7. maaliskuuta 2024

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra?

Hallituksessa ollessaan Perussuomalaiset ovat lähes onnistuneet leipälajissaan: haitallisen maahanmuuton rajoittamisessa. Tosin itäraja on pantu kiinni pääasiassa muista syistä kuin puolueen vaatimusten vuoksi, ja työperäistä maahanmuuttoa pitäisi edelleen suitsia, sillä vaade huippuosaajien laivaamisesta Akavaan on Kokoomuksen junailema työmarkkinapoliittinen vipu.

Asunto- ja sosiaalipolitiikassa Perussuomalaiset ovat kävelleet Säätytalolta asti Kokoomuksen ja muiden Disney-puolueiden pillipiiparoimina. Perussuomalaiset ovat käytännöllisesti katsoen pettäneet vaalilupauksensa, jonka mukaan kansalaisten perusturvaa ei huononneta.

Esimerkki perussuomalaisten petoksesta: perusturvaa huononnetaan monin tavoin.

Säästeliäs taloudenpito on sinänsä hyväksyttävä tavoite, mutta perusturvasta ottaminen ja samanaikaiset veronalennukset hyvätuloisille ei ole se tapa, jolla valtiontaloutta pitää hoitaa.

Tätä lukiessanne älkää ajatelko, että minä olen kääntynyt mielipiteiltäni. Perussuomalaiset itse ovat.

En pidä tarpeellisena käsitellä ansiosidonnaisen päivärahan porrastusta enkä ensimmäisen sairauspäivän palkkaa, sillä nämä leikkaukset ovat lillukanvarsien nipsaisuja sosiaaliturvan floorassa.

Antautuessaan perusturvan kaikkein haavoittuvimmalle alueelle, eli suostuessaan yleisen asumistuen leikkaamiseen, Perussuomalaiset on tehnyt virheen, josta on tulossa puolueen pahin moka. Aloitan siis tuumausriiheni asumistuen leikkauksista.

Kodit ovat kansalaisille pyhiä, ja asumistuesta ottaminen on märän rätin viskaamista perussuomalaisten äänestäjien silmille. Miksi?

1) Yleisen asumistuen leikkaukset kiertyvät suurimmaksi osaksi toimeentulotuen täytettäviksi, ja sitä saavat vain täysin varattomat, joita usein ovat maahanmuuttajataustaiset pakolaiset ja turvapaikanhakijat sekä suomalaiset pultsarit.

2) Sen sijaan rehti suomalainen ihminen, joka joutuu työttömäksi, ei saa asumistukileikkausten kompensoimiseksi toimeentulotuesta mitään, jos hänellä on vähänkin ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”. Siksi suuri osa suomalaisista asumistuen saajista putoaa nyt mustaan aukkoon. Asumistuen leikkauksilla kannustetaan hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti täysin varattomiksi saadakseen tuloa välttämättömiin elinkustannuksiin sikäli kuin (Petteri Orpon olettamia) työ- ja tulonhankkimismahdollisuuksia ei löydy. Leikkaukset pudottavat toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevat suomalaiset samaan kaaderiin kaikkein huonoimmassa asemassa olevien kanssa.

3) Asumistuen poistaminen omistusasujilta kokonaan pakottaa heitä myymään kotinsa sekä muuttamaan vuokralle asumaan, mikä puolestaan nostaa Kelalle koituvia kustannuksia ja pahentaa asumistuen tarvetta; vuokralla asuminen kun on yleensä kalliimpaa kuin omistusasuntojen hoitovastikkeiden maksaminen, mihin asumistukea on tähän asti myönnetty.

4) Asumistuen lakkauttaminen omistusasujilta on ristiriidassa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten julistamien ihanteiden kanssa, sillä nämä puolueet ovat vannoneet suojelevansa ihmisten koteja ja varallisuutta. Leikkausten keskellä puolueilta löytyy nyt kuin taikaiskusta 5300 euroa riihikuivaa veronmaksajien rahaa jokaiselle turvapaikanhakijalle, joka suostuu lähtemään maasta ensimmäisen kielteisen päätöksen jälkeen.

5) Asumistuen poistaminen omistusasujilta saattaa omistusasukkaat ja vuokralla asujat eriarvoiseen asemaan ja loukkaa perustuslaillista yhdenvertaisuutta, omaisuudensuojaa ja perusoikeutta kotiin. Asiasta on oikeuskanslerin lausunto, jossa vaadittiin perusoikeudellista kokonaisarviota.

6) Sitä hallitus ei tehnyt, koska Kokoomus taktikoi itselleen perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuuden jo aiemmin, ja perustuslakivaliokunta on kiistänyt arviointitarpeen yhden äänen enemmistöllä saaden vastaansa joukon oikeustieteilijöitä. Hallitus lisäksi pilkkoi leikkaukset niin pieniksi palasiksi, että muotosyistä niitä ei tarvinnut käsitellä perusoikeuskysymyksinä, vaan ne jyrättiin läpi valheellisilla perusteluilla ja vailla vaikutusanalyysia ja seurausharkintaa. Oikeuskanslerin toistuvien huomautusten mukaan menettely on ollut selvästi lainvastainen.

7) Mediaanituloja tienaava kaivuri-Arska saattaa ajatella, että ”minähän en omistusasujien kuluja maksa”, ymmärtämättä kuitenkaan, että omistusasujien asumistukeen oikeuttavat hoitokulut ovat yleensä vain noin kolmasosa vuokrien tasosta. Vuokralle siirtyessään omistusasujat aiheuttavat siis julkiselle taloudelle moninkertaiset menot! Väittämä ”varakkaista omistusasujista” on sitä paitsi yhtä todistamaton oletus kuin Petteri Orpon väite, että saksiminen työllistää. Asuntojen pakkomyynneistä voi jäädä luu käteen sekä omistusasujille että heitä lainoittaneille pankeille.

8) Asumistuen tason leikkaamisella ja varallisuusharkinnan sisällyttämisellä asumistukeen ei saavuteta tavoiteltua päämäärää, toisin sanoen valtiontalouden säästöjä, sillä menot kiertyvät suureksi osaksi toimeentulotukeen, paitsi niiden osalta, jotka jäävät väliinputoajiksi ja joita kohtaan uudistus on sosiaalisesti rapauttava. Näitä kotitalouksia on laskettu olevan 16 680.

9) Varallisuusharkinnan sisällyttäminen yleiseen asumistukeen tekee siitä toimeentulotuen kaltaisen ja tarveharkintaisen kannusteloukun, josta ei nousta työelämään viimeisen pultin pettämisen pelossa. Siten se toimii samoin kuin 300 euron ansiotulovähennyksen poistaminen, toisin sanoen lannistavasti: ei kannata tienata eikä vaurastua, koska tarveharkinta polttaa etuudet.

10) Äkillinen muutos asumistuen kaltaiseen ensisijaiseen perusetuuteen tuottaa epävarmuutta ja vähentää elämän suunniteltavuutta, jonka pitäisi olla luotettavan asuntopolitiikan pohjana. Asumistuen huonontaminen on vastoin sosiaaliturvan heikentämiskieltoa, jonka tarkoitus on estää alentamasta perusturvaa, kun kustannustasossa ei tapahdu vastaavaa alenemista.

11) Koska asumistuen kautta on rahoitettu asuntojen rakentamista, asumistuen leikkaaminen heijastuu negatiivisesti myös asuntojen tuotantoon ja pahentaa rakennusteollisuuden lamaa sekä lisää alan työttömyyttä. Tämän tuloksena joka viides raksaduunari onkin jo työtön, ja rakennusalan konkursseja on tullut vuodessa noin 700.

12) Asumistukien leikkaukset ovat pois myös sijoittajaporvarien omista lompakoista, mikäli Kokoomuksen märkä uni toteutuu ja markkinavuokrat asuntosijoittajien kauhuksi laskevat.

13) Koska suuri osa niistä omistusasujista, jotka saavat asumistukea asuntojen hoitokuluihin, asuvat pankkien rahoittamissa asunnoissa, voivat asumistuen lakkauttamisesta seuraavat pakkomyynnit johtaa asukkaiden kärsimiin myyntitappioihin ja pankkien luottotappioihin, joita rahoittaakseen pankit hakevat pankkitukea valtiolta.

14) Kelvoton asuntopolitiikka uhkaa jatkua myös asumisoikeusasuntojen ARA-rahoituksen lopettamisella, mikä tekee lopun aso-rakentamisesta. Asukkaiden ja omistajayhtiöiden yhteisen kannanoton mukaan se on pahimmalla tavalla ”epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista”, sillä ”ARA-tuotannon merkittävä vähentäminen vaikeuttaa muun muassa pieni- ja keskituloisten ihmisten hakeutumista uusille ja kehittyville alueille ja heikentää erityisesti kaupunkikeskusten palvelualojen työvoiman saatavuutta.” Eräs kokenut rakennusneuvos sanoo aso-rakentamisen lopettamista suoraan typeräksi.

Nämä kaikki asuntopoliittiset virheet muodostavat nykyhallituksen ”taksiuudistuksen”. Vaikutusarviot jätettiin ylenkatsellisesti tekemättä, omistusasujien kodinturva ja omaisuudensuoja raiskattiin, ja yksinkertaisesti oletettiin, että leikkaaminen säästää.

Siinä perussuomalaista asuntopolitiikkaa?

Perussuomalaiset eivät ole tietenkään tätä kaikkea keksineet, eivät puoliakaan. Nämä asuntopolitiikan huononnukset ovat lähtöisin vastuuministereinä toimivien kokoomuslaisten, eli asuntoministeri Kai Mykkäsen, perusturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen sekä napamies Petteri Orpon, vaatimuksista.

Mutta poliittisen kannatustappion niistä kärsinee yksin Perussuomalainen puolue. Kokoomuksen äänestäjiin nämä leikkaukset eivät pure, mutta perussuomalaisiin ne taitavat purra.

Ministeripoliitikkojen olisi syytä ymmärtää asia, jonka sanoin jo tämän kirjoituksen alussa: asumistukeen ei pitäisi kajota, koska se on pyhä, aivan niin kuin kodit ovat ihmisille pyhiä.

Muussa tapauksessa seuraukset ovat tuhoisia, ja kansa kiittää tavalla, jonka se osaa.


”Perusturvasta ja pienituloisilta ei leikata”

En ole suinkaan ainoa, joka on arvostellut hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Myös etevä taloustoimittaja Jan Hurri, joka on aiemmin kirjoittanut lämpimästi Perussuomalaisten eurokritiikistä, kritisoi nyt suurituloislle annettavaa miljardien veroalennusta ja samanaikaisia perusturvan leikkauksia (täällä ja täällä).

Laitetaanpa tähän myös muutama kohta Petteri Orpon hallituksen ohjelmasta:

”Suomi on luottamuksen yhteiskunta, jossa toteutuvat turvallisuus ja oikeudenmukaisuus. Oikeusvaltio on yhteiskunnan selkäranka. Viranomaiset luovat edellytyksiä hyvälle arjelle. Suomi edistää kaikessa toiminnassaan demokratian, kansalaisyhteiskunnan, perus- ja ihmisoikeuksien sekä oikeusvaltion periaatteita.

Hallitus vahvistaa oikeusvaltion perusrakenteita valmistelemalla ja panemalla täytäntöön Suomen neljännen kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman.”

Samaa hallitus korosti esityksessään HE 9/2023:

Erityisen tärkeää on arvioida huolellisesti esitettyjen muutosten perus- ja ihmisoikeusvaikutukset sekä vaikutukset hyvinvointialueiden talouteen.

Edellä sanottu on jyrkässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä hallitus on tekemässä kansalaisten perusturvalle.

Itse en tiedä halveksuttampaa tapaa säästää valtion menoissa kuin ottaa heikkotuloisilta, ajaa ihmisiä pois kodeistaan ja antaa samanaikaisesti veronalennuksia hyvätuloisille. Ja väittää toisesta suupielestään toteuttavansa ihmisoikeuksia!

Todistamatta on Orpon toistelema oletus, että asumistuen leikkaaminen tuottaa satatuhatta työllistä. Miten muka? Sosiaalietuuksien huonontaminen ei luo tähän maahan yhtään työpaikkaa, ei kohtauta töitä eikä tekijöitä eikä pätevöitä ihmisiä työelämään.

Tieteellinen totuus on, että yhden prosentin veronalennuksilla puolestaan ei ole työllistymiseen eikä työintoon minkäänlaista vaikutusta.

Vahvimmin työelämään motivoi mahdollisuus vapautua tukiriippuvuudesta, mutta siihen hallituksen toimet eivät kannusta. Päinvastoin: ne lisäävät ihmisten tuentarvetta.

Hallituksen tulkinta yleistulosta on todennäköisesti vain kiertoilmaus kaikkien työttömyysetuuksien ja asumistuen tekemiselle toimeentulotuen tapaiseksi, toisin sanoen tarveharkintaiseksi ja varallisuudesta riippuvaiseksi.

Se olisi katastrofi koko sosiaaliturvajärjestelmälle, koska siten kaikkia ihmisiä kannustettaisiin hakeutumaan mahdollisiman nopeasti varattomiksi ja heidät ohjattaisiin kannusteloukuista pahimpaan: toimeentulotukeen.


Miten valtion menoista pitäisi säästää ja taloutta tervehdyttää?

Minulla on valtiovarainministeriölle enemmän hyviä ohjeita kuin Imelda Marcosilla on kenkiä. 

Antakaapa siis, kun kerron, kuinka valtion menoista pitäisi säästää:

1) Alentamalla valtion virkamiesten, työntekijöiden ja kansanedustajien palkkoja 10–15 prosenttia sekä lopettamalla suojatyöpaikkoja etenkin maahanmuuton, kulttuurikoordinaation ja virkamiestyönä tehtävän luonnonsuojelun ja muun vihervalvonnan piiristä. Purkamalla ongelmaksi koettua byrokratiaa ja lakkauttamalla tarpeettomia, tuottamattomia ja haitallisia virkoja kaikkialta valtionhallinnosta.

2) Pidättäytymällä EU:n tukipakettien rahoittamisesta, johon on kaatunut useita miljardeja.

3) Perumalla hallintohimmeli nimeltä ”Sote” sekä sen ”aluevaltuustot”, ”hyvinvointialueet” ja muut käsitekäppyrät, joiden kautta tehokkuus on uhrattu byrokratialle ja jotka ovat lisänneet julkisen talouden menoja ja pahoinvointia yli 6 miljardilla eurolla!

4) Purkamalla sertifikaatteja, standardeja ja paragrafeja sekä vähentämällä etenkin ympäristöhallinnon kuluja, jotka johtuvat ylimitoitetusta ilmastopolitiikasta. Panemalla vihersiirtymäksi sanottu rahahorna ja kansainvälinen päästökauppa tauolle. Suomen tulisi lopettaa ylimitoitetut pyrkimykset olla kokoaan suurempi maa ilmaston- ja luonnonsuojeluasioissa.

5) Pidättäytymällä varainsiirtoveron alennuksista, koska ne hyödyttävät vain parhaiten tienaavaa desiiliä (10 prosenttia) suomalaisista (aiheesta täällä).

6) Perumalla kaikkiin, myös alimpiin tuloluokkiin, suunnitellut ansiotuloveronalennukset, jotka ovat valheellisia jo siksikin, että pieni- ja keskituloiset eivät nykyisinkään ole nettoveronmaksajia – joten miten heidän verotustaan voitaisiin vielä nykyisestä alentaa? Poistamalla listaamattomien yhtiöiden osinkotulojen verovapaudet. Tulojensiirrot tapahtuvat Suomessa vähävaraisilta hyvin tienaaville nykyajan torpparilaitoksen, eli vuokrakiskonnan, korkojen ja osinkojen sekä työterveyshuollon, lounasetujen ja sähköauton veroetujen kautta, joita työttömillä ei ole edes varaa harkita, ja siksi tarvitaan toisensuuntaisia tulojensiirtoja.

7) Laittamalla suuret infrastruktuurihankkeet (kuten Hailuodon silta 121 miljoonaa euroa = noin 121 000 euroa / asukas) jäihin ja lopettamalla puheet ”Turun radan” nopeuttamisesta, joka VVM:n ja LVM:n aiemman selvityksen mukaan olisi taloudellisesti kannattamatonta. Sorateiden kansalaisille, joiden kulkuyhteydet rappeutuvat, on mahdotonta perustella Turun kiskojen kiillottamista miljardirahoituksella vain siksi, että Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä. Kyseessä on siltarumpupolitiikan pömpöösi ökyröyhtäys, ja on käsittämätöntä, että myös PS on mennyt ”Turun tautia” potevan sosiaalisen korruption takaajaksi. Myöskään 2,9 miljardia maksavaa uutta ”lentorataa” ei pääkaupunkiseudulle tarvita.

8) Käymällä yritystuet ja maataloustuet tiheällä kammalla läpi, sillä niillä on usein tekohengitetty elinkelvotonta toimintaa, eikä maataloustukien yli 2 miljardin euron potista ole leikattu juuri mitään. Molempia on jaeltu yhtä avokätisesti kuin koronatukia.

9) Laittamalla kontrollin alle Suomen Akatemian tutkimusrahoitus, jolla on tuettu tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti perusteettomia kehitysmaapoliittisia, ympäristöpoliittisia ja yleissekavia hankkeita ”tieteen” kaavussa.

10) Lopettamalla tendenssitutkimusten ja suuruudenhullujen agendahankkeiden (kuten THL:n ”Suomi 100” ja OKM:n ”Suomi liikkumaan”) rahoittaminen sekä yliopistoissa että valtionhallinnossa.

11) Purkamalla eduskunnan alainen Sitra ja sen miljardivarallisuus, sillä kyseisessä säätiöpohjaisessa instituutiossa tehdään läpikotaisin tarkoitushakuista, setelinvihreää ja epätieteellistä kurpitsatutkimusta ”tulevaisuudentutkimuksen” nimellä, ja Sitra toimii pelkkänä suojatyöpaikkana poliittisille pudokkaille ja nousukkaille.

12) Puolittamalla Yle-vero ja Yleisradion kulut, joihin hallitusohjelmassa ei uskallettu puuttua lainkaan (ilmeisesti toimittajien pelossa).

13) Jäädyttämällä koulutusmenot, sillä koulujen ongelma ei ole taloudellisten voimavarojen puute, vaan ongelma on laadullinen: väärät opetusmenetelmät (kuten inkluusio), jotka pitäisi korvata hyviksi havaituilla metodeilla. Se ei maksaisi mitään.

14) Kieltäytymällä vastaanottamasta turvapaikanhakijoita ja kotiuttamalla täällä oleskelevat tilapäistä suojelua nauttivat ja palautettaviksi määrätyt laittomat oleskelijat lähtömaihinsa halvinta kulkuneuvoa käyttäen. Avaamalla itäraja yhteen suuntaan: Suomesta ulospäin.

15) Lopettamalla kaikki valtion tuet uskonlahkoille, lähetystyölle ja kukkahattuyhdistyksille, joille hallitus nyt (ilmeisestikin krisujen vaatimuksesta) kätilöi runsaat avustukset.

16) Lopettamalla jälkimodernien feministien, queer-teoreetikoiden, identiteettipoliitikkojen, tendenssimäisten tutkijoiden ja muiden valetieteilijöiden tiedepoliittinen ruokkiminen yliopistoissa ja kaikkialla muallakin.

17) Säätämällä laki, joka pakottaisi työnantajia valitsemaan työpaikkaan aina ensisijaisesti suomalaisen työntekijän. Hoiva-alaa lukuunottamatta Suomessa ei ole pulaa paljon hehkutetusta ”koulutetusta työvoimasta” eikä ”huippuosaajista”, vaan jokaiseen korkeakoulutusta vaativaan työpaikkaan on jatkuvasti useita kymmeniä hakijoita. Tiukentamalla ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa. Lopettamalla työpaikkojen myöntäminen ulkomaalaisille yliopistoissamme ja korkeakouluissamme sekä tekemällä opiskelemisesta täysiarvoisesti maksullista kaikille ulkomaalaisille.

Lisäksi esitän, että asumiseen liittyvät asiat siirrettäisiin ympäristöministeriöstä valtiovarainministeriöön tai sosiaali- ja terveysministeriöön, sillä asuminen on etupäässä taloudellinen ja sosiaalinen asiakysymys eikä mikään ympäristöpoliittinen ongelma. Sen jälkeen vihersosialismia harjoittava ympäristöministeriö pitäisi lakkauttaa.

Näiden todellisten ja hyödyllisten säästötoimien sijasta hallitus jyrsii kansalaisten perusturvaa näperrelläkseen veronalennuksia lääkäreille, sianajajille ja muille ylipalkatuille plebeijeille, jotka nauttivat tuloja toisten ihmisten kivuista ja vastoinkäymisistä.

Pelkästään edellä nimeämilläni toimilla voitaisiin kattaa valtionbudjetissa oleva 10–14 miljardin euron vaje. Kepulainen Sote-himmeli nosti byrokratiamenoja 6,4 miljardilla, ja Kokoomuksen tukemaan EU:n elpymispakettiin humahti 6,6 miljardia, eikä tuossa ole vielä nousseiden korkokulujen osuus!

Aivan pian Bryssel lähestyy suomalaisia jälleen käsi ojossa, kun koronarahastoksi sanotun elpymisrahaston varat Italian, Espanjan, Portugalin ja Kreikan tukemiseen ehtyvät.

Espanja kuittaa koronarahastostaedelleen 163 miljardin hillot, eli kaksinkertaisesti Suomen valtionbudjetin verran rahaa, kun taas Suomi saa vain 1,8 miljardia, vaikka meidät pakotettiin pönkittämään rahastoa 7,2 miljardilla.

Tätä Kokoomus päätti tukea jo oppositiosta, ja nyt se vaatii sitä hallituksessa. Koska hallitus ei ole tehnyt mitään bruttokansantuotteen ja kansantulon parantamiseksi, on selvää, että valtion velanotto jatkuu, kun kassakoneen tulopuoli ei kilise.


Kokoomus laittoi perussuomalaiset povitaskuunsa

On hallituksen ehdotuksissa jotain hyvääkin, kuten vientivetoinen palkkamalli. On mahdotonta ajatella, että sekundäärisektorin huoltavilla aloilla maksettaisiin korkeampia korotuksia kuin vientialoilla, jotka tuottavat yhteiskuntaamme lähes kaiken jaettavissa olevan pätäkän.

Perussuomalaiset myös ovat onnistuneet estämään ainakin kaksi Kokoomuksen haluamaa asiaa, kuten yleissitovuuden poistamisen ja EU:n ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnan lopettamisen, sekä yrittäjien esityksen toisin sopimisen oikeudesta.

Suomalaisille parempi hallitus olisikin tullut Perussuomalaisten ja SDP:n kesken, sillä säästötoimien preferenssit olisivat olleet lähempänä toisiaan.

Ongelman aiheutti Sanna Marin, joka sulki typeryydessään ensin perussuomalaiset ja sitten myös demarit pois hallituksesta uppiniskaisen maahanmuuttokantansa ja rasismiväitteidensä vuoksi. Lopulta hän sulki pois myös itsensä kadoten kypsymään.

Parempi hallitus olisi voinut tulla jopa Kokoomuksen ja SDP:n kesken, koska silloin porvareilla olisi ollut vastavoima hallituksen sisällä.

Nyt Kokoomus sai lähes kaiken ja vasemmisto ei mitään, ja se oli demareilta tyhmää. Viisari meni laidasta toiseen, ja se ei ole hyväksi, sillä tämän päivän vallanpitäjät ovat huomisen oppositio. Vastakkainasettelut eivät vähene niitä lisäämällä.

VVM puolestaan laukkasi Purran ohjaksissa harhaan. Syy on budjettipäällikön, valtiotieteiden maisteri Mika Niemelän, joka on Kokoomuksen etäispäätteenä syöttänyt Purran talous- ja lakiteknokraattiselle avustajakaartille kokoomuslaista kalanmaksaöljyä.

Leikkaaminen ei toimi. Budjettipäällikkö sanoo, ettei viitsi selittää, koska pitää kansalaisia niin tyhminä, etteivät he kuitenkaan ymmärtäisi.

Leikkaaminen ei toimi, koska se ei luo maahaan Petteri Orpon lupaamia 100 000 työllistä, vaan THL:n vaikutusarvion mukaan pudottaa noin 100 000 ihmistä toimeentulotuelle, ja toimeentulotukimenot kasvavat noin 30 prosenttia. Tämä on tutkimuksellinen totuus.

Lasisilmä-Petterin leikkauspolitiikka ei toimi, koska psykologinen vaikutus ei ole kannustava vaan komenteleva ja lyttäävä. Logiikka on ultimatumin kaltainen: työntekijäosapuolen joko on tehtävä sellaisia päätöksiä kuin Kokoomus ja EK tekisivät tai hallitus pakottaa siihen lailla!

Piiskaamalla ei tosiasiassa tuoteta yhtään työllistä, koska ongelmana ei ole tähänkään asti ollut Orpon olettama työhaluttomuus vaan pula työpaikoista ja työnantajien haluttomuus palkata yli 40-vuotiaita. Ongelma on seuraava:

1) Työvoimaa tarvitaan aloilla, joille toimettomilla ei ole pätevyyyttä, ja ihmisillä puolestaan on pätevyyksiä aloille, joilla ei ole työpaikkoja. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista perusturvaa leikkaamalla vaan koulutuspolitiikalla, mutta sen parantamisesta ei ole puhuttu mitään.

2) Työpaikkoja taas on siellä, missä ei ole työttömiä, ja työttömiä on niillä paikkakunnilla, joilla ei ole työpaikkoja. Myöskään tätä ongelmaa ei voida ratkaista leikkaamalla perusturvaa vaan asuntopolitiikalla, mutta nyt hallitus tekee kasvukeskuksiin siirtymisestä entistäkin vaikeampaa laittamalla esimerkiksi asumisoikeustalojen rahoituksen jumiin.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteinen tietämättömyys, taitamattomattomuus ja perehtymättömyys suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään näkyy siinä, että toimeentulotukeen (jonka saajista suhteettoman suuri osuus on maahanmuuttajia), tehdään kyllä vuotuiset indeksikorotukset, mutta kansalaisten perusturvasta (työttömyysetuudet, asumistuki) leikataan!

Purrasta on tullut valtiovarainmisteriöön pirttihirmu, joka vaatii lisäsopeutuksina muun muassa ruoan arvonlisäveron korottamista, mutta työn ja yritysten verottamista hän ei kasvattaisi. Ruoan arvonlisäveron korottaminen iskisi pahasti nimenomaan vähävaraisiin ihmisiin, jotka kärsivät jo nyt tehdyistä leikkauksista.

Ruoan hinnannoususta kärsivät eniten Purran omat köyhät ja keskiköyhät äänestäjät, ja rasitteiden kasaaminen vähävaraisille siis jatkuu. Samalla jatkuvat myös hyväosaisten ansiotulojen verohelpotukset ja valtion velanotto, jota ei voida kuitenkaan Petteri Orpon velkakatolla katkaista.

Velkavana valuu solkenaan nyt hyvätuloisten tileille.

Tosiasia on, että mikäli on työ- tai yritystuloa, on varaa maksaa myös veroja.

Ja nuo tulot ovat yleensä nekin toisten ihmisten käsistä lähtöisin: niin kuninkaiden, kansanedustajien kuin kauppiaidenkin tulot. Joten työn, palkkatulojen ja yritystoiminnan runsaampi verottaminen olisi aivan oikein.

Ansiotulojen verottaminen näyttää olevan kuitenkin hallitukselle pyhä lehmä, johon ei kosketa. Sen sijaan hallitus suunnittelee muun muassa kiinteistöveron korottamista, vaikka kiinteistövero ei ota ollenkaan huomioon verotettavan veronmaksukykyä. Tämä on politikointia, jota en voi missään tapauksessa kannattaa.

Jos ansiotulojen sijasta verotetaan varallisuudesta (kuten kiinteistöistä), se on omaisuuden poisverottamista, eli sosialismia porvarihallitukselta!

Saksiminen ei laita myöskään valtiontalouden tulopuolta laulamaan. Voidaan kysyä, mitäs sitten, kun leikattava loppuu. Ongelmahan on juuri se, että leikattavaa on kansantalouden alijäämätilanteessa aina vähemmän kuin pitäisi säästää.

Purran VVM yrittää nyt paradigmanmuutosta, joka ei tule onnistumaan ilman, että siirrytään Albanian tai Pohjois-Korean tapaiseen komentotalouteen. Hän sanoi, että olemme tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse, mutta ei tarkentanut, ketkä me.

 

Kansa entistä pahemmin kahtia

Hallitus puolustautuu väitteellä, että jos se ei nyt toimissaan onnistu, tulevaisuudessa pitää leikata vielä enemmän. Voin varmentaa, että ei onnistu, koska keinot ja välineet ovat menoja lisääviä.

Noin puolet kansalaisista uskonee hallituksen liturgiaan ja kiristelee masokistisesti vöitään oletuksena, että leikkaaminen säästää, vaikka todennäköisesti se lisää valtiontalouden menoja välillisten kulujen kautta.

Myös priorisointi menee pieleen.

Asumistuen lakkauttamisella omistusasujilta VVM olettaa säästävänsä noin 37 miljoonaa, mikä hallituksen mielestä on paljon, kun taas pelkkä raketinheitinten päivitys maksaa enemmän kuin kaikkien asumistukileikkausten tuottama säästö, eli 450 miljoonaa. Se on hallituksen mielestä ilmeisesti vähän.

Omistusasujien tuen lopettamisella ei pystytä rahoittamaan edes presidentin virka-asunnon saneerausta, joka maksaa 55 miljoonaa euroa!

Näin kansalaisten turvallisuus muka lisääntyy, vaikka noin 17 000 kotitaloudelta vedetään kokonaan matto alta ja toimeentulotuen saajiakin pakotetaan kodeistaan evakkoon.

Mitä turvallisuutta se sellainen on? Pitäisi varoa romuttamasta kansalaisten omassa elämässään kokemaa turvallisuutta korostettaessa ulkoista turvallisuutta.

Perusetuuksiin panostaminen olisi hyvä elvytyskeino, koska perusetuuksilla ostetaan perunoita, porkkanoita ja muita kotimaisia hyödykkeitä, kun taas hyvätuloisille annetut verojenkevennykset päätyvät ulkomaisiin tuontitavaroihin: Louis Vuittoniin, Calvin Kleiniin, osakkeisiin, autoihin, matkoihin ja muuhun luksukseen. 

Eipä siis ihme, että kauppataseen alijäämä pahenee.

Hallituksen toimenpiteiden tuloksena tämä maa jakautuu entistä pahemmin niin sanotun kahden kolmasosan diktatuuriin ja yhteiskunnan syrjäyttämään kolmannekseen.

Yllättävintä perussuomalaisten kansoittamassa hallituksessa on, että se korottaa suurperheiden lapsilisiä. Kelan tiedotteen mukaan:

Monilapsisten perheiden lapsilisiin tulee korotus 1.1.2024 alkaen. Perheen neljännestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrä suurenee 10 eurolla 173,24 euroon kuukaudessa. Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta maksettava lapsilisä suurenee niin ikään 10 eurolla 192,69 euroon kuukaudessa.

Voidaan kysyä, ketkäs niitä monilapsisia suurperheitä Suomessa perustavatkaan, kun kantaväestöön kuuluvilla palkansaajilla niihin ei ole enää varaa.

Ehkä suurperheitä perustavatkin lähinnä ne väestöryhmät, jotka täyttävät omistamis-, sivistymis- ja yritteiliäisyysvihamielisen toimeentulotukijärjestelmän köyhyys- ja varattomuusihanteet. Ja taaskin hallituksen politiikka tukee vain ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia”, mikä on kiertoilmaus pakolaisina ja turvapaikanhakijoina maahamme tulleille.

Toistuu siis sama kuin asumistukea leikattaessa: menot kiertyvät toimeentulotukeen, jota saavien joukossa yliedustus on maahanmuuttajilla ja jota eivät kipurajalla olevat (yli 1000 euroa pankkitilillä) suomalaiset saa. Tätä on nyt sitten ”suomalaiset ensin -politiikka.

Yksi syy suomalaisten itsensä lisääntymättömyyteen on feministien lietsoman seksinvastaisuuden ohella erityisesti toimeentulotukilaki, jonka mukaisesti ”lapsi tuo leivän tullessaan”, mutta vain jos on täysin varaton, kuten perheenyhdistämisen kautta Suomeen tullut pakolainen tai turvapaikanhakija parhaimmillaan on.

Perussuomalaisten toiminta hallituksessa on mennyt sosiaaliturvaleikkausten kohdentamisen osalta täysin päin seiniä. Syy ei ehkä ole persujen paha tahto vaan heidän tietämättömyytensä järjestelmän ominaisuuksista ja vaikutusarvioinnin sekä seurausharkinnan puute.

Hallituksen toimet syventävät myös nuorison ja ikäihmisten kuilua. Opintotuesta otetaan, mutta eläkeläiset ovat saaneet ja saavat jatkossakin indeksikorotukset työeläkkeisiinsä, koska heitä on paljon ja he ovat raivokkaita äänestäjiä.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten aivoriihissä on jo pitkään pohdittu, kuinka myös kansaneläkkeitä ja työeläkkeitä voitaisiin etäänyyttää toisistaan ja siten tehdä työntekoa ikään kuin jälkikäteen kannattavammaksi eläkeiässä oleville.

Tuossa elämänvaiheessa patistelu on tosin myöhäistä ja ohjaa vain Hurstin Valintaan. Leipäjonojen yksi syyhän on myös eläkeläisten asumistuen jo pitkään voimassa ollut varallisuusharkinta, jonka mukaisesti eläkeläinen ei saa asumistukea, jos hänellä on vähänkin varallisuutta. Useimmat eivät siis saa.

Kun Sipilän hallitus poisti varallisuusharkinnan yleisestä asumistuesta, se olisi pitänyt poistaa samalla myös eläkeläisten asumistuesta. Nyt myös yleisestä asumistuesta ollaan tekemässä toimeentulotuen kaltainen kannusteloukku, joka syöksee osan kansalaisista Aki Kaurismäen maailmaan.

Eikä Kokoomuksen harjoittama nylkeminen pääty suinkaan siihen, vaan se jatkuu kohdistuen seuraavaksi työelämässä ikäsyrjittyihin, kun ikääntyneiden työntekijöiden poikkeussäännöt kumotaan. Tällä tavoin entisestään huononnetaan ikääntyneiden työllistymistä.

Myöskään väite, että eläkeläisten asumistukeen ei koskettaisi, ei pidä paikkaansa, sillä hallitus jäädyttää eläkeläisten asumistuen indeksit vuoteen 2027 asti.


Politiikan anti-intellektualisointi

Kokoomuksen puuhapirkot ovat sivuuttaneet tutkimusnäytön ja seurausvaikutusten arvioinnin ja juosseet saksien kanssa.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, paljonko energiakriisin, korkojen nousun ja inflaation kurittamat kansalaiset innostuvat perusturvaleikkauksista, saadessaan osallistua hyvätuloisten taloudellisiin kannustuksiin.

Kapealla kauppiaan järjellä toimiva Kokoomus on banalisoimassa ja anti-intellektualisoimassa koko yhteiskunnan korostaessaan immanentin ja materiaalisen tyän palvontaa.

Kokoomuksesta ei ole koskaan esitetty älyllisesti kehittyneitä ja selitysvoimaisia näkemyksiä yhteiskunnan rakentumisesta, kausaalisuhteista eikä riippuvuuksista, vaan se on parturien ja pullakuskien puolue.

Ei ole ymmärretty, että yksien ihmisten työttömyys on ehto sille, että joillakin toisilla vakituinen työpaikka vielä on.

Ei ole ymmärretty, että työelämän ongelma on tekijöiden ja työpaikkojen kohtaamattomuus ja yhteensopimattomuus, eikä sitä saada korjatuksi leikkaamalla vaan kouluttamalla. Kohtaanto-ongelmaa pahentaakseen hallitus lakkauttaa myös aikuiskoulutustuen.

Ei ole ymmärretty, että tärkeitä arvoja tuotetaan myös työelämän ulkopuolella, eikä kaikkea arvotuotantoa voida organisoida palkkatyöksi eikä yrittäjätoiminnaksi, ja siksi Kokoomus haluaa joko lopettaa tai kaupallistaa taiteet, kirjallisuuden, kotityön ja kulttuurielämän.

Mitä sitten on se kokoomuslainen työ? Se on sitä, kun pörssikeinottelija makaa kotidivaanilla ja käy kaverikauppaa osakkeilla vetäen voittoja jonkun toisen tekemästä työstä ja hyötyen Kokoomuksen myöntämistä varainsiirtoverojen helpotuksista.

Se on hallitusammattilaisten pötköttelyä löysin aivoin suuryritysten, esimerkiksi Nokian, Stockmannin, Finnairin ja Fortumin, johtokuntapenkeillä tekemässä strategisia virheitä, joista palkitaan miljoonien optioilla.

Se on terveydenhoitopalvelujen yksityistämistä ja verorahoilla tuotettujen palvelusetelien ja Kela-korvausten kääräisemistä lääkärikeskuksia omistaville sijoitusyhtiöille, joiden osakkaat ovat pääosin ulkomailla. 

Se on kaikkien puolueiden poliittisten avustajien, pudokkaiden ja nousukkaiden nimittämistä korkeasti palkattuihin suojatyöpaikkoihin Sitraan, THL:ään, STM:ään, Kelaan ja Veikkaukseen pohtimaan, mistähän se kansalaisten rahapeliriippuvuus oikein johtuu.

Kokoomuksen nousu on tulos poliittisen vasemmiston rappiosta ja hervahtamisesta ilmastohumpan, maahanmuuttoparaatin ja monikulttuuri-ideologian takuumieheksi.

Syyt sosiaaliturvan leikkauksiin johtuvat ensisijaisesti siitä, että maahanmuuton aiheuttamat kulut ovat räjäyttäneet sosiaalimenot ja syöneet sosiaaliturvan suomalaisten omasta pöydästä.

SDP oli aiemmin pätevä talouskuripuolue. Ei ole enää. Myös vasemmistopuolueiden resepteillä on tehty tuulentupia. Ei tätä maata leikkauksilla ja tulonsiirroilla paranneta, vaan lisäämällä työn tuottavuutta ja vientiä sekä vähentämällä byrokratiaa.

Ei tätä maata myöskään neuvolatoiminnalla korjata. Mikäli työllistyminen olisi työvoimaneuvojien määrästä kiinni, kaikki ongelmat olisivat jo ratkaistut.

Työllisyysaste voi olla vaikka 100, mutta työn tuottavuus on ylirunsastuneissa byrokratia-ammateissa ja sekundäärisektorin huoltavassa verkostossa huono. Niissä hommissa ei tehdä mitään sellaista, mikä loisi markkinoille vaihtokelpoisia arvoja.

Uusia yrityksiä syntyy vähän, vanhat ovat myydyt ulkomaille, ja tilalle tarjotaan sakeaa sanapuppua:

”Suorituskyky tuottavuuden kohtaamisrajapinnassa tarkoittaa, että kun talous pannaan tasapainoon, ei oikeudenmukaisuus saa muodostua esteeksi.

Deep-housea Arkadian talouskoulusta

”Jos ensimmäisen sairauspäivän palkanmenetys tuntuu kohtuuttomalta, voi töihin mennä pienessä ripulissa.

Ääni hallituksesta

Perussuomalaisten kannatus lienee pian 25, ei vaan 30 prosenttia!

Näinköhän ”ne rikkaat ja hyväosaiset Itä-Helsingin perussuomalaisetnyt itkien kiittävät asumistukiensa ja muiden hengenpitimiensä leikkauksista, kun saavat haittamaahanmuuton sijasta vain vähemmän haitallista maahanmuuttoa?

Näinköhän suomalainen paaria ja duunari huutavat innosta kiljuen päätään pölkylle?

 

Enemmistömandaatti ei oikeuta demokratian tukahduttamista

Kukaan Perussuomalaisia joskus äänestänyt tai puolueessa mukana ollut ei ole puolueen panttivanki.

Selvitysten mukaan Perussuomalaisia kannattaneiden enemmistö vastustaa hallituksen tekemiä leikkauksia, joten mikä on nyt se enemmistömandaatti, johon hallitus mielellään vetoaa?

Tosiasiassa eduskuntavaaleissa ei annettu mandaattia sen enempää työmarkkinauudistusten kuin perusturvaleikkaustenkaan läpiviemiseen, sillä vaaleissa ei äänestetty näistä asiakysymyksistä lainkaan, vaan ainoastaan valittiin henkilöitä.

Myös valituksi tulleet ja hallituksen muodostaneet lupasivat ennen eduskuntavaaleja, että perusturvaan ei puututa, joten ei ole ihme, että lakoilla on nyt kansan enemmistön 58-prosenttinen tuki.

On muistettava, että demokratia ei oikeuta tyranniaa, eikä eduskuntaenemmistö ole valtakirja perusoikeuksien poljentaan. Enemmistöt eivät sitä paitsi ole aina oikeassa vaan usein täysin väärässä, koska tieto ja asiantuntemus puuttuvat.

Politiikan laumallisuus johtaa usein enemmistödiktatuureihin, eikä mielenilmaisujen tukahduttaminen kuulu demokratiaan.

Demokratiaan eli kansanvaltaan kuuluu myös ulkoparlamentaarinen toiminta, sillä parlamentarismi kattaa vain edustuksellisen demokratian, joka puolestaan koostuu 200 kansanedustajan käyttämästä vallasta.

Koska vaaleissa ei päätetty hallitusohjelmasta, hallituksella ei ole mitään yksiselitteistä oikeutusta ajaa tavoitteita, jotka puolueet paljastivat vasta vaalien jälkeen ja joista pahimpia ovat asumistuen leikkaukset.

Myöskään lakko-oikeuksien rajoittaminen ei ole oikein, sillä lakkoilu sinänsä ei ole ollut vuosikymmeniin mikään kansantaloudellinen eikä poliittinen ongelma.

On kai poliittisiin lakkoihin poliittinen oikeus, kun hallitus itse tukee leikkauspolitiikkansa nimenomaan poliittiseen pakottamiseen ja lailla kurittamiseen? On kansalaisten oma asia, millä ehdoilla ja hinnalla he työvoimansa myyvät, sillä hallitus ei omista heitä.

Vapaaseen demokratiaan kuuluu, että yksilöt ja ryhmät omistavat itse fyysiset ja henkiset potentiaalinsa ja työvoimansa ja ovat suvereeneja päättämään niiden käytöstä ja hinnasta. Työntekijöitä edustava ay-liike ei ole tässä suhteessa ulkopuolinen taho vaan osapuoli. Sen sijaan hallitus itse on työmarkkinoiden ulkopuolinen kolmas pyörä, joka pyrkii nyt ratkaisijan rooliin.

Ehkä onkin niin, että ensin rajoitetaan poliittisia oikeuksia, jotta tulevat huononnukset voitaisiin ajaa vastalauseitta läpi. Muistelen eräissä poliittisissa järjestelmissä tehdyn juuri niin, mutta silloin vallassa eivät olleet juutalaiset.

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, ja muotovaltakirjan saatuaan hallitus on nyt ajamassa junan päin seinää.

Jos (ja ilmeisesti kun) hallitus ei saa leikkaamalla valtiontaloutta kuntoon mutta rapauttaa suomalaisten sosiaaliturvan, se saattaa maksaa Perussuomalaisille muutamankin jakarandatuolin seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kansalaisluottamuksen menetys maksaa koko yhteiskunnalle, sillä se syventää politiikan legitimaatiokriisiä.

Miksi Orpon ja Purran kabinetti ei voi sanoa suoraan, että siellä nautitaan leikkauksista sadistisesti? Leikkuulautojen esittely ja saksivitsit eivät ole vain köyhiä kolhivaa huumoria vaan kelvotonta puoluemarkkinointia.

On syytä muistaa, että myös Perussuomalaisten hyvinvoivaan kannattajakuntaan kuuluva iskurityöläinen, farmari-Octavialla dieselautoileva keltaliivi-Markku, saattaa olla tuossa tuokiossa työttömien kortiston tilastoyksikkö ja sitä kautta kipeiden leikkausten piirissä. 

Orpon ja Purran hallitus on väärine säästömetodeineen aivan yhtä matalamielinen kuin Marinin ja Ohisalon viisikkohallitus oli omassa hunsvottimaisuudessaan tuhlaavainen.

---

Päivitys 8.3.2024: Tänään julkaistun mielipidetiedustelun mukaan Perussuomalaisten kannatus on laskenut kaksi prosenttiyksikköä. Yksi vaunu vuoristoradalla on irti, ja on mielenkiintoista nähdä, mihin kannatuslukemiin puolueet päätyvät europarlamenttivaaleihin mennessä.


Aiheesta aiemmin

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

1. maaliskuuta 2024

Onnea uudelle presidentille, sillä hän tarvitsee sitä

”Isänmaa kutsui” Alexander Stubbia jo toisen kerran, tosin nyt kutsun esittäjänä ei ollut pääministeri, joka pyysi aikoinaan ulkoministeriksi, vaan noin puolitoista miljoonaa äänestäjää.

Kilpailevia ehdokkaita äänestäneilläkään ei liene mitään kummempaa valituksi tullutta vastaan. Stubbin keskustaoikeistolaiseen liberalismiin on luullakseni vaivatonta yhtyä.

Muistan, kun vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa Stubb julisti Kolmella sepällä kuorma-auton lavalta, että yksi europarlamentaarikko on vaikutusvaltaisempi kuin suomalainen ministeri.

Stubbille ovat aina olleet mieluisampia kansainväliset tehtävät kuin kotimaiset kentät, joten oletan hänen toimineen myös ulkoministerinä ollessaan sopivassa virassa. Pääministerinä ei kylläkään menestystä tullut, ja Stubbin kontakti niin sanottuun tavalliseen kansaan on aina ollut ohut.

Tässä suhteessa Stubb muistuttaa Martti Ahtisaarta.

Koska presidentinvirka painottuu Suomen ulkosuhteiden hoitamiseen, arvelen että Stubb kokee jälleen olevansa kutsumustehtävässä. Tämä kävi ilmi hänen tämänpäiväisestä virkaanastujaispuheestaan.

Toivon luonnollisesti, että Suomen tasavalta saisi hänestä menestyksekkään presidentin, ja toivettani tukee, että edellytykset ovat olemassa. On kontakteja, on asiantuntemusta, on ohjelmallisuutta ja on sujuvaa vieraiden kielten taitoa, joka poikkeuttaa hänet poliitikkojen valtavirrasta.

Sympatiaa Stubbissa herättää se, että puolueensa Kokoomus käänsi hänelle selkänsä puheenjohtajavaalissa, mikä sinkautti hänet pakastevirkojen kiertoradalle: ensin Euroopan investointipankkiin Lontooseen ja sitten tutkimusvirkaan firenzeläiseen EU-luostariin.

Kohtalo lähetti kuitenkin hänen avukseen kansainvälisiä kriisejä, joissa hänen asiantuntemustaan jälleen tarvittiin, ja kv. politiikan ajatussolmuja avatessaan Stubb teki virénit onnistuen ponnistamaan takaisin valtakunnanpolitiikkaan.

Virkistävää Stubbissa on älyllinen ote politiikkaan ja visioiden tavoittelu. Sitä kautta myös Suomen rooli kansainvälisillä foorumeilla voi olla kokoaan suurempi, ja viennin edistämistäkin riittää.

Stubb yrittänee rakentaa kansallisen suosionsa kansainvälisen menestyksen varaan, mutta kansan pulssia siinä on kuunneltava, ja sitä ei istuva hallitus nyt oikein tee.

Stubbin heikkoutena oli alun perin EU-idealismi, jota olen itse arvostellut kaikessa filosofiassani. 

EU:n ja erityisesti euroalueen jäsenyydestä on ollut Suomelle huomattavaa taloudellista haittaa, jota ei sovita se, että jäsenyydestä on voinut olla turvallisuuspoliittista hyötyä. Myös turvatakuut ovat kyseenalaisia, sillä Suomihan on itse ollut koko ajan turvallisuuden tuottaja eikä kuluttaja myös EU:ssa.

Kokemustensa sittemmin viisastamana Stubb on pyrkinyt korjaamaan aiempaa chance blindnessiaan puheillaan ”arvopohjaisesta realismista”. Se on tosin käsitepari, jolle ei ole ainakaan filosofian näkökulmasta mitään yksiselitteistä määritelmää.

Realismi olisi hyväksi myös sisäpolitiikassa samoin kuin kyky erottautua puoluetaustansa Kokoomuksen sosiaalipoliittisista ja työmarkkinapoliittisista linjauksista. Muutoin Stubbista ei voi tulla koko kansan presidenttiä. Kansan kiitollisuus Niinistön presidenttiyttä kohtaan ei unohdu.

Ei ole kuitenkaan hyväksi, jos hallitusvalta on pelkästään Kokoomuksen hyppysissä ja viisari osoittaa radikaalisti oikealle, sillä kahtiajaot eivät katoa niitä tuottamalla.

Olen ollut ja olen edelleen monesta Euroopan unionin tulevaisuuteen liittyvästä asiasta Stubbin kanssa eri mieltä, mutta katson, että onnekaassa tapauksessa Suomi saa hänestä Niinistön työlle erinomaisen jatkajan hänen tuodessaan politiikan näyttämölle intellektuaalisia pyrkimyksiään.

Taskuliinagate ja punaisten kenkien tähtipöly eivät niitä sotke. 

Kysyin Stubbilta Sanoma-talon vaalimessuilla tammikuussa, alkaako EU:n yhtenäisyys rakoilla ja pullahtavatko sisäiset valuviat uudestaan esiin, jos (ja toivottavasti kun) Venäjä häviää sodan ja ulkoinen nippuside EU-maiden koheesion luojana poistuu. Selvää näkemystä Stubbilla ei ollut, mikä voi johtua siitä, että tietoa asiasta ei ole. Kysymykseni kuitenkin sisälsi arvauksen.

Stubb on todiste siitä, että suomalainen poliitikko ei voi koskaan urheilla liikaa. Nähtäväksi jää, verottaako mersukyyti kuntoa vai jatkaako hän Bianchillaan neljänkympin keskinopeuden kerhossa. Minulle riittää yli viisikymppisenä kolmenkympin vauhti kernaasti.

Ikäväksi muistoksi tämänkertaisista konklaaveista jää se tutkimuksellisesti selvitetty näkemys, että monien äänestäjien mielestä homo ei kelpaa presidentiksi eikä siis mihinkään muuhunkaan, johon nimitetään aina hetero niin pitkälle kuin heitä riittää.

---

Tärkeä tiedote 2.3.2024: Televisiossa sanottiin, että kyseessä oli vallanvaihdos. Käsittäkseni tilaisuudessa saattoi kuitenkin vaihtua myös syyhypunkki. Nimittäin jos jollakin valtiaalla oli muassaan Helsinkiä piinaava syyhypunkki, se saattoi siirtyä kädestä käteen vallan rituaaleissa.

Mikäli siis valtaapitäviä nyt laajalti kutisee, on syyhy saattanut hypätä iholta iholle, ja syyllinen on kansakunnan hoveissa majaansa pitävä punkki. Punkki voi siirtyä olkapäältä olkapäälle myös muissa vallan kulisseissa ja lavasteissa virkakunnan harjoittaessa kylkimyyryä vallasväen edessä.

Älkää siis ihmetelkö lähiaikoina poliittisessa eliitissä esiintyvää hillitöntä kutinaa ja raapimista.

21. helmikuuta 2024

Ukraina vakavassa vaarassa

Maailmassa tuskin on turhauttavampia asioita kuin apu, joka tulee perille liian myöhään. Oikea-aikaisuus on tärkeää myös sodankäynnissä. Jo Sokrates sanoi, että missään ei ole myöhästyminen niin pahasta kuin sodassa. Nimittäin silloin sota jää helposti käymättä.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Ukrainan sotamenestyksestä mediassa annetut tiedot ovat olleet virheellisiä ja liioiteltuja. Jokainen kadunmies on voinut helposti päätellä, että Ukrainan armeijalla ei mene kovin hyvin, kun rintama on jämähtänyt paikoilleen, eivätkä suuretkaan ponnistukset tuota tuloksia.

Näkemys siitä, että Ukraina voisi noin vain vallata menettämiään tontteja takaisin, on ollut ylioptimistinen. Dnepr on vaikeasti ylitettävä, ja muualla Venäjä on linnoittautunut poteroihin. Venäjän kymmentä tykinammusta kohti Ukrainalla sanotaan olevan vaivaiset yksi, joten tilanne vastaa Tuntemattoman sotilaan Lahtisen huolta siitä, ”mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?”

Ukrainan voima ei kerta kaikkiaan riitä vihollisen häätämiseen. Tämä ei ole ihme, sillä maan väestö vastaa vain kolmannesta Venäjän väestöstä, ja Venäjä on joka tapauksessa niskan päällä onnistuttaan Itä-Ukrainan ja Krimin valtaamisessa.

Tilannetta pahentaa, että Venäjä on siirtynyt sotatalouteen ja saattaa presidentinvaalien jälkeen määrätä yleisen liikekannallepanon eräänlaisena Putinin ”demokraattisen uudelleenvalinnan” kylmänä suihkuna.

Mistä länsimaiden ja -medioiden ylioptimismi sitten johtuu?

Poliittisesti Ukraina on sandwich-tilanteessa. Sen on uskoteltava länsimaille, että hyvin menee, ihan vain herättääkseen luottamusta ja kannustaakseen lisäavun antamiseen. Toisaalta sama viestintätaktiikka voi vähentää halua Ukrainan auttamiseen.

Ukrainalla on myös toisensuuntainen motiivi: sen olisi uskoteltava länsimaille, että huonosti menee, koska sekin voi kannustaa lisäavun antamiseen. Toisaalta tälläkin viestintätaktiikalla voi olla päinvastaista vaikutusta.

Nähdäkseni Ukrainan huono tilanne olisi tunnustettava, koska sillä saattaisi olla muun muassa Yhdysvaltoihin rohkaiseva vaikutus. Ukrainan kannattaisi siirtyä viestintätaktiikassaan korostamaan tappion vaaraa, vetäytymisen tarpeellisuutta ja häviön todennäköisyyttä.

USA:n avun sanotaan olevan juntturalla presidentinvaalien lähestymisen vuoksi. Istuvan hallinnon olisi kuitenkin tunnustettava tosiasiat eikä katsottava niitä pelkästään pragmaattisesti kannatustilastojen kautta.

Yhdysvalloilta löytyisi noin 450 kappaletta käytöstä poistettuja keskipitkän matkan ohjuksia, jotka se voisi lähettää apuna Ukrainaan ilman, että maan omat asevoimat kärsisivät lainkaan.

Osa lienee jo matkalla, mutta kitsastelu antaa aiheen epäillä, kuinka tosissaan länsimaat ovat olleet Ukrainan tukemisessa. Jarrua on ohjannut painamaan asevarastojen vähyys Euroopassa ja oman selustan turvaaminen.

Kyse on ollut etupäässä siitä, uskalletaanko tukea jaella konfliktin laajenemisen pelossa. Toisaalta niin pitäisi tehdä Ukrainaan suuntautuvan hyökkäyksen eskaloitumisen pelossa. Venäjähän laajentaa sotaa nimenomaan silloin, jos länsi ei pysäytä sitä voimalla, ja asia on siis päinvastoin kuin länsimaiden strategit ovat pelänneet.

Keskipitkän ja pitkän matkan aseilla Ukraina voisi horjuttaa Venäjän kansan tukea sodankäynnille, kun ukrainalaisten kärsimä kauhu ja ilmaiskut alkaisivat kolkutella venäläläisten omia kaupunkeja. Siten voitaisiin myös katkaista valloitettujen alueiden huoltoreittejä ja pakottaa vihollinen vetäytymään.

Sodasta on sanottu tulevan pitkä. Miksi?

Mukana ovat liian suuret osapuolet, jotta kumpikaan voisi sitä selvästi hävitä tai voittaa.

Tällöin ei päästäne myöskään tulitaukoa tai pelkkää aselepoa kummempaan tulokseen saati rauhaan. Jos niin pitkälle edetään, päädytään todennäköisesti jonkinlaiseen YK:n tai Donald Trumpin sovittelemaan kompromissiin, jossa vähintään Krim jää Venäjälle eräänlaisena hintana siitä, että Ukraina puolestaan liittyy Natoon. 

Konflikti voi myös jäätyä ilman mitään ratkaisua, koska kyseessä ovat venäläisen totalitarismin kuolinkouristukset. Moskova ei anna periksi, koska Kremlin muurien takana asiat käsitetään niin, että neuvotteleminen olisi antautumista.

Neuvottelupöytään asettuminen ei taida onnistua länsimaidenkaan puolesta eikä kätilöimänä, koska Putinin rikokset ovat liian syvät, jotta Putinin hallinnolle voitaisiin tunnustaa edes neuvottelustatusta.

Jos taas Ukraina häviää sodan, yliote jää Venäjälle, millä puolestaan olisi suora vaikutus Suomen ja kaikkien niiden maiden asemaan, jotka ovat asettuneet puolustamaan Ukrainaa.

Ukrainan pitäisi siis voittaa, mikä ei ole mahdollista ilman, että länsimaat luopuvat ylijäämävarastojensa purkamiseen perustuvista nyyttikesteistä ja antavat Ukrainalle sen tarvitsemat aseet. Sen vastavaikutuksena ydinaseiden käyttökynnys puolestaan madaltuisi.

Venäjällä on siinäkin asiassa yliote, koska Venäjä voi räjäyttää ydinlatauksen jossakin Ukrainan yläpuolella ilman, että läntiset ydinasevaltiot voivat vastata. Menetettävää on kerta kaikkiaan liian paljon.

Samasta syystä puheet ”ydinasesateenvarjosta” ovat pelkästään imaginaarisia ja peliteoreettisessa ristiriitaisuudessaan irvokkaita puheita, joita filosofi Theodor Adorno sanoi jo kylmän sodan aikana ”totaalisen hallinnon kieleksi” (teoksessa Yksiulotteinen ihminen).

Eivät ydinaseet miltään suojaa. Ydinsaasteet sataisivat tasapuolisesti kaikkien niskaan, ja siksi niiden rooli ”turvallisuuden takaajina” on perin epäuskottava. Mitä useammin ydinaseisiin vedotaan, sitä epäuskottammaksi niiden käyttö muodostuu, vaikka toisaalta käyttökynnyksen voidaan ajatella madaltuvan uhkausten arkipäiväistymisen myötä.

Venäjä voi räjäyttää ydinaseen myös avaruudessa, jolloin elektromagneettinen pulssi tuhoaisi suuren määrän elektronisia laitteita horisontin laajuudelta aiheuttaen maanosan suuruisen katastrofin: ydinvoimaloiden ohjausjärjestelmät lakkaisivat toimimasta, lentokoneet putoaisivat, pankit ja pörssit menisivät nurin...

Olen usein sanonut, että ydinase ei ole käyttökelpoinen valtioiden välisissä sodissa, koska suuret pommit jäävät ihmisten muistiin vuosisadoiksi, ne tuhoavat valloitettavan (ja oman) omaisuuden ja ansaitsevat moraalisen paheksunnan. Ydinaseet ovat käyttökelpoisia vain koston ja tuhoamisen tarkoituksessa ja terroristien käsissä.

Ongelmallista on, että Venäjä on juuri tuollainen terroristivaltio, joka ei välitä maineestaan pilattuaan sen moneen kertaan.

Putinista on tullut sellainen Hitler, että hänen hallintonsa tuskin kaatuu muutoin kuin totaalisessa sodassa tai Venäjän sisältäpäin. Todennäköistä on, että Ukrainan sodan aiheuttama maailmanlaajuinen konflikti vain syvenee ja poliittiset mannerlaatat erkaantuvat ideologisesti toisistaan Venäjän liukuessa kauemmaksi itään ja Kremlin hakiessa tukea myös kehitysmaiden pahiksilta.

Putin ei mitenkään poikkea koulukiusaajasta, jolla on ystäviä vain siksi, ettei Putin kiusaisi heitä itseään tai jotka itse ovat yhtä pahoin turmeltuneita.

Aleksei Navalnyin murhaamisen valoisa puoli on, että poliittisten vastustajien nitistäminen ei kerro hallinnon vahvuudesta vaan heikkoudesta.

Samalla kun Yhdysvallat pihistelee Ukrainan auttamisessa, maa patistelee Israelia olemaan pommittamatta Gazan aluetta ja siellä pesiviä terroristeja. Sivullisten kärsimys on tietenkin ongelma. Mutta en voi olla paheksumatta Eurovisio-idioottien yksipuolista pyrkimystä boikotoida Israelia sillä perusteella, että maa vastaa terroristien aloittamaan raakaan ja mielivaltaiseen hyökkäykseen.

Ceterum censeo, sicariorum esse delendam. 

 

Aiheesta aiemmin:

Milloin Ukrainan sota päättyy?

Putkimies Putinin nilkkimäinen temppu

Ydinaseilla uhkaaminen ja ihmiskunnan kognitiivinen lukkiutuminen

Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – Putinille ”put out”

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

11. helmikuuta 2024

Presidenttejä tulee ja menee mutta filosofia pysyy

Vähintään seuraavat kuusi vuotta ollaan sitten Aleksanteri IV:n tasavallassa, eikä Pekka-parka päässyt viimeinkään eroon vihreiden jäsenkirjastaan!

Tämä oli ennusteiden valossa todennäköistä, mutta en uskaltanut kirjoittaa tätä juttua valmiiksi ennakolta, koska Pekka Haaviston mahdollisuus nousta kolmannella yrittämällään presidentiksi meni täpärälle (51,6–48,4 %).

Stubb ja Haavisto kävivät kampanjoidensa loppuvaiheessa erinomaisia TV-dialogeja, joista saattoi havaita, että molemmat ovat ulkopolitiikan erinomaisia asiantuntijoita.

Median seuraajia vaivaannutti kuitenkin se, että molemmat joutuivat pyörittelemään samoja kasetteja moneen kertaan.

Stubb pyrki kääntämään lipsautuksensa ”Nato-presidentistä” ja ”Nato-Suomesta” muka tarkoittamikseen provokaatioiksi. Haavisto joutui punnertamaan al-Holin evakuointia koskevan terrorismiongelman kanssa ja tarjosi puolustuksekseen lasten pelastamista. Se toimi melko hyvin, koska vaihtoehtohan olisi ollut, että lapset olisivat edelleen leirillä ja heistä kasvaisi tunnollisia terroristeja, ja media jauhaisi aiheesta jatkuvasti.

Lapsiargumentti sopi presidentinvaaliin melko hyvin.

Suomen alakoulut ovat täpösen täynnä tulevia presidenttiehdokkaita. Nelosen TV-ohjelma Luokan edessä oli kansalaisille juuri sopivanlaista ohjelmaa, aivan niin kuin oppilaiden antamat tehtävät olivat presidentiksi pyrkiville juuri sopivanlaista ajanvietettä.

Minä en anna vaalien äänestystuloksille suurtakaan arvoa, sillä iso osa äänestäjistä on koululaisten tasolla, ja siinä on demokratian eräs surkeus.

Lapset ovat kyllä mukavia, mutta kun aikuiset alkavat käyttäytyä lapsellisesti (kuten sosiaalisessa mediassa), se lakkaa olemasta hauskaa.

En väitä, ettei lasten edessä esiintyminen olisi paljastavaa. Se, miten ihmiset kohtelevat lapsia, on informatiivista.

Poliittisesti johdettua lastenohjelmaa ei olisi oikeastaan tarvittu, sillä muissakin yhteyksissä ehdokkaat puhuivat kuin lapsille – ja usein toimittajien painostamana ja median vuoksi.

Katsokaa nyt, mille toimittajat panivat painoa diskurssia viritellessään. Mitä he kyselivät, ja mistä he olivat kiinnostuneita?

Haaviston orkideoiden ilmajuurista ja Stubbin shortseista sekä tikkatauluna olosta, turkistarhauksesta, sorateiden susiasioista ja siitä, montako sukupuolta on olemassa, ikään kuin asiasta voisivat presidentit mielipiteillään päättää.

Jos ei puhuttu lillukanvarsista, aineksia otsikoihin haettiin puherekisterin toisesta ääripäästä: ydinpommien kuljettelusta Suomen halki, ikään kuin asialla olisi jotain relevanssia. – Ei ole.

Ehdokkaiden oli aivan liian helppoa piiloutua presidentin valtaoikeuksia rajaavien muotoseikkojen taakse, siihen, että sisäpolitiikka ei kuulu presidentin toimivaltaan.

Kansalaisia kuitenkin kiinnostaa, mitä ehdokkaat ajattelevat keskisuurista ihmisten elämänpiiriin liittyvistä asioista.

Kukaan poliittinen johtaja ei voisi sanoa, etteivät esimerkiksi perusturvaleikkaukset tai työmarkkina-asiat kuuluisi presidentille. Hänen oikeutensa ja velvollisuutensa lausua niistä omat filosofeeratut mielipiteensä eivät ole ainakaan perusjamppaa vähäisemmät – ja ovat varmasti laajemmat kuin Kaarle Kustaalla.

Ei pataljoonan komentajakaan voi sanoa johdettavilleen, että hän ei tiedä, miten toimia tässä tai tuossa tilanteessa. Johtajan täytyy aina tietää ja esittää jotain ratkaisua. Presidentillä täytyy olla näkemys kaikesta.

Ikävää sanoa, mutta tämä on arkinen totuus, vaikka se ei olisi valtiosäännön kirjaimen mukaista. Tässä mielessä sen enempää Stubb kuin Haavistokaan eivät osoittaneet kummoista johtajuutta.

”Ajattelen kuitenkin asiasta niin”, että valituksi tulleesta Stubbista kuoriutuu kova vallankäyttäjä ja suhari politiikan salusiinien taakse, myös sisäpolitiikkaan. Niin käy aina, kun kokoomuslaisille annetaan valtaa.

Kokoomuksen kannatus perustuu kauniisiin vaatteisiin ja hunajaisiin puheisiin, jotka pyörretään pikavauhtia vaalien jälkeen.

Toivottavasti leipäjonot eivät veny Suomessa yhtä pitkiksi kuin Aleksanteri IV:n kalasoppajono.

Heikko-osaisten asemaan ei muka ole kajottu nykyisessä hallituksessa. Heti kun valtakirja oli saatu, Kokoomus apupuolueineen petti vaalilupauksensa, pani perusturvan leikkuriin ja juoksi saksien kanssa.

Tuki Stubbille oli tukea tulonjakopolitiikalle, josta nauttivat Westendin kotirouvat ja kärsii toimeentulo-ongelmissa pinnistelevä paaria-Suomi.

Petteri Orpon ja Alexander Stubbin mukaan hallitus on ”kovan paikan edessä” vähäosaisilta leikatessaan ja myöntäessään veronalennuksia hyväosaisille.

Tosiasiassa hallitus laittaa osan kansasta mahdottoman kovan paikan eteen ajaessaan ihmisiä kodeistaan asumistukileikkauksilla ja nautiskellessaan itse siitä, että ministerit voivat nyt käyttää taloudellisesti huonoa tilannetta työvoiman oikeuksien pysyvään romuttamiseen.

Ei ole hyväksi, että taloudellisesti vaikeina aikoina Kokoomuksella on värisuora hallitusvallassa ja puolue hakee taloudellisesti eriarvoistavalle politiikalleen jatkoa puheilla pitkästä, monen hallituskauden mittaisesta, linjasta. 

Ei tätä maata leikkauksilla ja tulonsiirroilla paranneta, vaan lisäämällä työn tuottavuutta ja vientiä sekä vähentämällä byrokratiaa.

SDP oli aiemmin pätevä talouskuripuolue. Ei ole enää. Kokoomuksen nousu on tulos poliittisen vasemmiston rappiosta ja hervahtamisesta ilmastohumpan, maahanmuuttoparaatin ja monikulttuuri-ideologian takuumieheksi.

Myöskään nämä tendenssit eivät perusäänestäjille käy. Silti monien suosima Kokoomus ajaa juuri niitä. Kuitenkin syyt esimerkiksi sosiaaliturvan leikkauksiin johtuvat ensisijaisesti siitä, että maahanmuuton aiheuttamat kulut ovat räjäyttäneet sosiaalimenot ja syöneet sosiaaliturvan suomalaisten omasta pöydästä.

Demokratian valuvika on siinä, että enemmistöt eivät ole aina oikeassa vaan usein täysin väärässä. 

Enemmistön näkemysten varaan ei voida perustaa oikeudenmukaisuutta, ja juuri siksi sille joudutaan hakemaan entistä useammin perusteita oikeusoppineilta ja moraalifilosofeilta.

Yksi kaikkein hulluimpia viime aikoina kuultuja poliittisia argumentteja on ihmettely, miksi kansa kapinoi, sillä Kokoomushan voitti vaalit! Sillä tavalla ajatteleville demokratia oikeuttaa tyrannian. Tosiasiassa poliittinen enemmistömandaatti ei ole valtakirja perusoikeuksien poljentaan.

Vaaleissa ei ole annettu mandaattia sen enempää työmarkkinauudistusten kuin perusturvaleikkaustenkaan läpiviemiseen, sillä vaaleissa ei äänestetty näistä asiakysymyksistä lainkaan, vaan ainoastaan valittiin henkilöitä.

Myös valituksi tulleet ja hallituksen muodostaneet lupasivat ennen eduskuntavaaleja, että perusturvaan ei puututa, joten ei ole ihme, että meneillään olevilla lakoilla on nyt kansan enemmistön 58-prosenttinen tuki.

Joten mikä on nyt se enemmistömandaatti? Aikooko hallitus tukahduttaa opposition kuin Venäjällä? On kai poliittisiin lakkoihin poliittinen oikeus, kun hallitus itse tukee leikkauspolitiikkansa nimenomaan poliittiseen pakottamiseen ja lailla kurittamiseen? On kansalaisten oma asia, millä ehdoilla ja hinnalla he työvoimansa myyvät, sillä hallitus ei omista heitä.

Vapaaseen demokratiaan kuuluu, että yksilöt ja ryhmät omistavat itse fyysiset ja henkiset potentiaalinsa ja työvoimansa ja ovat suvereeneja itse päättämään niiden käytöstä ja hinnasta.

Toivottavasti Stubb käyttää vaikutusvaltaansa hillitsemällä puoluettaan sisäpolitiikassa ja olemalla aktiivinen ja aloitteellinen ulkopolitiikassa.

Valituksi päätyminen ei ole koskaan ehdokkaan omaa syytä.

Presidenttejä tulee ja menee, mutta hegeliläis-snellmanilainen valtiofilosofia pysyy.

Sen ytimessä on käsitys kansasta, kansalaisuudesta, kansakunnasta, yhteiskunnasta ja valtiosta toinen toistensa päälle ekvivalentisti rakentuvina luomuksina.

Sen ytimessä on näkemys valtiosta inhimillisen toiminnan korkeimpana tuloksena, katsomus, että valtio on kansan, kansalaisten ja kansakunnan etujärjestö, jonka tehtävänä on edistää kansan etua ja hyvinvointiyhteiskuntaa.

Hyvinvointiyhteiskunta puolestaan on mahdollinen vain kansallisvaltiossa, joka on juuri oikeankokoinen yksikkö oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Havahtuminen tähän on tarkoittanut EU-liittovaltiopolitiikan loppua ja saanut myös Stubbin pyörtämään federalisminsa.

Muutamien mielestä kansallismielisyys on ääriajattelua.

Ei ole.

Se on rationalismin, utilitarismin, liberalismin, individualismin ja muiden länsimaisten hyveiden toteuttamista ja kuuluu poliittiseen keskustavasemmistoon, niin kuin myös Martin Heideggerin erinomainen filosofia.

Myös sitä ovat ”äärioikeistolaisuutena” pitäneet vain sellaiset äärivasemmistolaiset tyypit, jotka itse ovat aivan yhtä kaukana arvostelemistaan kohteista kuin kohteensa ovat arvostelijoista.

Ongelmana nyky-Suomessa ja Euroopassa on, että kansakunnat ovat jakautumassa entistä pahemmin kahtia.

Jokseenkin hyvinvoiva kaksi kolmasosaa kansasta muodostaa niin sanotun enemmistön diktatuurin, ja yksi kolmannes kansasta ajautuu pysyvään ulkopuolisuuteen, jossa ääriajattelu kytee sekä äärioikeistolaisuutena että äärivasemmistolaisuutena.

Kun poliittista väriviuhkaa levitetään tarpeeksi, ääripäät kohtaavat, ja molemmilta suunnilta löytyy samantapaisia ajatuksia.

Niitä yhdistävät epätoivo ja tunne vaikutusvallattomuudesta. Sisäpoliittisesta repeytymisestä tulee lähivuosina yhtä iso haaste kuin on nykyinen Venäjän uhka. Tämä nähtäneen kuluvana keväänä muun muassa lakkoaallon muodossa.

Homonhan velvollisuus on tietenkin aina hävitä, jotta hänelle jäisi henkinen yliote.

Kampanjointia kehuttiin ”mudanheitosta vapaaksi”, koska Stubbin joukkue ei nostanut taktisista syistä Haaviston homoutta teemaksi häntä vastaan eikä toisaalta päässyt syyttämään Haaviston joukkuetta vetoamisesta syrjintään. Fiksuttelijat kiittivät itseään: stubbilaiset iloiten, haavistolaiset itkien.

Eipä ihme, että Stubb kiitteli vuolaasti Haavistoa menemällä ensin hänen kannattajiensa vaalijuhlaan. Stubb selvästikin tiesi, mikä seikka Haavistossa auttoi hänet itsensä presidentiksi.

Mikä räjähdys olisikaan syntynyt, jos Stubbin kiekkojengi olisi hävinnyt homolle, joten yhteiskuntarauhan takaamiseksi on kaiken erilaisuuden syytä pysyä kiekkomailan kantamattomissa, eikä perheenisien tarvitse nyt lähteä Suomesta, kuten muutamat uhkasivat.

Pelkään pahoin, että ehdokkaiden sävyisän ”toinen toistaan kunnioittamisen” takana kytee kansan kahtiajakautuneisuutta.

Alexin ja Pekan joukkueiden välinen ääniero jäi niin pieneksi, että voittaneen ei kannata paukutella henkseleitä. Hävinneitä taivuteltiin pelaamaan jatkossa yhteisessä joukkueessa kuin Tuure Boeliuksen Lätkäjätkä-biisissä.

Suomen ulkopolitiikka on tulevaisuudessa vanhan talon saneerausta. Koskaan ei tiedä mitä on edessä, yllätyksiin pitää varautua, ja ”lopulliset kustannukset” jäävät arvausten varaan.

---

Päivitys 21.2.2024: Niin epäkorrektilta kuin tämä tuntuukin sanoa, mutta Stubb todella ratsasti presidentiksi homoseksuaalisuutta kohtaan tunnettavan epäluulon ja syrijinnän selässä.

MTV3:n teettämä tutkimus osoitti, että Alexander Stubbia toisella kierroksella äänestäneistä peräti 60 prosentilla Pekka Haaviston seksuaalisuus vaikutti päätökseen olla äänestämättä häntä. Tutkimukseen vastasi 3955 henkilöä, joten se lienee otoksen puolesta luotettava.

Eräs sanoi asian Yleisradion kommenttipalstalla seuraavasti: ”Ajatella, et jengi vihaa homoja niin paljon, että äänestää mieluummin Stubbia.”

Stubbin heikohokoa yleiskannatusta ilmentää se, että gallupin mukaan hän olisi hävinnyt toisella kierroksella Olli Rehnille. Stubb jäi kiitollisuudenvelkaan Haavistolle, joka sai kasan pelikortteja, mutta mikään niistä ei ole täyskäsi.

Eniten vaalissa hävisi juuri Haavisto, joka putosi pisimmän matkan: presidentinviran kynnykseltä takaisin palisanterituolille rivikansanedustajaksi. Saman olen nähnyt monta kertaa yliopistoissa, joissa yksi saa kaiken ja muut eivät mitään. Yliopistovirkaan nimitetään puotipuksu ja viran ansaitseva lähetetään pitkospuille.

7. helmikuuta 2024

Maalivainontaa?

Helsingin Sanomat -nimisessä paikallislehdessä ilmestyy usein kummallisia juttuja. Niissä harjoitetaan elämäntapakontrollia ja ohjeistetaan lukijoita, kuinka pitää ajatella ja mikä on ”oikein”. Siitä kertovat muun muassa otsikoiden pitkät rivirimpsut, joissa on ”mutta”- ja ”vaikka”-lauseita, ja joissa asiat ja ilmiöt selitetään toimituksen näkökulmasta parhain päin.

Esimerkiksi: Poliitikko X sanoo, että Y, mutta todellisuudessa [toimittajan mielestä] asia on kuitenkin Z’.

Nyt kävi hieman toisin, ja asennemuokkausta harjoittikin mainostaja. Maanantaiaamuna Hesarin kannessa oli erikoinen julistus, jossa oli linkki mainostajan verkkosivuille.

Muuan Lasse Vuola -niminen pienyrityksen toimitusjohtaja oli ostanut lehdestä mainostilaa moittiakseen armeijaa käymättömiä presidenttejä (Tarja Halonen) ja kehuakseen korpraali Alexander Stubbia sekä arvostellakseen siviilipalveluksen suorittanutta Pekka Haavistoa.

Linkin takaa löytyvässä blogikirjoituksessa suoritetaan eräänlaista presidenttiehdokkaiden vertailua ja ylistetään varusmiespalveluksen sekä sotaan osallistumisen (Mauno Koivisto) tuottamia ansioita.

Tekstissä kehutaan kirjoittajan erään sukulaisen saavuttamia sotilasansioita jättämättä mainitsematta omia siviiliansioita, joita on karttunut tuplamaisterille kenties enemmän kuin muille keskivertoperheenisille. Omaa sotilasarvoaan kirjoittaja ei kerro.

Viestinnän eräs nyrkkisääntö on, että älä toista tai levitä disinformaatiota. Mutta tässä tapauksessa viestin edelleen jakamisella ei liene merkitystä, koska asia on jo ollut päivälehden kannessa. Mikä kyseisessä mainoksessa ja kirjoituksessa sitten on vikana?

1. Mainoksen perusväittämä varusmiespalveluksen suorittamisesta ja sotilasarvosta presidentin kelpoisuuden kriteereinä ei pidä välttämättä paikkaansa, eikä sillä tavalla saada merkittävää eroa loppusuoralla olevien ehdokkaiden välille. Stubb kotiutui armeijasta kauluslaatat tyhjinä, ja korpinnatsat hän sai lähinnä poliittisista ansioistaan myöhemmin.

2. Koska asevelvollisuus ei koske naisia ja suurin osa naisista ei ole niin muodoin suorittanut varusmiespalvelusta, kirjoittajan kannanotto pyrkii rajaamaan valtaosan naisista kelvottomiksi presidentinvirkaan. Vaade lienee yhdenvertaisuuden vastainen siksi, että varusmiespalveluksen suorittamista ei ole säädetty presidentinviran kelpoisuusehdoksi.

3. Johtamistaitoa voidaan osoittaa muullakin tavalla kuin harjoittelemalla simputusta ja ölähtelyä armeijan vihreissä. Voi olla hyväksikin, että ylipäällikkönä poliittisen ja sotilaallisen organisaation välillä toimii siviilivirkahenkilö, jolla itsellään ei ole muodollista asemaa eikä kokemuksia sotilaallisen tikapuurakenteen hierarkiassa kyyristelemisestä tai pörhistelemisestä.

4. Varusmieskoulutuksella ei ole armeijan strategisen johtamisen kannalta merkitystä, onpa palveluksesta kotiuduttu tavallisena solttuna tai reserviupseerikoulun käyneenä vänrikkinä. Tässä mielessä on yhdentekevää, mitä sotilaskimalteita tai -koruja presidentillä on tai ei ole kaulassaan, ja armeijoiden pragmaattinen johtaminen kannattaa jättää kenraaleille.

5. Moite, jota kirjoituksessa oli kosolti, ei markkinoinnissa toimi. Se on näyttö antimainonnasta, jolla yritetään osoittaa vikoja kilpailijan tuotteesta ja kehua sitä kautta omaa tuotetta. Markkinoinnin itsesäätelyn piirissä on laajalti tuomittu kielteiset kampanjat toteamalla esimerkiksi, että ”[m]ainonta ei saa mustamaalata mitään organisaatiota, ammattia, henkilöä, henkilöryhmää tai tuotetta epäoikeudenmukaisella tavalla.”

6. Poliittinen antimainonta ei tyyliltään poikkea seinille sprayaamisesta. Kansalaisaktivismin muodossa harjoitettava neuvolatoiminta ylenkatsoo muiden äänestäjien omaa arvostelukykyä, poliittista valinnanvapautta ja medialukutaitoa. Kyseinen kirjoitus on näyttö kiilusilmäisyydestä ja militarismista, jota sotauhosta ja pelosta muutenkin täyttyvä todellisuutemme ei kaipaa lisää.

7. Minun mielestäni Lasse Vuolan kirjoituksessa sanotaan rivien väleissä, että älä äänestä Pekka Haavistoa, koska hän on sivarihomo! Mainos on etevä näyttö siitä, miten sanoa vastustavansa homoja sanomatta vastustavansa homoja. Siviilipalveluksen suorittaneita aliarvioidessaan kyseinen mainos tulee lytänneeksi myös muita ehdokkaita: naisehdokkaiden ohella esimerkiksi Jussi Halla-ahoa, joka ei ole suorittanut varusmiespalvelusta mutta on monin tavoin etevä mies, jopa niin, että arvion esittäminen olisi sekin eräänlaista ylenkatsomista.

8. Mainos tekee merkittävän poikkeuksen ehdokkaiden omien vaaliorganisaatioiden mainonnasta, joka on ollut positiivista ja hyväntahtoista. Mainos poikkeaa (ilmeisesti pyytämättä ja yllättäen) myös ehdokkaiden omista kannanotoista, jotka ovat olleet toinen toisiaan kohtaan kannustavia. 

9. Fundu-nimisen yritysrahoitusfirman johtajana toimiva kirjoittaja sanoo itseään mainoksessa ”tutkijaksi”, mikä luo mielikuvaa, että mainoksen ansiovertailussa on kyse jonkinlaisesta tutkimuksesta. Kuluttaja- ja kilpailuviraston ohjeissa todetaan kuitenkin, että ”[t]uotteita ei saa [...] myydä tutkimuksen varjolla, ja tutkimuksen tekeminen on pidettävä selkeästi erillään markkinoinnista. On kyseenalaista, miksi presidentinvalinnan pitäisi perustua yksityishenkilön arvioon, jota mainostetaan Helsingin Sanomien kannessa.

10. Omasta mielestäni antimainoksen lähestymistapa on suorasukaisuudessaan epäonnistunut. Kritiikkiä ei esitetä ironian tai satiirin keinoin, kuten muutamat etevät parodiantekijät, vaan esittämistä leimaavat tosikkomaisuus ja huolestuneisuus valtakunnan asioista ja muista suuren mittakaavan kysymyksistä.

11. Jos minä olisin Alexander Stubbin kampanjapäällikkö, kehottaisin mainostajaa lopettamaan tukemisen, koska se todennäköisesti vie Stubbilta enemmän ääniä kuin tuo. Jos taas olisin Pekka Haaviston kampanjassa mukana, lähettäisin mainostajalle kiitoskortin, koska antikampanjointi voi luoda myötätuntoa Haavistolle ja kääntää ääniä hänelle. Vuolan olisi parempi vetää Haaviston kampanjaa kuin työntää Stubbin kampanjaa.

12. Julkaisualustat eivät yleensä hyväksy mainoksia tarkistamatta niitä ensin, joten voidaan kysyä, mikä on Helsingin Sanomien rooli kyseisen antimainoksen tuottamisessa. Voidaan epäillä, että mainoksen laatija onkin Pekka Haaviston agentti ja hakee hänelle säälipisteitä, ja Helsingin Sanomat suostui julkaisemaan mainoksen tuen osoittamiseksi Haavistolle. Etevät toimittajat varmaan arvasivat, miten mainos vaikuttaisi, ja Hesari julkaisi aiheesta myös toimituksen tekemän jutun. Hesarin kilpailija Iltalehti ja viestintäkonsultit pitivät mainosta ”typeränä”.

Lue vastuullisesti Hesaria!

Olen tottahan toki itsekin esittänyt monenlaista politiikan arvostelua, mutta en ole mainostanut mielipiteitäni lehtien kansissa enkä taivutellut ketään ajattelemaan asioista tietyillä tavoilla tai äänestämään tiettyjä henkilöitä.

Pidän poliittisen viitekehyksen militarisoitumista merkkinä aggressiivisen ajattelun leviämisestä kaikkialla kulttuurissa. Se lienee seuraus Ukrainan sodasta, jonka tuloksena liekit nuolevat Euroopan portteja. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan pikemmin jäähdyttelyä ja rauhallista harkintakykyä kuin sotahysteriaa potevia kuumakalleja.

Sekä Haavisto että Stubb ovat tehneet poliittisella urallaan ratkaisuja, jotka historian kulku huomioon ottaen ovat olleet myös virheellisiä. Ehdokkaiden akateemisissa ansioissa on eroa, mutta paljoa eroa ei ole heidän työansioidensa välillä eikä näkemyksissään, sillä eiväthän kaksi viisasta miestä voi olla samoista asioista kovin eri mieltä. Uskon, että tuleepa valituksi kumpi tahansa, Suomi saa hänestä hyvän presidentin.

Mitä armeijassa käymiseen tulee, ei se ketään mieheksi tee, joskaan ei myöskään naiseksi. Likaiseksi, vihaiseksi ja kämäiseksi siellä tulee. Olemme yhtä kaikki perustuslakimme mukaan maanpuolustusvelvollisia, ja jokainen tekee sen tyylillään. Me varusmiespalveluksen suorittaneet pidämme huolen myös niistä, jotka eivät niin jostakin syystä tee.

Muistoja siltä ajalta. Alokaskuvassa olen kultaisesta ampumamerkistäni ensimmäinen kaakkoon (ainoa joka tässäkin tilanteessa huvittuneesti hymyilee).