Kuinka Gaudeamus sensuroi?

Aleksis Kiven päivänä on luontevaa tarkastella sananvapauteen liittyviä asioita. Johanna Korhosen edellä käsittelemäni bannerointi oli merkki seksuaalipoliittisesta diskriminaatiosta ja sananvapauden kuohimisesta: ääneen ei päästetä toimittajaa, joka on lesbo ja elää omien arvojensa mukaan.

Korhosen hiljentämisyritys ei ole kuitenkaan lajissaan ainoa. Eräät ystäväni olivat tiedustelleet minulta, miksi Yliopistopainon vuosina 2003 ja 2005 julkaisemia kirjojani Dialoginen filosofia ja Työttömän kuolema ei saa kaupoista. Kiinnostuin ilmiöstä itsekin ja tiedustelin asiaa viime tiistaina Gaudeamuksesta, jolle Yliopistopaino myytiin keväällä 2007. Dialoginen filosofia oli kuulemma loppunut, mutta ihmeekseni Gaudeamuksen myynti- ja markkinointipäällikkö Riitta Korpipää kirjoittikin minulle, että ”kustannusjohtajamme Tuomas Sepän toiveesta emme myy toista kirjaasi” ja että ”kirjasi on vedetty myynnistä”!

Siis vedetty myynnistä, poistettu saatavilta ja kieltäydytty jakelemasta juuri sen kustannussopimuksen mukaisesti, joka yrityskaupan myötä oli siirtynyt Gaudeamukselle ja joka velvoitti Gaudeamusta pitämään kirjani viimeiseen niteeseen asti saatavilla (Tekijänoikeuslaki 33 §). Teoksesta oli aikoinaan kaksi yllättävän kiittävää arviota Helsingin Sanomissa (5.6.2005 ja 28.8.2005), eikä sensuroimiseen ole kerrassaan mitään syytä. Paitsi tietysti tiedepolitiikka. Juuri näin vaientaminen tapahtuu. Gaudeamuksen kustannuspäällikkö Tuomas Seppä on nyt varmaan tyytyväinen istuessaan kirjojeni päällä ja pitäessään niitä kaapissa.

Se, että Seppä ilmoitti minulle kirjassani olevan ”ad hominem -argumentteja” ja että hän ”ei halua seistä niiden takana” (kuten hän mainitsi puhelimessa), ei riitä perusteeksi kirjan myynnistä poistamiseen. Kukaan Yliopistopainon kirjoittaja ei pyytänyt Gaudeamusta ottamaan haltuunsa Yliopistonpainon kustantamoa eikä seisomaan kirjani takana – mutta ei päällä eikä edessäkään. Kirjassa on minun nimeni ja Yliopistopainon – ei Sepän. Entä miten minun olisi mahdollista arvostella yliopistopolitiikkaa, jos en voisi viitata siihen, ketkä henkilöt sitä tekevät ja kuinka? Ja eivätkö hänen omat mielipiteensä muka ole ad hominem -argumentteja minua vastaan, varsinkin, kun hän tunnusti, ettei ole edes lukenut koko kirjaa? Myöskään Gaudeamuksen halu toimittaa jäljellä oleva painos minulle ei hyvitä kustantajan väärinkäytöstä mitenkään, sillä damnatio memoriam -hengessä se on poistettu kokonaan jopa Yliopistokirjakaupan nettisivuilta eikä ainoastaan merkitty loppuunmyydyksi.

Mitä sitten kirjassani Työttömän kuolema oikeastaan sanoin? Arvostelin työvoimapolitiikan ohella myös nykyisen tiedepolitiikan määrällisiä tavoitteita, joiden tuloksena laatu on muuttunut määräksi yliopistoissa. Kritisoin yliopiston hallinnon tapaa roiskia rahaa valtaviin rakennushankkeisiin samalla, kun tutkijat pakotetaan elämään kurjuudessa. Paheksuin pakkokansainvälistämistä, joka vaikuttaa kuolettavasti kotimaiseen kulttuurielämään ja suomen kielen asemaan. Ja arvostelin sitä, että virantäytöt uhrataan yksipuolisesti kansainvälisille prosesseille, joissa asioita tuntemattomat tahot päästetään määräämään, mitä Suomen yliopistoissa saa opettaa. Lisäksi moitin sitä, että elävä filosofia on karkotettu yliopistoistamme, kun virkoihin on edellä esitetyistä syistä päätynyt pelkkiä systeemiteknokraatteja.

Ei siis ihme, että Tuomas Seppä pelosta täristen ilmoitti minulle, ettei hän halua jaella kirjaani, koska asiasta oli jo kirjani ilmestyessä vuonna 2005 noussut metakka yliopiston hallinnossa – minulle hän ei tarkemmin kertonut, missä siellä. Mutta kummallista on, miksi hän ei vetänyt myynnistä Heikki Patomäen kirjaa Yliopisto oyj, vaikka se ilmestyi minun teokseni jälkeen ja siinä esitettiin osittain samaa kritiikkiä. Lisäksi teos oli Gaudeamuksen oma. Mutta sen ymmärrän kyllä, että minua tukenut Yliopistopainon kustannusyksikkö pian tuon jälkeen lopetettiin ja Gaudeamuksen nimellä jatkavan firman yhdeksi aktiiviseksi osakkaaksi tuli Helsingin yliopisto. Näin myös sensuuriasetus oli mahdollista antaa. – Ruma temppu.


Kirjat kaapissa

En väitä, että Gaudeamuksen menettely olisi ensisijaisesti seksuaalivähemmistöpoliittinen, mutta julkaisuni kaapissa pito antaa sellaisenkin kuvan. Teokseni Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan on tiedepoliittinen manifesti vapaan ja henkisen arvotuotannon puolesta.

Se, että minulle ja monelle muullekin ihmiselle tärkeä kirjani yritetään haudata, kertoo henkisestä painostuksesta ja väkivallasta, joka kohdistuu siihen, mitä me homot teemme, miten me teemme ja minkälaisin motiivein. Me olemme suorapuheisia. – Kyllä. Diskriminaatio puolestaan tapahtuu epäsuorasti: erilaisten arvomaailmojen kautta. Hyvä on muistaa sekin, että olin teoksessani puolustanut muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia niin työelämässä kuin akateemisessa maailmassa yleensä (s. 201–219).

Onneksi minulta ilmestyy uusiakin kirjoja, mutta myös tämän vanhan asian hiljentämis-, vaientamis- ja hautaamispyrkimyksessä on Gaudeamuksella ja yliopistolla vielä paljon työtä tehtävänään. Vaietuilla asioilla on taipumus tulla esiin kaksinkertaisella voimalla. Merkin siitä antaa paitsi Alexis Stenvallin tapaus, myös Alexandr Solženitsynin Vankileirien saariston kohtalo – tai Henry Millerin Kauriin kääntöpiiri, jonka Tammi hyllytti ikimuistettavalla tavalla, vaikka Pentti Saarikoski oli laatinut teoksesta erinomaisen käännöksen. En kannata myöskään Johan Bäckmanin vaientamisyrityksiä yliopistolla, vaikka en puolustakaan hänen mielipiteitään.

Asioista ei voida käydä vapaata tieteellistä keskustelua, jos kukaan ei saa kuulla argumentteja. En ainakaan minä halua tästä maasta enkä yliopistosta sellaista Pohjois-Koreaa, jossa ihmisten täytyy henkeään pidätellen varoa sanomasta mitään kriittistä peläten syyllistymistä ”väärinä” pidettyjen mielipiteiden tai tulkintojen tekoon.


Kuinka yliopisto suojelee totuutta?

Entä mistä tiedepoliittisista ilmiöistä Gaudeamuksen minua kohtaan harjoittama sensuroiminen kertoo? Asian taustan muodostaa tietenkin yrityskauppa, jolla Gaudeamus kaappasi Yliopistopainon kustannusyksikön. Yliopistopainon tuolloinen kustannuspäällikkö Minna Laukkanen ja toimittaja Markku Pääskynen olivat ilmeisesti olleet minulle ”aivan liian ystävällisiä” suostuttuaan julkaisemaan kirjojani - samoin professori Lauri Rauhalan kirjoja, jonka valitut teokset Yliopistopaino julkaisi. Jo viimeisimmän teokseni ilmestyessä Minna Laukkanen kertoi minulle, että hän oli saanut yliopiston hallinnosta yhteydenottoja kirjojeni jakelun lopettamiseksi, muun muassa erään faksitse lähetetyn ripityskirjeen. Ennen pitkää näille tahoille tuli välttämättömäksi lopettaa koko Yliopistopainon humanistinen toimintalinja ja myydä yksikkö Gaudeamukselle.

Gaudeamus puolestaan on läpeensä postmodernistinen ja naturalistisella ideologialla kyllästetty kustantamo, joka ei juuri muita kirjoja tee kuin arvottomia toimitusteoksia tai muita yhteis- ja kokoelmajulkaisuja. Ja myös klassikkosuomennokset liikkuvat jälkistrukturalismin linjoilla.

Yliopistopainon kustannusyksikön tultua kaupatuksi Gaudeamukselle töihin jäi vain kaksi mitättömintä työntekijää. Sekä kustannusjohtaja Laukkanen että kirjailijanakin kunnostautunut toimittaja Markku Pääskynen laitettiin omille teilleen. Yliopistopainon kirjoittajana tunnettu Kirsti Simonsuuri puolestaan vastusti myyntiä nimilistalla, jonka hän keräsi keväällä 2007, kun salassa haudotut yhdistymisaikeet tulivat julki. Hän muun muassa kirjoitti asiasta Yliopistolehteen 2/2007. Kirjailijoilta ei kysytty mitään, vaikka jokaisella meistä on kustannussopimus Yliopistopainon eikä Gaudeamuksen kanssa.

Yhdistymisen perusteeksi mainittiin taloudelliset syyt (vaikka Yliopistopainon kustannusyksikkö tuotti selvää voittoa) ja Gaudeamuksen muka parempi ”brandiosaaminen”. ”Brandiosaamista” kehuttaessa tuskin taaskaan huomattiin, kuinka suurta vahinkoa kustannusyksikön lopettaminen tuotti Yliopistopainon omalle brandille ja niille kirjoittajille, joiden kirjat on jo julkaistu lopetetun Yliopistopainon kustantamonimikkeen alla.

Yliopistopainon johto teki ajattelemattomasti luovuttaessaan kustannusyksikkönsä pois ja tuottaessaan siten haittaa minulle ja muutamille muille yliopiston nykymenoa arvosteleville kirjoittajille. Gaudeamus puolestaan ei ole koskaan suostunut tekemään minulle yhtään kirjaa, eikä tee. Toivottavasti myös rippeet Gaudeamuksen hallussa olevista muista kirjoistani myydään pian loppuun, jotta nekin päätyvät lukijoiden käsiin eivätkä kamiinaan, jonne ne varmaan muuten kannetaan.

Olen laatinut kustantajan epäeettisestä ja laittomasta toiminnasta kirjallisen huomautuksen Suomen Kustannusyhdistykselle (jonka hallituksessa Tuomas Seppä istuu) sekä Helsingin yliopiston rehtorille. Asialla ei ole suurta taloudellista merkitystä, mutta kirjani kohtelu loukkaa minua, tekijänoikeuksia ja sananvapautta, joita näiden tahojen pitäisi puolustaa eikä vastustaa.