1. lokakuuta 2008

Heterofasismi työelämässä


Arvostelin työelämän heteroseksistisyyttä sekä niin sanotun hetero-oletuksen varjolla tapahtuvaa vallankäyttöä muun muassa äskettäin ilmestyneessä teokseni Enkelirakkaus (2008) sivuilla 453–459. Vaikka esitykseni olikin filosofis-teoreettinen, homojen, lesbojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen diskriminoimisesta vaikuttaa tulevan jatkuvasti uutta näyttöä.

Ei ole pitkäkään aika, kun Hymy-lehti (13.4.2006) otsikoi Jari Sillanpäästä kertovan kantensa maininnalla ”Homopaljastus ajoi terapiaan: Jari Sillanpään fanien tuska”. Sisäsivuilta löytyi juttu, joka oli otsikoitu sanoin ”Sillanpään fani turvautui terapiaan – Jarin homous särki sydämen”. Muuan Tuulia Nyberg paheksui Sillanpäätä lehdessä siitä, että ilmoittaessaan avoimesti homoseksuaalisuudestaan laulaja muka ”petti” faninsa, vaikka naispuoliset fanit olivat maksaneet hänen palkkansa.

Totuus lienee se, ettei artisteille makseta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan vaan aivan muista asioista. Niinpä fanit olivat itse pettäneet itsensä sulkiessaan silmänsä Sillanpään homoseksuaalisuudelta, telkeämällä hänet kaappiin sekä painostamalla hänet vaikenemaan suuntautumisestaan heteroseksuaalisen olettamuksensa nojalla.

Tämän päivän Helsingin Sanomat puolestaan kertoo, että viestintäkonserni Alma Media diskriminoi Lapin Kansan uudeksi päätoimittajaksi valittua Johanna Korhosta ja antoi hänelle potkut saatuaan tietää, ettei Korhonen seurustelekaan miehen vaan naisen kanssa. – Päivänselvä juttu. Alma Median pomojen on turha yrittää kiemurrella irti siitä typeryydestään, minkä he menivät tekemään syyllistyessään homoseksuaalisen ihmisen syrjintään, yrittämällä tukkia diskriminoidun toimittajan suun jopa rahalla sekä koettamalla salata asian yleisöltä. Olen pannut merkille, että Alma Median muutkin viestimet rakentavat omaa tarjontaansa lähinnä heteroseksistisen perheideologian ympärille ja kirjoittavat homoseksuaalisuudesta niin kielteisesti kuin voivat. Nyt kyseisen mediatalon asenne paljastui sen omaan henkilökuntaan kohdistuvassa syrjinnässä.


Ilmivaltaa

Mikäli Johanna Korhosen muistiota on uskominen, on Alma Median Kai Telanteen, Mari Vuorteen ja Matti Ilmivallan argumentaatio ollut ihan hirveää soopaa. Naisen kanssa elävä lesborouva on yritetty lavastaa ”valehtelijaksi”, kun pomoille on paljastunut, ettei henkilö, jonka kanssa hän elää, olekaan mies! Työsuhteen perumisen syyksi ilmoitettiin ”luottamuspula”, joka on jo käsitteenäkin sellainen, että sen taakse voidaan naamioida mitä pöyristyttävintä vallankäyttöä: työnantajat käyttävät ”luottamukseen” tai ”epäluottamukseen” vetoamista ihmisten elämäntavan yksipuoliseen kahlitsemiseen ja älyllisen elämän sentapaiseen kontrolloimiseen, joka tuhoaa toimittajantyön edellytykset.

Alma Median on turha kierrellä sotkusta irti tunnustamatta, että diskriminaatiota on tapahtunut ja syy on ilmiselvästi seksuaalinen suuntautuminen. Kun kerran ihminen oli vastikään arvioitu päteväksi tehtävään ja työsuhdetta ei ollut vielä edes aloitettu, niin mistä muusta syystä ”luottamuspula” olisi voinut syntyä?

Korhosen kohtelu ei ole valitettavasti yksittäistapaus, vaan homoja ja lesboja diskriminoidaan työelämässä koko ajan. Korhonen pääsi työelämän telapyörästössä pitkälle, sillä hän salasi suuntautumisensa. Mutta jokainen avoimesti elävä homo tai lesbo, jonka seksuaalinen suuntautuminen on yleisesti tiedossa tai joka on puhunut asioistaan avoimesti, on työelämässä henkipatto. Homo tai lesbo kelpuutetaan kyllä puotipuksuksi, köksäapulaiseksi tai viihdyttäjän rooliin, mutta meitä ei päästetä johtaviin tehtäviin, joissa käytetään valtaa.

Syy Korhosen diskriminoimiseen tuskin on se, että hänen elämänkumppaninsa on kunnallisvaaliehdokkaana, sillä onhan Alma Median omistaman Pohjolan Sanomienkin päätoimittajan vaimo kunnanvaltuutettu. Kyse ei siis ole pelkästä poliittisen toiminnan kieltämisestä, kuten Alma Median johto väittää, vaan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvasta syrjinnästä, mikä merkitsee, että Korhosen irtisanominen oli mitä ilmeisimmin perustuslain takaaman syrjintäsuojan vastainen laiton teko, ja lisäksi asiassa täyttynevät työsyrjintärikoksen tunnusmerkit. Vaikka Alma Median Lapissa toimivaan lehteen ei nimenomaisesti kaivattukaan ketään kassi-Almaa saati lestadiolaista, ei tehtävän täyttämisessä myöskään lesbolla stadilaisella olisi ollut mitään outoa.


”Don’t ask, don’t tell”

Asian ydin ei ole työoikeudellinen vaan sosiologinen ja filosofinen. Lehdistö käsittelee kysymystä nyt vain viitaten siihen, että seksuaalinen suuntautuminen on yksityisasia, jota ei pitäisi sekoittaa henkilöstövalintaprosesseihin. Tällainen ajattelutapa ei kuitenkaan vastaa siihen, mitä merkitsee, jos suuntautuminen onkin tullut jo esiin ja ihminen haluaa tuoda sen esiin. Oikeuttaisiko se syrjinnän? Hyssyttely muistuttaa kvasiliberaalina näyttäytyvän Yhdysvaltain armeijan ”don’t ask, don’t tell” -politiikkaa, jonka mukaan omaa seksuaalista suuntautumista ei pitäisi tuoda esille millään tavalla. Koska heteroiden seksuaalisuus tuodaan joka tapauksessa esiin ja se on jo valtakulttuurina esillä, tämä huolettomaksi välinpitämättömyydeksi lavastettu painostus kohdistuu seksuaalivähemmistöihin henkisenä väkivaltana.

Työnantajat kokevat oman homovastaisuutensa nykyään ongelmaksi, sillä homot elävät yhteiskunnassa avoimesti. Oikeus esiintyä omana itsenään on puolestaan itseisarvo, eikä siitä pitäisi rangaista. Käytännössä tämä ei kuitenkaan toimi. Niinpä homoja ja lesboja ei myönnetäkään syrjittävän työelämässä siksi, että meitä epäillään homoiksi tai lesboiksi, vaan siitä huolimatta, mitä meidän tiedetään olevan. Tällöin vedotaan erilaisiin verukkeisiin ja tekosyihin, kuten siihen, että ihminen ei olekaan ”pätevä” tai ei nauti jotain ihmeen ”luottamusta” – jopa valehtelee, mikä merkitsee veristä loukkausta. Ja usein meille vastataan, että ”painotimme valinnassa muita ominaisuuksia...”

Homoihin kohdistuva työsyrjintä on osa työelämän mielipidevankeutta, jonka vallitessa ihmisten ei sallita olla sitä, mitä me olemme. Se taas merkitsee luovuuden tukahduttamista, ja olen kirjoittanut aiheesta muun muassa teoksessani Työttömän kuolema (2005, s. 210–219). Työantajat myös aliarvioivat asiakkaitaan pyrkimällä toimimaan pelkästään heteroseksuaalisen normatiivin mukaan.


Kulttuurisen vallanperimisen kieltäminen

Syrjinnän aineellis-immanentteja näkökohtia vaikuttavampaa on kuitenkin perheideologiaan ja naturalistiseen työvoiman uusintamiseen sekä lajinsäilytykseen liittyvä piilosyrjintä: työsyrjinnän kautta homot ja lesbot halutaan sulkea pois yhteiskunnallisen vallanperimisoikeuden piiristä ja tehdä osattomiksi siitä kulttuuripääomasta, joka on olemassa työpaikkoina ja virkoina.

Heterot siis panttaavat tärkeät tehtävät vain itselleen ja jakavat työpaikat avustuksina toistensa perheille. Heteroseksuaalista lapsiperhettä käytetään tällöin verukkeena yhteiskunnallisten asemien kasaamiseen vain heteroille. Asiaa kuvaa se, että Korhonenkin kelpasi niin kauan, kun hän vakuutteli kahden lapsen äitiyttään, mutta ei kelvannutkaan enää lesbona. Juuri kuvatunlainen heteroideologia on johtanut muutamia homoseksuaaleja tavoittelemaan heteroseksuaaliselta näyttävää elämäntapaa, mikä ei ole aina ollut heille itselleen hyväksi.

Sikäli kuin asia päätyy käräjille, toivon, että Alma Media saa puliveivauksestaan kunnon rangaistuksen ja Korhonen korvauksen. Haittapuolena käräjöimisessä on se, että se ohjaa työnantajia entistä verhotumpaan diskriminaatioon, ja vastaisuudessa todelliset syyt pyritään peittämään nykyistä huolellisemmin. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, nostaisiko lehdistö Korhosen puolesta mekkalaa, jos hän olisi miespuolinen homoseksuaali eikä lesbo, vai tukevatko kilpailevien medioiden naistoimittajat häntä vain feministisen solidaarisuuden osoittamiseksi.

Todellinen syrjintä tapahtuu joka tapauksessa arvomaailmojen kautta, eikä sitä suunnata mihinkään ominaisuuteen suoraan. On ajateltavissa, että esimerkiksi vapaamielisyyden temppelissä, yliopistossa, joku homoseksuaalinen tutkija hakisi perustellusti palkatonta dosentuuria, mutta niin sanotut asiantuntijat hylkäisivät hänen hakemuksensa sillä verukkeella, ettei hakijalla muka ole pätevyyttä, vaikka monien muiden mielestä on. Tällöin diskriminaatio tapahtuisi tavalla, jolla sen osoittaminen olisi hyvin vaikeaa.

Juuri näinhän esimerkiksi minulle tehtiin Tampereen yliopistossa vuonna 2005, kun professorit Leila Haaparanta ja Matti Sintonen hylkäyttivät hakemukseni omilla ”pojillaan”, Kristian Klockarsilla ja Olli Lagerspetzillä, vaikka monille muille (myös heille itselleen) dosentuuri oli myönnetty paljon kevyemmillä ansioilla. Jos siis ihmisen arvomaailma kokonaisuudessaan on homoseksuaalinen, heterot diskriminoivat meitä esimerkiksi pitämällä tutkimusaiheita marginaalisina. Tällaiseenpa henkiseen väkivaltaan ei kukaan puuttunut, ei myöskään eduskunnan oikeusasiamies, jolle laadin kantelun ja joka tyytyi levittelemään käsiään. – Jossain sekin puu jo kasvaa, josta heille ruumisarkku tehdään.