heteronaiset ja -miehet pitäisi karsinoida erilleen, tai sitten on niin, että seksuaalinen käyttäytyminen on jumalallisen luomistyön luonnonlaki, josta ei ole valitusoikeutta tuomioistuimiin. Mikäli naiset haluavat osallistua poliisin ja armeijan toimintaan, heidän täytyy hyväksyä sekin mahdollisuus, että he saattavat joutua vihollisen raiskaamiksi. Se ikään kuin sisältyy ammattiin luontaisetuna.

Heteromiesten ja naisten suhtautuminen seksuaalisuuteen on huvittavan erilaista. Eräs nuori homomies kertoi minulle juuri, miten heteromiehet asennoituivat täysin myönteisesti hänen armeijatuvassa osoittamiinsa seksuaalisiin flirtteihin - eivät suinkaan kiusaantuneet tai kiusanneet niistä. Jotkut jopa lankesivat hänen viettelyihinsä, täysin valittamatta seksuaalisesta ahdistelusta. Miksi nainen näkee sukupuolisuuden pahana?

Kun nyt esimerkiksi poliisikoulun ”seksuaalinen häirintä” laitetaan ”erityiseen tarkkailuun”, mitä julkinen valta oikeastaan tekee? – Vastaus: se epäerotisoi yhteiskuntaa, vaarallistaa seksuaalisuutta ja tuottaa ahdistusta myös seksuaalivähemmistöille. Samalla se pyyhkii pois heteronaisten mahdollisuudet nautinnollisen seksiin ja osoittaa, kuinka seksuaalisuusvihamielisesti feministinen liike käyttää valtaa. Toistaessaan poliittisen korrektiuden ilosanomaa kritiikitön päivälehdistö puolestaan asettuu kyseisen propagandan taakse.

2) Entä sitten ”nettirasismi”? Se, että (oletetusta) nettirasismista kantelevatkin muut kuin asianosaiset itse, osoittaa, että syrjityiksi väitetyt ryhmät (kuten maahanmuuttajat) eivät itse koe rasismia lainkaan, vaan vainoharhainen kuva rasismista syntyy suomalaisten omassa tajunnassa. Siten uutisen kohteena oleva tutkimustulos todistaa omalta osaltaan, että maahanmuuttokritiikkiin kohdistuvat ajojahdit ja rasismiväitteet ovat seuranneet etupäässä poliittisen korrektiuden tavoittelusta. Niinpä jutun aiheen ei pitäisi antaa syytä ”rasisminvastaiseen” poruun ja paheksuntaan.

3) Ja vielä sananen poliittisen vasemmiston valppaudesta. Kun protestipuolue Skp:n Yrjö Hakanen turahtaa, että tuoreen sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen sisustuspuuhat pitäisi repiä auki, hän on tietenkin oikealla asialla. Saman voisi tosin sanoa 99 % helsinkiläisistä, joten omituista on, että sanansija piti antaa juuri Hakaselle.

Teologi Voutilainen nimitettiin sosiaaliviraston rahahanojen voudiksi ilman sosiaalitieteissä suoritettua korkeinta yliopistoarvosanaa, joten häntä pidettiin alun perinkin epäpätevänä tehtävään. Asiaa puitiin Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, kunnes KHO vahvisti nimityksen omassa suvereeniudessaan. On irvokasta, että Helsingin sosiaalijohtaja sisustaa nyt omiin työtiloihinsa jonkinlaista pappilaa peräti 72 000 euron kalustehankinnoilla samalla, kun hänen asiakkaansa tulevat toimeen köyhyysrajan alittavilla tuloilla.

Tästä kaupunginvaltuuston yksikään suuri poliittinen ryhmä ei ole huolissaan, ja myös lehdistö hymisee asialle hiljaista hyväksyntäänsä. Vertailun vuoksi voidaan pohtia, kuinka sosiaaliviraston keskikerroksessa toimivaa viranhaltijaa, työpäällikkö Harri Eerikäistä, pamputettiin ja uhattiin irtisanomisella muutaman maahanmuuttokriittisen sähköpostiviestin lähettämisestä, vaikka asiasta ei ollut todisteita. Olen kirjoittanut tapauksesta esimerkiksi tässä.

En tarkoita, ettei sosiaalivirastossa pitäisi olla oikeudenmukainen. Juuri sitä minä tarkoitan. Johtavien viranhaltijoiden omiin rikkomuksiin suhtautuminen sen sijaan on täysin mielivaltaista. Rehdit työläiset voivat rakentaa vaikka kuinka hyvin toimivan laivan, mutta päällystö pitää oikeutenaan ajaa sen jäävuoreen ja selviää rangaistuksetta.

Pahinta on, ettei vika ole vain tiedotusvälineissä, jotka kertovat uutisia meille, vaan todellisuudessa. Omalla puolueellisuudellaan ja puuttumattomuudellaan ne joka tapauksessa tukevat juuri sitä politiikkaa, jonka tuloksena virkavallan käyttökin on täyttä tuubaa. Siksi toivoisi, että korkeimmat viranhaltijat laitettaisiin laiminlyönneistään ja toimivallan ylityksistään vähintään yhtä kovaan vastuuseen kuin aiheettomasti syyllistetyt alempien virkaportaiden syntipukitkin.


”Think the children”

Feminismin, maahanmuuton ja virkamiesten loukkaamattomuuden ohella eräs tapa tuottaa poliittista korrektiutta on vielä niin sanotun lapsiargumentin käyttö. Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo tyytyväisenä, että ”lastensuojelu on suomalaisille tärkein arvo”. Amerikkalaistyyliset ”think the children” ja ”family first” -ideologiat ovat rantautuneet huolestuttavalla tavalla Suomeen.

Ajattelutavan vika on siinä, että lastensuojelulla kolhitaan muita vapauksia ja arvoja. Niin sanotun lapsiargumentin käyttö perustuu seuraavanlaiseen virheelliseen ajatuskulkuun:

Premissi 1: Kaikki, mikä on hyväksi lapsille, on hyväksi kaikille.
Premissi 2: X on hyväksi lapsille.
Johtopäätös: Siis X on hyväksi kaikille.

Vaikka päättely on muodollisesti oikea, itse johtopäätös on virheellinen, sillä premissi 1 on virheellinen. Lastensuojelun varjolla tapahtuva normien vartiointi ei sovi kaiken yhteiskuntamoraalin lähtökohdaksi. Sellaiseen oletukseen kuitenkin syyllistytään usein. Lastensuojelulla sensuroidaan internetiä, elokuvia ja kirjoja, ja lapsiargumenttiin vedotaan aina, kun halutaan kuohia seksuaalisuuden esittämistä. Näyttöä asiasta löytyy paljon, ja olen analysoinut ongelmia laajalti tässä blogissani.

On myös lasten etu kasvaa yhteiskunnassa, jossa lastensuojelulla ei tuhota sen enempää julkisen esittämisen vapautta kuin seksuaalista vapauttakaan. Lapset eivät ole myöskään sellaisia pieniä idiootteja, joille ei voisi asiallisesti selittää, mitä kaikkea maailmaan mahtuu ja miten erilaisiin ilmiöihin voi suhtautua. Itse asiassa vastuullisten vanhempien velvollisuus olisi kertoa lapsille, että väkivaltaelokuvat eivät ole totta, internetistä löytyy pahoja setiä ja tätejä ja että todellisuudessa esiintyy esimerkiksi sinänsä viatonta homoseksuaalisuutta. Sen sijaan lastensuojelun varjolla todellisuutta yritetään nyt piilotella ja peittää sekä vedellä verhoja niin tämän kuin tuonkin asian eteen. Jos sellainen lastensuojelu on suomalaisten tärkein arvo, lapsilla on syytä pelätä.


Kun verotuspäätöskin loukkaa

Loukkaantumisesta on tullut suomalaisten kansanhuvi. Olen joskus ihmetellyt, mistä tämä itkuinen pillittely johtuu. Pitelevätkö tai muutoin kohtelevatko suomalaiset toisiaan pahoin? Ovatko ihmiset herkkähipiäisempiä kuin ennen? Onko valittamiskynnys alentunut, vai kiusaavatko ihmiset toisiaan loukkaantumalla?

Itse uskon viimeksi mainittuun. Loukkaantumisen lanseerasi poliittiseen diskurssiin Euroopan unioni. Kun EY:n tuomioistuimesta alkoi sadella ratkaisuja, joiden mukaan kartellit ja verotuspäätökset ”loukkasivat” joidenkin oikeuksia tai etuja, loukkaantumisen käsite levisi lehtikieleen. Poliittisten oikeuksien loukkaukset taas sotkettiin julkisessa sanassa henkilökohtaisiin loukkauksiin. Kun perusoikeuksia, ihmisoikeuksia ja muita utooppisia ihanteita todisteltiin loukatun kaupallisissa yhteyksissä, ihmiset – nuo pikku hobitit – oppivat pian kyseisen kielen ja alkoivat syyttää toisiaan henkilökohtaisista loukkauksista.

Matka poliittisia oikeuksia koskevasta kielestä henkilökohtaisten loukkausten kieleen ei ole pitkä, vaikka poliittisten oikeuksien kolhimisen ja subjektiivisten loukkaantumisten välillä on todellisuudessa valovuosien matka. Esimerkiksi Taloussanomien äskettäisen uutisen mukaan EY oikoo taas Suomen autoverolakia, koska se loukkaa pahasti tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja niin edelleen. Eikö kuulostakin Amnesty Internationalin puheelta?

Valistusihanteista on tässä diskurssissa tehty purkinavaajia, jotka paljastavat tonnikalojen oikeuksia loukatun. Avaamisen epäonnistuessa ne taas osoittavat sormeen tulleen haavan. Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, ettei elämästä selviä hengissä ja että kaikella on hintansa – myös autoilulla ja avioeroilla – sikäli kuin elämää on.