21. toukokuuta 2009

Et voi tulla rajan taa


Suomessa vietettiin viime sunnuntaina, paitsi homofobian vastaista päivää, myös kaatuneitten muistopäivää. Venäjän vastainen raja on sellainen, jonka yli on usein yritetty tulla ilman viisumia: väkivalloin.

Aivan kuten Moskovassa tapahtuneista homoseksuaalien viimeviikkoisista pidätyksistä nähtiin, ihmisoikeustilanne Venäjällä on huono. Maa on edelleen samanlainen totalitarismi kuin se oli Neuvostoliiton aikana. Ja siinä se on edelleen, mutta toisella nimellä. Siksi ei ole mitään syytä sellaisiin globalisaatiota, maahanmuuttoa ja kansainvaelluksia kiihdyttäviin rajanalennuksiin, joita esimerkiksi Alexander Stubb ehdotti esittäessään viisumipakon poistamista Suomen ja Venäjän väliltä.

Toisen huonon näytön siitä, millainen Meksiko itäinen suurvalta nyt on, antaa äskettäin sattunut nuoren pojan kaappaustapaus. Suomalaisisän ja venäläissyntyisen äidin lapsi katosi kotoaan Tampereelta maaliskuussa 2008, jolloin lapsen äiti vei poikansa Venäjälle ja sai lapselleen Venäjän kansalaisuuden. Lapsen suomalaisisälle oli kuitenkin myönnetty yksinhuoltajuus Suomessa, ja myös venäläinen tuomioistuin suostui palauttamaan lapsen kansalaisuuden hänen isänsä lähdettyä hakemaan poikaansa Venäjältä.

Varsinaista sankaruutta osoitti kuitenkin Suomen pääkonsulaatin työntekijä, joka tämän kuun yhdeksäntenä päivänä suostui tuomaan lapsen takaisin Suomeen yksityisautossaan, vaikka oikeuden päätös ei ollut ehtinyt vielä rekistereihin. Tässäkään asiassa ei ollut väärin ottaa oikeudella takaisin sellaista, minkä toinen oli vääryydellä vienyt - siitä huolimatta, että kyyditys tehtiin laillisuuden rajoja hipoen ja diplomaattista koskemattomuutta hyväksi käyttäen.

Monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia monikansallisissa perheissä, kun eri maista kotoisin olevat vanhemmat repivät lapsiaan kappaleiksi rajojen yli. Tästä syystä syntyviä lasten kyyneleitä ei ajattele ilmeisesti kukaan. Lisäksi asiaan liittyy ulkopoliittisia konflikteja. Esimerkiksi Venäjän mielestä palautus rikkoi lakia, kun taas Alexander Stubb on Sergei Lavrovin kanssa rupatellessaan selvittänyt, että ”suomalaisisällä oli oikeus hakea lapsensa”.

Tällä tavoin Suomen nuori ulkoministeri voi nyt hyödyntää julkisuudessa kehumiaan hyviä telefoniyhteyksiä Venäjän ulkoministeriin. Asioihin ei saada kuitenkaan parannusta Stubbin penäämillä ”lapsikaappauksia koskevilla sopimusjärjestelyillä” vaan muokkaamalla koko poliittinen järjestelmä sellaiseksi, jossa ihmisoikeuksia ei poljeta. Sillä ihmisoikeudet eivät ole erillisoikeuksia, vaan niitä voidaan toteuttaa vain liberaalin ja demokraattisen poliittisen järjestelmän kautta. Mahtaako Stubb tietää sitäkään, että Venäjä ei ole allekirjoittanut Haagin kansainvälistä lapsikaappaussopimusta? Jos Venäjä olisi Haagin sopimuksen piirissä, asia voitaisiin käsitellä kansainvälisessä oikeudessa.

Monikulttuurisuuden ja maahanmuuton aiheuttamien ongelmien keskellä lasten oikeudet pääsevät usein unohtumaan. Kyse ei ole vain siitä, että isät tai äidit pakenevat takaisin lähtömaihinsa joko lapsensa hyläten tai lapset mukanaan. Maahanmuuttoon liittyy myös toisenlaisia ongelmia, jotka johtuvat sopeutumattomuudesta Suomessa vallitsevaan oikeusjärjestelmään.

Viimeviikkoinen uutinen kertoo, että Helsingin käräjäoikeus tuomitsi jälleen muuan helsinkiläismiehen kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen lähes kolmenkymmenen 10-16-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että kyseessä olikin Virosta vuonna 1991 maahamme muuttanut Venäjän kansalainen Franek Kalmek, josta Sulo Aittoniemi teki vuonna 1992 kirjallisen kysymyksen numero 471 silloiselle sisäasiainministeri Mauri Pekkariselle.

En paheksu aikuisen ja nuoren ihmisen välistä seksuaalisuutta sinänsä, sillä on luonnollisesti mahdollista, että siihen liittyy myös myönteisiä kokemuksia, eikä kanssakäyminen ole loogisesti ajatellen tuomittavaa välttämättä. Aiheeseen liittyvät ajojahdit ovat epäoikeudenmukaisia, sillä tutkimusten mukaan viranomaisvalta ja psykiatria traumatisoivat osapuolet jälkikäteen omalla syyllistämisellään. Siksi myöskään omassa kannanotossani ei ole kyse kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Libertaarifilosofina hyväksyn ihmisyksilöiden välisen seksin niissä muodoissa, joissa se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Mutta seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamista on pidettävä eettisesti tuomittavana riippumatta osapuolten iästä. Myöskään lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä ei ole kyse vain ”pedofiliasta” vaan myös asian ympärillä esiintyvistä poliittisista lieveilmiöistä. Esimerkiksi islam hyväksyy lapsivaimot ja alistaa täysi-ikäisiäkin naisia, ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan suhteettoman suuri osa seksuaalirikoksiin syyllistyneistä on maahanmuuttajia.

Oikeustieteessä vallitsee periaate ”kukaan älköön olko laista tietämätön”. Kantilaisen oikeusfilosofian mukaan jokaisen kansalaisen on oletettava tietävän lain yleislinjat, jotta oikeusjärjestyksen voitaisiin katsoa olevan voimassa. Muutoin laillista järjestystä ja vastuuta ei voitasi ylläpitää. Näin ollen väite, että syytetty tai epäilty ”ei tunne” paikallista lainsäädäntöä, ei kelpaa perusteeksi oikeusprosesseissa.

Sen sijaan runsaan maahanmuuton tuloksena tämä periaate kyseenalaistetaan. Monet ulkomaalaiset voivat yrittää vedota siihen, että ulkomaalaisuutensa vuoksi he eivät tunne vallitsevaa lainsäädäntöä tai että heidän moraalikäsityksensä on erilainen. Poliittinen valta on näyttänyt myös ymmärtävän tätä puolustelua, vaikka se rikkookin oikeusjärjestyksen erästä perusaksioomaa. Erivapauksien hyväksyminen johtaisi käytännössä suvaitsevuuden hyväksikäyttöön, toisin sanoen siihen, että ulkomaalaiset voisivat nähdä kohdemaansa eräänlaisena normittomana Eldoradona, kyntöpeltona, jossa sietokyvyn venyvyyttä voi kokeilla. Tätä tuskin moni kantaväestöön kuuluva toivoo.

Tänään helatorstaina tulee kuluneeksi kolme vuotta ystäväni ja tuttavani Kari S. Tikan surmasta, jonka tekijöinä olivat vironvenäläiset nuoret miehet. Tämän asian merkitystä lakkaan tuskin koskaan pohtimasta.